perjantai 30. syyskuuta 2016

Helsingin asuntopulaa tuetaan verovaroilla

Aamun lehti kertoi, että Helsingissä pyörii verovaroin rahoitettu laiton asunnonvälitys. Se johtuu siitä, että oleskeluluvan Suomeen saaneet työttömät turvapaikanhakijat ja muut humanitaariset maahanmuuttajat haluavat muuttaa pääkaupunkiin, missä heille maksetaan tukea asumiseen.

Asunnonvälitykseen on jutun mukaan olemassa myös laillista bisnestä, josta annettu esimerkki on maahanmuuttajan pyörittämää. Sekin perustuu veronmaksajien maksamaan vuokratukeen.

Pakolaisavun Eero Lehtovirta kertoi jutussa, että pääkaupunkiin vastaanottokeskuksiin saapuneiden "yöt kadulla murtavat. Jos ei tule päihdeongelmia, niin tulee helposti mielenterveysongelmia. Ja jos kaikki raha menee pimeään vuokranmaksuun, niin helposti se johtaa rikollisuuteen."

Jutun tehnyt toimittaja kommentoi lopuksi tilannetta itse. Hyvää tuossa kommentissa on se, ettei sitä ole naamioitu faktaksi vaan nimenomaisesti kommentiksi, siis mielipiteeksi.

Sen mukaan "maahanmuuttajien asumisongelmat ovatkin ennen kaikkea merkki epäonnistuneesta asuntopolitiikasta. Kysyntä ja tarjonta eivät kohtaa pääkaupunkiseudun asuntomarkkinoilla, joten maahanmuuttovirasto joutuu pelaamaan vaikeaa peliä erittäin heikoilla korteilla.

Tästä pitää syyttää maahanmuuttoviraston sijaan Suomen hallitusten harjoittamaa hajauttavaa aluepolitiikkaa ja pääkaupunkiseudun kuntapoliitikkojen saamattomuutta rykiä vauhtia asuntorakentamiseen."

* * *

Esitän tässä mielipiteenäni, että kyse on ensisijaisesti Suomen turvapaikka- ja kotouttamispolitiikan täydellisestä epäonnistumisesta, joka heijastuu toissijaisesti pääkaupungin asuntojen ylisuurena kysyntänä ja sen seurannaisvaikutuksena maahanmuuttajien ajautumisena jutussa mainittuihin ongelmiin. Siitä olen toimittajan kanssa samaa mieltä, ettei tilanteesta voi syyttää maahanmuuttovirastoa, joka noudattaa toiminnassaan lakia kuten pitääkin.

Ongelmat ulottuvat kuitenkin - ja etenkin - myös maahanmuuton ja siihen liittyvän viranomaistoiminnan ulkopuolelle. Maksaessaan työtä vailla olevien oleskeluluvan saaneiden asumisen pääkaupunkiseudulla, helsinkiläinen veronmaksaja rahoittaa kotikaupunkinsa asukasluvun räjähdysmäistä kasvua ja samalla pahentaa sen asuntopulaa. Sen seurauksena asumisen hinta on karannut pilviin, jolloin pienipalkkaisimpia töitä tekevien ihmisten on lähes mahdotonta löytää sellaista asuntoa, jonka he voisivat työnteollaan maksaa.

Näin ongelma heijastuu lopulta pääkaupungin yritysten rekrytointimahdollisuuksiin ja siten negatiivisesti maamme talouteen. Aamun lehden toimittajan tavoin olen sitä mieltä, että asialle pitää ehdottomasti tehdä jotain, mutta eri mieltä siitä, mitä se jokin on.

Minusta asialle on kaksi ratkaisua. Ensimmäinen on erilaisten humanitaaristen oleskelulupien määrän rajoittaminen minimiin esimerkiksi määrittämällä tuhannen hengen kiintiö vuosittain myönnettäville humanitaarisille oleskeluluville ja toinen on vuokratuesta luopuminen.

