maanantai 10. huhtikuuta 2017

Punavihreät vaalivoittoon, mutta Kokoomukselle suurin kannatus

Suomen kuntiin valittiin eilen uudet valtuustot, jotka ovat keskimäärin aiempaa punaisempia ja vihreämpiä. Kannatustaan lisäsivät siis Vihreät ja Vasemmistoliitto, mutta myös RKP ja Kristillisdemokraatit.

Tulosten perusteella Suomen kannatukseltaan suurin kuntapuolue on seuraavat neljä vuotta kuitenkin Kokoomus, vaikka varsin heikon vaalituloksen saaneella Keskustalla on jatkossakin eniten valtuutettuja. Kolmas suuri kuntapuolue on SDP.

Äärivasemmiston (Vihreät + Vasemmistoliitto + uudet ja vanhat sirpaleet) kannatus nousi hiukan totutusta noin 20 prosentista: tarkalleen ottaen heitä äänesti 22,5 prosenttia vaaliuurnilla käyneistä. Tästä ne saanevat kiittää suurelta osin Anni Sinnemäen oivallusta kytkeä Helsingin pormestariuudistus kuntavaalitulokseen. Se lienee siirtänyt huomattavan määrän ääniä demareilta ja Vasemmistoliitolta Vihreille - toki myös Perussuomalaisilta ja Keskustalta Kokoomukselle.

Perussuomalaiset kärsivät suurimman tappion, mutta saivat silti historiansa toiseksi parhaan kuntavaalituloksen. Kielikeskustelu ja Pohjanmaan sote-ratkaisu motivoivat ruotsinkieliset vaaliuurnille kannattamaan kielipuoluettaan ja Sari Essayahin onnistuneet vaalikeskustelu-esiintymiset siivittivät kristillisdemokraatit pieneen voittoon.

* * *

Nyt saavutetun vaalituloksen perusteella Suomeen ei tullut vallankumousta. 1970-lukulaisen luokittelun perusteella sosialistiset jakopuolueet (SDP, Vasemmistoliitto, Vihreät, piraatit, feministit ja kommunistiset sirpaleet) saivat yhteensä 41,9 prosenttia, joten "ei-sosialistien" kannatus säilyi 58,5 prosentissa. Jälkimmäisiin laskin mukaan myös ryhmän muut eli lähinnä paikallisten valitsijayhdistysten äänet.

Siten Suomalaisen kuntapolitiikkaan ei ole luvassa suurta vallankumousta. Toisaalta paineet jakopolitiikkaan kasvoivat monissa kunnissa vasemmiston kasvun myötä. Se tarkoittanee ajan myötä palveluihin käytettävien rahasummien kasvua ja sen hintana joko kunnallisverojen nousua ja monin paikoin jopa velanottoa.

On myös varmaa, että vaalituloksella on vaikutusta valtakunnanpolitiikkaan. Sote-uudistus saattaa ottaa aikalisän, lasten koulutukseen ei enää tehdä leikkauksia ja maahanmuuttopolitiikkakin saattaa joutua suurennuslasin alle huolimatta kansalaisten enemmistön selkeästä nykypolitiikkaa tukevasta näkemyksestä. En olisi myöskään yllättynyt, mikäli nyt nähty tulos vaikeuttaisi syksyn työmarkkinaneuvotteluita ja sitä kautta uhkaisi maamme orastavaa talouskasvua.

Edellä kuvattujen seurausten laajuus riippuu paljon hallituksen yhteistyökyvystä. Käyttävätkö muut hallituspuolueet hyväkseen perussuomalaisten ahdinkoa - Soinin perillistenhän ei kannata lähteä tämän vaalituloksen pohjalta keikuttamaan yhteistä politiikkaa, jonka voi odottaa eilisestä huolimatta tuottavan kahden vuoden päähän taloudellisen nousukauden, jonka pitäisi sataa hallituspuolueiden laariin seuraavissa eduskuntavaaleissa.

Hallituksen lähitulevaisuus on kuitenkin hämärän peitossa, sillä Soinin seuraajalla on paineita saada puolueen kädenjälki hallituspolitiikkaan. Soinin kahden vuoden takaisten ministerivalintojen on helppo nähdä asettavan tässä suhteessa vaikeuksia - puolueen kädenjälki olisi Perussuomalaisille tärkeiden asioiden hoitamisessa paljon vahvempi valtiovarain- ja sisäministeriön kuin sinänsä hyvin hoidettujen ulko- ja puolustusministeriöiden salkkujen hallitsijana.

* * *

Pääkaupunkiseudun maahanmuuttajavoittoisissa kunnissa Perussuomalaisten vaalitappio oli keskimääräistä (3,5 prosenttiyksikköä) pienempi: Helsingissä 2,7 prosenttiyksikköä (kannatus 6,7 %), Espoossa 2,6 prosenttiyksikköä (9,8 %) ja Vantaalla 3,4 prosenttiyksikköä (12,3 %). Samoin puolueen tappio maahanmuuttajista tunnetuissa Turussa (1,7 prosenttiyksikköä, 7,4 %) ja Oulussa (3,3 prosenttiyksikköä, 8,3 %) oli keskimääräistä pienempi.

