keskiviikko 7. joulukuuta 2016

Oikeus haluaa pitää kroonisen väkivaltarikollisen uhkana ihmisille

Kirjoitin toissapäivänä väkivaltarikollisten ihmisoikeuksista, jotka näyttäisivät Suomessa olevan suuremmat kuin meidän tavallisten kaduntallaajien. Niinpä hätkähdin tänä aamuna lukiessani uutta väkivaltauutista. Tai oikeastaan suomalaisen yhteiskunnan haluttomuutta tai kyvyttömyyttä suojella kansalaisiaan väkivallalta.

Kyse on tällä kertaa siitä, että kantasuomalainen mies tappoi toisen erittäin raa´asti vuonna 2000 ja sai teostaan elinikäisen tuomion. Loppuiän kestävän vankeuden sijasta hän pääsi ehdonalaiseen vapauteen heinäkuussa 2015.

Tiilenpäiden lukemisesta vapauduttuaan mies kävi äkkiarvaamatta toisen päälle ja puhkaisi pitkällä puukolla tältä silmän tuhoten siitä pysyvästi näkökyvyn. Tapaus tutkittiin käräjäoikeudessa ja miehelle luettiin viiden vuoden vankeustuomio.

Päivän kysymys kuuluu, että kuka joutuu miehen väkivallan uhriksi viiden vuoden kuluttua? Hän on silloin vasta nelikymppinen, joten fyysinen kunto riittää vielä pitkään silmittömien väkivallantekojen tekemiseen.

Entä oikeuslaitos? Miksi se katsoo kahteen törkeään väkivallantekoon syyllistyneen miehen oikeuden päästä yrittämään elämää muiden joukossa suuremmaksi kuin meidän tavallisten kaduntallaajien oikeuden elää turvallisesti? Ovatko väkivaltarikolliset lain edessä tasa-arvoisempia kuin lainkuuliaiset?

Nyt luettu viiden vuoden tuomio ei ole lainvoimainen. On siis syytä toivoa hovioikeuden läytävän keinot pitää äärimmäisen väkivaltaiseksi osoittautunut mies erillään muusta yhteiskunnasta. Esimerkiksi Kuopion Niuvanniemessä lienee sopiva paikka sitä tarkoitusta varten.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Onko oikeus väkivaltaan Suomessa suurempi kuin oikeus turvallisuuteen?
Oululainen väkivalta herätti ajatuksia
Abdigadir Osman Hussein vapautetaan hovioikeuden päätöksellä

20 kommenttia:

  1. "kuka joutuu miehen väkivallan uhriksi viiden vuoden kuluttua?"

    Miten niin viiden? Eihän "viiden vuoden vankeutta" joudu istumaan viittä vuotta.

    Vankeuden nimellispituus on pelkkää fuulaa, jolla kansan syvät rivit ja professorit saadaan uskomaan, että edes jotain oikeutta olisi jäljellä. Katsokaa nyt kun tämäkin sai aaaankaran viiden vuoden rangaistuksen. (Sitten kulissien takana päästetään jo kohta lomille ja ehdonalaiseen vapauteen.)

    VastaaPoista
  2. Mutta kun väkivaltaiset,sieluttomat ja huonohampaiset murhaajat täytyy saada halittua ja hoivattua takaisin yhteiskuntaan. Ja yhteiskunnan vikahan se pohjimmiltaan on että ihmiset rikoksia tekevät,ainakin jos uskomme Suomalaisia sosialismiin taipuvaisia politiikkoja ja miksemme uskoisi?
    Kommenttini saattaa sisältää sarkasmia.

    VastaaPoista
  3. Viiden vuoden kakku on suomalaisittain aika paljon kyseisestä rikoksesta - teon järjettömyys varmasti painoi tuomiota luettaessa. Istunee tuosta 2/3 tällä kertaa, kuten toisella tuomiolla on tapana.

    Kuitenkin: http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010070712004147_uu.shtml

    VastaaPoista
  4. Tämä nykyinen oikeus- hallintomalli ei ole moraalisesti eikä oikeudenmukaisesti kestävä, joten kun riittävän moni ihminen alkaa näin ajattelemnaan, niin sen jälkeen väkivaltaiseksi tiedetyt tullaan jollakin tavoin poistamaan lopullisesti.