Ellei vuokratuen lopettamista ole mahdollista kohdistaa pelkästään turvapaikan tai humanitaarisin syin oleskeluluvan saaneisiin maahanmuuttajiin rasismisyytösten takia, kohdistettakoon se sitten kaikkiin ilman työtä Helsinkiin muuttaviin. Jälkimmäinen tosin luultavasti lisäisi rajusti Suomessa kantaväestön piirissä esiintyviä rasistisia asenteita ja johtaisi siten väestöryhmien välisten jännitteiden lisääntymiseen.

Edellä mainitsemillani keinoilla pääkaupunkiseudun asuntopulaa saataisiin hieman helpotettua, ja asunnot työtätekevien käyttöön. Näin autettaisiin myös maamme yskähtelevää taloutta ja ehkäistäisiin tehokkaasti Malmön Rosengårdin tai Oslon Grönlandin kaltaisten ongelmakaupunginosien syntymistä. Voittajia tästä olisivat kaikki suomalaiset ja viime kädessä myös maahanmuuttajaväestö.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ulkomaalaistaustaisten osuus 21 prosenttiin seuraavan 14 vuoden kuluessa Helsingin seudulla
Urbaani impiwaara
Helsingin asuntopula ja maaseutu

torstai 29. syyskuuta 2016

Valtapoliittista hurskastelua

Helsingin Sanomat kirjoitti Syyrian tilanteesta kaksi artikkelia aamun lehteen. Niistä välittyi sen verran mielenkiintoinen kuva, että päätin palata aiheeseen.

Ensimmäisessä jutussa kerrottiin syyrialaisten ja turkkilaisten näkemyksistä ISISin taistelijoista. Siitä on tuskin syytä referoida muuta kuin se, että "tyypit ovat hulluja. Jos niitä on näkynyt, on pitänyt juosta ja lujaa." Ei siis mitään yllättävää aikaansa seuraavalle ihmiselle.

Toisessa jutussa kerrottiin Yhdysvaltain ja Venäjän välisestä sanasodasta, jota YK:n pääsihteeri ryydittää omilla puheillaan. Taustalla on Aleppoon kohdistuva siviiliuhreja valtavasti vaatinut raskas pommitus, jonka avulla Syyrian hallitus yrittää saada kapinallisten vielä hallitsemat alueet valtaansa.

Olen jo vuosi sitten todennut, ettei Bashar Al-Assadin hallitus voi hävitä Syyrian sisällissotaa, koska Venäjä ei salli niin käyvän. Näkemykseni on osoittanut oikeaksi se, että Venäjän ryhdyttyä tuolloin avoimesti tukemaan Assadia, ovat tämän joukot hiljalleen pystyneet laajentamaan valtapiiriään.

Tätä tosiasiaa ei länsimaissa ole kuitenkaan hyväksytty, vaan ne toimivat käytännössä edelleen Syyrian kirjavan kapinallisjoukon tukena. Näin siitä huolimatta, että voittaessaankin tuo maallistuneista syyrialaisista islamisteihin ulottuva moneen ryhmään jakautunut porukka ei olisi kykenevä palauttamaan maahan toimivaa hallintoa, vaan ryhtyisi välittömästi Assadin kukistuttua sotimaan keskenään.

Jos lännessä oltaisiin aidosti huolissaan Aleppon ja muunkin Syyrian siviileistä, annettaisiin Venäjän ja Assadin palauttaa maahan vanha valta. Näin ei lännessä kuitenkaan haluta tehdä, koska Assad halutaan pois vallasta vetoamalla hänen hallintonsa tekemiin rikoksiin erityisesti sisällissodan alussa kapinaan ryhtyneitä vastaan.

Wikipedia kertoo noista rikoksista näin: "Vuoden 2011 Arabikevään aiheuttamat levottomuudet levisivät myös Syyriaan... Oppositio alkoi koota mielenosoittajia helmikuun alussa. Myöhemmin salainen poliisi pidätti ja kidutti lapsia, jotka olivat maalanneet hallituksen vastaisia graffiteja... Turvajoukot ampuivat maaliskuun puolivälissä mielenosoittajia Daraassa. ... Puolisotilaallinen shabiha alkoi toimia Homsissa huhtikuun puolivälissä. Panssarivaunut, joukkopidätykset ja kidutukset estivät Assadin kaatumisen."