Sen sijaan vähemmän värikkäällä Tampereella puolue romahti 6,6 prosenttiyksiköllä (6,1 %). Samoin kävi Lahdessa, missä  puolue romahti 5,8 prosenttiyksiköllä (9,0 %) ja Kuopiossa 4,0 prosenttiyksiköllä (10,6 %).

Vaalivoittaja Vihreiden osalta suurista kaupungeista huomionarvoisin oli Jyväskylä, missä sen kannatus nousi peräti 8,8 prosenttiyksikköä (19,8 %). Taustalla lienee ollut ennen kaikkea kaupungin asukkaiden mieltäminen itsensä koulukaupungiksi. Puolue menestyi loistavasti myös Lahdessa, Tampereella, Espoossa ja Turussa, joissa kaikissa sen kannatus nousi yli 5 prosenttiyksikköä.

Sen sijaan Suomen ainoana kaupunkina vahvasti vihreää politiikkaa käytännössä kokeneessa Helsingissä puolueen kannatuksen nousu oli vain 1,8 prosenttiyksikköä ja olisi todennäköisesti kääntynyt tappioksi ilman äänestyksen yhteyteen koplattua pormestarikilpailua.

* * *

Lopuksi muutama hajahuomio.

Perinteisesti kommunistien hallitsemassa Karkkilassa ihmiset siirtyivät vuoden 2011 eduskuntavaaleissa joukolla Perussuomalaisten kannattajiksi. Eilisissä vaaleissa tämä ihme sai lopun, kun Vasemmistoliitto otti 4,6 ja Vihreät 4,0 prosenttiyksikön voiton ja Perussuomalaiset 12,0 prosenttiyksikön rökäletappion. Jatkossa tulee olemaan mielenkiintoista seurata, kuinka punavihreä politiikka vaikuttaa Karkkilan tuleviin vaaleihin - vai olisivatkohan uudet vasemmistoliittolaiset valtuutetut sittenkin vanhan ajan kommunisteja?

Helsingin Sanomat palasi otsikoinnissaan perinteiseen terminologiaan: vaalien voittaja oli jälleen eniten kannatustaan nostanut, eikä suurimman äänisaaliin saalistanut puolue. Lehtihän poikkesi muun suomalaismedian tavoin tästä käytännöstä Hollannin vaalien yhteydessä. Syitä voi itse kukin vain arvailla.

Pietarin ja Tukholman terrori-iskut eivät näyttäisi suuremmin vaikuttaneen vaalien lopputuloksiin. Eivät ilmeisesti myöskään laittomien maahanmuuttajien pakkopalautukset (elleivät sitten Vihreiden kannatuksen nousuna, mitä vastaan kuitenkin puhuu kansalaisten yleinen palautukset hyväksyvä näkemys).

Eurooppalaisen vasemmiston alamäki ei myöskään ole tarttunut Suomeen. Meillä näytetään uskottavan muuta Eurooppaa enemmän suunnitelmatalouden sekä jakopolitiikan keinoihin. Näin ainakin kunnallispolitiikassa.

Niin tai näin. Kansa on puhunut, pulinat pois!

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Eurooppalaisen vasemmiston alamäki ei näy Suomessa
Äänestäjä on paradoksin äärellä
Media muutti tulkintaansa vaalien voittajasta

14 kommenttia:

  1. Tulevista töistä puheen ollen niin Ruotsi aikoo panostaa julkisen sektorin töihin. Kymmeniätuhansia uusia työpaikkoja. Ehkä joku on kuiskinut poliitikkojen korviin että yksityinen sektori ei pysty työllistämään lähitulevaisuudessa kuin osan työtä hakevista, koska digitalisaatio, automaatio ja robotisaatio tulevat viemään suuren osan nykyisistä työpaikoista. Kaikilla puolueilla Suomessa pitäisi olla sama agenda tulevan kehityksen suhteen: Kuinka julkinen sektori työllistää kaikki jotka haluavat ja pystyvät tekemään töitä? Robotit ovat reippaita veronmaksajia, joten kyhnyä riittää projektin toteuttamiseen. Perustulo + työ on mielestäni hyvä kombinaatio.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kunhan robotit pysyvät Suomessa ja suomalaisessa omistuksessa.

      Poista
    2. Ja kunhan ne ensin saadaan ylipäätään verotettaviksi, joka voi olla se suurinpiin kuuluva ongelma!

      Poista
  2. Kannatusten muutoksissa voisi nähdä suuntauksen, jossa SDP liukui Rinteen johdolla "äijä vs. feministi" -akselilla Reippaasti "äijä" -suuntaan syöden perussuomalaisten kannatusta, mutta menetti samaan aikaan toisella sivulla kannatustaan feministeinä kunnostautuville vihreille.