    Oliko se Californiassa, missä ihminen laitetaan loppuiäkseen pois kolmannesta rikkomuksesta, mutta mielestäni se on ihmisen kidutusta, kun olisi armolloisempikin menetelmä.

    VastaaPoista
  5. Professori kirjoitti uhasta, joka syntyy viranomaisten päätösten myötä.
    Tässä toinen esimerkki. Suomessa on susia ja alueita, joilla koirat eivät ole turvassa
    eivätkä lapset voi vapaasti liikkua ulkona. Paikoin lapset viedään kouluihin autolla susivaaran vuoksi.
    Päätökset tehdään Helsingissä, mutta onko ihme jos syrjäseudut autioituvat?

    Nyt Yle uutisen mukaan ollaan tekemässä uusia päätöksiä:

    "Ministeriö haluaa hillitä petopelkoa uusilla, sosiaaliperusteisilla kaatoluvilla"

    http://yle.fi/uutiset/3-9335675

    Kuinka ollakkaan, artikkeli päättyy toteamukseen:

    "Käytännössä uusi lupamäärittely lähes puolittaisi kaadettujen susien määrän viime vuoteen verrattuna,
    sillä valtakunnallinen kiintiö sisältää myös vahinkojen perusteella ammutut ja liikenteessä kuolleet sudet."

    miten se menikään...“Poikani, kunpa tietäisit, miten vähällä järjellä tätä maailmaa hallitaan.”

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vihreiden mätäpaiseiden takia kärsii koko maa Hangosta Utsjoelle.

      Poista
    2. Susi on hankala asia. Laji kuuluu kiistatta Suomen luontoon. Toisaalta se on peto, joka tappaa kaikenlaisia eläimiä. Ja tarvittaessa myös ihmisiä, joskin edellisestä kerrasta on yli sata vuotta. Siten susiriski on ihmiselle merkittävästi pienempi kuin esimerkiksi auton alle jääminen tai hirvikolarissa kuoleminen.

      Laadin joitain vuosia sitten aiheesta tämän kirjoituksen, jossa käsittelin asiaa monelta puolelta. Sen jälkeen olen huomannut julkisessa keskustelussa vain yhden merkittävän lisäyksen. Sen mukaan susien houkuttelu haaskoille kuvattavaksi saattaa kasvattaa susiriskiä ihmisille.

      Poista
    3. "Ja tarvittaessa myös ihmisiä, joskin edellisestä kerrasta on yli sata vuotta."

      Tämäkin on tyypillinen propagandahokema jonka 'paikkansapitävyys' on jatkuvalla toistolla saatu iskostettua ihmisten mieliin.
      Koska 1800-luvun loppupuoliskolla silloisten poliitikkojen viisaalla päätöksellä maksaa tapporahaa susien ampumisestä saatiin nämä ihmisille ja kotieläimille vaaralliset pedot hävitettyä ainakin Etelä- ja Länsisuomesta käytännössä kokonaan. Eiväthän jo hävitetyt sudet n. sataan vuoteen voineet tappaa ihmisiä kun susia yksinkertaisesti ei ollut tätä tuhotyötä tekemässä - propagandistit vain käyttävät tässäkin hokkuspokkus-temppua ihmisten huijaamiseen.

      Kun joukko maanpettureita sai petollisella menettelyllä Suomen luovuttamaan itsenäisyytensä EU-diktatuurille, saivat myös pedosuojelufanaatikot väkivahvan liittolaisen Brysselin byrokraateista ihmiselle vaarallisten petojen suojeluun.

      Vastaavanlainen ihmisten alitajuntaan lukemattomilla toistoilla iskostettu ja todelta tuntumaan saatu hokema on "susi kuuluu Suomen luontoon".

      Esim. Hitlerinhän väitetään sanoneen, että kun valeen toistaa tarpeeksi monta kertaa, niin alkaa itsekin uskoa siihen. Juuri tällaisia propaganda-valeita ovat em. kaksi susihokemaa.
      Kun valta- eli valemediaa lukee/kuuntelee/katselee on parasta epäillä valetta ja vääristelyä joka kääntessä - ja tietysti tärkeistä asioista vaikenemista.

      Muutamia kuukausia sitten luin jostain uutisen, jonka mukaan Venäjällä jo ennestään suuri susikanta vain kasvaa pienentämisyrityksistä huolimatta - pedonsuojelu-propagandistien on näinollen turha yrittää valehdella,
      että susi olisi uhanalainen maapallollamme.