    Pietarin ja Tukholman tapahtumat tuskin sattuivat Sinnemäen kannalta parhaaseen aikaan, koska "hopeasija" pormestari kisassa tuli vain murto-osalla kisan voittaneen kannatuksesta.

    Tavallisesti verbaalisesti taitava Soinikin notkahti toistelemaan kulunutta hokemaa "ettei saa antaa pelolle valtaa", vaikka laaja potentiaalinen kannattajakunta ajattelee realistisemmin: "vain hullu ei pelkää".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin jouduin lukemaan sen lauseen oikein kaksi kertaa. Todella kummallista, että aikaisemmin niin sanavalmis Timo retkahti tousta vain toistelemaan vastapuolen kuluneita fraaseja. Onkohan hänen dementiansa edennyt jo kovin pitkälle?

      Poista
    2. Toisaalta Vapaavuoren henkilökohtainen äänisaalis oli aivan huikea. Rinteen ja SDP:n osalta lienet oikeassa.

      Poista
    3. Ei se ole dementiaa, se on kiimaa - pysyä ministeriauton takapenkillä ja toteuttaa elämässään edes yhden kerran se suuri asia:
      Olen herra ministeri - Ulkoministeri -
      Timo from Finland!

      Poista
    4. Niinpä, Timosaurus I Suuri on saavuttanut sen henkilökohtaisen hillotolppansa. Presidenttihaaveet hän on jo haudannut, ja pääministerin salkkukin on selvästi enää vain haikea haave, samanlainen joita sata vuotta sitten torpan poika tunsi katsellessaan kartanon tytärtä.

      Jahka tämä eduskuntavaalikausi saadaan päätökseen, kysynee Soini Sipilältä, Stubilta ja Orpolta: "Miten meni noin niinkun teidän mielestä, kaverit?" Trio vastaa: "Hyvin sä vedit, ihan niinkun oltiin sovittu. Britannian suurlähettilään virka tulee sulle heti, kun olet saanut kaikki asiat täällä päässä kondikseen. Hyviä pelimatkoja Englannin liigan parissa!"

      Perussuomalainen puolue...jaa, sehän oli Soinin oppi-isänsä Vennamon perinnölle rakentama luomus, hänen henkilökohtainen vaaliorganisaationsa ja oikeastaan hänen omaisuuttaan. Niinpä hän voi menetellä sen kanssa kuten haluaa, ja hänen halunsa on nakata se menemään seuraavalle puheenjohtajalle. Onko se Jussi Halla-aho, Sampo Terho vai joku muu, mitä väliä enää? Katotaan brittifutista!

      Poista
  3. "Oikeistovihreitä" ei taida olla muita kuin kaksi kappaletta Helsingissä, joten repikää siitä kun vaalituloksia arvioitte.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vihreät on jo kauan sitten muuttunut osaksi äärivasemmistoa. Kannattaa lukea entisen kansanedustaja Eero Paloheimon blogia - ero nykyvihreisiin on kuin yö ja päivä.

      Poista
    2. Edelleen porvareista on tullut punaliberaaleja punaporvareita ja kuitenkin ilmeisesti huomattava joukko hyödyllisiä idiootteja vielä äänestää esim. kokoomusta 'koti-, uskonto- ja isänmaa'-puolueena - jossa vallan ovat kaapanneet ylikansallisia takapirujaan kumartavat isänmaattomat - maanpetturit.

      Sanonnan 'hyödyllinen idiootti' tiettävästi lanseerasi aikoinaan bolsevikki-massamurhaaja Lenin, joka sai huijattua kansanjoukot uskomaan, että hän ja hänen kommunistikumppaninsa olisivat aidosti olleet työläiskansan asialla. Suomessa runsaan neljännesvuosisadan vallankahvassa olleet vetävät vertoja Leninille sekä huijaustensa suuruuden että suomalaiselle kansallisvaltiollemme ja kansallemme aiheuttamansa vahingon suhteen.

      Poista
  4. Minusta näyttää siltä, että mitä kauempana luonnosta ihmiset asuvat, sitä vihreämpiä he ovat. Suurelle osalle vihreistä luonto on suuri puisto ja eläintarha, missä luonnovaraiset eläimet viettävät onnellista ja sopuisaa yhdessäoloa (mikäli ihmiset eivät ole niitä häiritsemässä).

    Toinen professori

    VastaaPoista
  5. Perussuomalaiset mokasivat pahemman kerran kun perussuomalaisen työministerin aikana yritettiin pakkolailla puuttua sopimisoikeuteen, ryhdyttiin EK:n apupuolueeksi ja ammattijärjestöjen murtajiksi.

    Persut ovat saaneet kannatuksensa niistä piireistä, jotka hallituskauden alussa joutuivat pahimmin puolueen tulilinjalle. Olisin hämmästynyt, ellei romahdusta olisi tapahtunut.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!