      Poista
  6. Kiitokset professorille kirjoituksesta -- ja harmittelut, että tällaisia ylipäätään joutuu edes miettimään.

    Lisäksi pahoittelut, että vedän aiheesta aasinsillan mamu-politiikkaan, ja etenkin siihen meta-puoleen. Nimittäin. Usein haukutaan, että me razzistit haluamme kovia rangaistuksia VAIN tulijoille. Jälleen kerran tämä väite tuli osoitettua vääräksi.

    Lisäksi huomauttaisin pienestä typosta. Sairaalan nimi on Niuvanniemi. Nuivanniemi taitaa olla Niuvanniemen erikoisosasto, joka on varattu meille "voiman pimeällä puolella oleville".

    T. Brysselin Bobrikov

    VastaaPoista
  7. Voihan sitä edes toivoa, että seuraava "laaki" osuu mädättäjään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    2. "Daughter of top EU official raped and murdered in Germany - Afghan migrant admits killing"

      Oho.

      Jos on hyvä usko aatteeseen, ei toi mitään auta. Ja sivumennen sanottuna, kaikki tapaamani turvapaikanhakijat ovat olleet tavallisia tolkun ihmisiä. Suuri ongelma on se, että rikollisia on niin vaikea kalastaa pois joukosta nykylain puitteissa.

      Toivottavasti Afgaani sai turvapaikan. Kotimaassaan hän saattaisi joutua vainon kohteeksi.

      Poista
  8. Yhteiskunta on sairas, mikäli se ei kykene ymmärtämään, että jotkin yksilöt on pidettävä ikänsä telkien takana viattomien sivullisten hengen säästämiseksi. Sallimalla tuollaisten ihmishirviöiden liikkua keskuudessamme päättäjämme samalla kieltäytyvät toteuttamasta valtiovallan velvollisuutta suojella alamaisiaan. Kääntäen tuomio- ja verotusoikeuden legitimiteetti väistämättä kärsii valtiollisen velvollisuuden laiminlyönnistä.

    Tappokoneiden päästäminen vapaalle jalalle on vähintään avunantoa rikoksiin.

    VastaaPoista
  9. Samoilla linjoilla professorin kanssa. Mutta en oikein suostu syyllistymään 'yhteiskunnan' jäsenenä tilanteesta. Kyseessä on kuitenkin pienehkö joukko demlamädätettyjä tuomareita, joiden nimittämiseen tai virassa jatkamiseen minulla, samoin kuin ylivoimaisella enemmistöllä suomalaisia ei ole ollut tai ei ole minkäänlaista sananvaltaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tässä äänestäjillä ja heidän valtaan valitsemilla poliitikoillaankin iso rooli. Siksi syyllinen on lopultakin yhteiskunta, vaikka ei jokainen siihen kuuluva jäsen sitä olekaan.

      Poista
    2. Kyllä se vaikuttamisen ketju siitä, että kerran neljässä vuodessa äänestän maakunnan miestä eduskuntavaaleissa siihen, millä perusteilla tuomarit tässä maassa nimitetään, on kovin pitkä ja hatara.

      Poista
  10. Voitaneen sanoa, että meillä koetaan normaaliksi, että murhaaja lusii elinkautistaan 15 vuotta. Sehän riittääkin joillekin. Laki taas ei voi mennä yksilötasolle. Miten blogistin toive siitä, että kansalaisen turvallisuus asetettaisiin korkeammalle sijalle kuin rikollisen ehkä onnistuva sopeuttaminen vapauteen, voitaisiin toteuttaa yksilölliset taipumukset huomioiden?

    En oikein usko, että nykylain puitteissa asiaa voitaisiin hoitaa kovinkaan varmatoimisesti keppi ja porkkana -menetelmällä tai muutenkaan.

    Pahantahtoisesti ajatellen asian voisi ehkä ratkaista se, että elinkautisvangin vapauttamispaperista katsottaisiin allekirjoittien nimet. Näille olisi tiedossa kakkuosuus, mikäli vapautettu tekee vankeutta vaativan rikoksen. Kakkuosuus pienenisi vuosien mittaan, nollautuen vaikka 15 vuoden kuluttua.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!