Todellisuudessa lännen ja erityisesti Yhdysvaltojen motiivit lienevät raadollisemmat. Assad on Venäjän luotettavin ja käytännössä ainoa liittolainen Lähi-idässä, joten hänen menettäessä valtansa poistuisi alueelta yksi merkittävä toimija eli Venäjä. Tähän suureen tavoitteeseen verrattuna on syyrialaisten siviilien elämä merkityksetöntä - etenkin kun heidän kärsimyksensä voidaan panna niin ikään valtapoliittisin pyytein toimivan Venäjän niskoille.

Nykytilanteen vallitessa Syyrian sisällissotaan ja siitä aiheutuviin kärsimyksiin ei siis ole nähtävissä loppua. ISIS tosin kukistettaneen (tai ainakin painetaan maan alle) lähiaikoina, mutta muuten tilanne jatkuu entisen kaltaisena.

Syyrian kurdialueet ovat nykyisin Turkin miehittämiä, joten niiden osalta siviilien kärsimykset lienevät lopussa. Turkilla tuskin kuitenkaan on halua sotkeentua tapahtumiin kauempana omilta rajoiltaan - sille riittänee kurdien itsenäistymisen estäminen omilla lähialueillaan. Se lienee myös kaikkien muiden kannalta hyväksyttävää, sillä Venäjällekin keskeistä on ainoastaan Välimeren rannikon hallinta sekä sen käyttöoikeus omalle laivastolleen.

Edelle kirjoittamani perusteella totean, että länsimaiden hurskastelu siviilien kärsimyksillä on iljettävää. Venäjän toiminta rikollisen Assadin tukemiseksi siviiliuhreista välittämättä on puolestaan kuvottavaa. Valtapoliittisille tosiasioille emme kuitenkaan voi mitään.

Parhaana oppina meille muille tästä kaikesta lieneekin vain se, että maailmaan mahtuu paljon propagandaa ja hurskastelua, etenkin silloin kun sillä on tarve peitellä ja puolustella "suurten poikien" valtapoliittisia pyrkimyksiä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Venäjä yksinkö sotkee Syyrian tilannetta?
Länsimaiden pitäisi tunnustaa tosiasiat Syyriassa
Syyrian sodan ratkaiseminen ei lopettaisi EU:n pakolaistulvaa



keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Orwellismin tappio oli sananvapauden voitto

Hallitus päätti olla esittämättä uutta lakia väkivaltaisten järjestöjen kieltämiseksi. Sisäministeri Paula Risikko kertoi päätöksen syyksi seuraavaa.

"Yhdistyksen voi lakkauttaa, jos sen toiminta on olennaisesti lakien tai hyvien tapojen vastaista. Laki meillä jo on, mutta sen säännöksiä ei sovelleta käytännössä. Eli toimeenpanossa on kehitettävää."

Otan päätöksen vastaan tyytyväisenä. Ehdotettu laki olisi todennäköisesti johtanut epämääräisiin tulkintoihin ja sitä kautta sananvapauden supistamiseen. Ja kuten tämän blogin tunnuslauseessa todetaan, "niin kauan kuin yhteiskunnassa on todellinen sananvapaus, se ei voi olla läpeensä mätä. Sen sijaan jokaisesta läpeensä mädästä yhteiskunnasta puuttuu sananvapaus."

On myös hyvä, että ministeri nosti esiin nykyisen lainsäädännön tarjoamat mahdollisuudet, sillä demokraattisessa yhteiskunnassa toimiva järjestäytynyt väkivalta ei ole kenenkään etu, eikä sitä siksi kaivata eikä tule sallia. Valitettavasti erityisesti vasemmistoa ja vihreitä lähellä olevaa poliittista väkivaltaa on jo vuosia kohdeltu silkkihansikkain, mitä voi osaltaan pitää syynä myös niihin tapahtumiin, jotka johtivat hallituksen nyt tekemään päätökseen vaikka väkivallantekijä edustaakin aivan toisenlaista maailmankuvaa.

Suomen hallituksen linjausten seurauksena toivon, että järjestäytyneeseen poliittisesti motivoituneeseen väkivaltaan ja muuhunkin rikollisuuteen puututaan nykyistä tiukemmin. Ja että samalla pitäydytään puuttumisen perusteena väkivaltaisissa teoissa tai niiden valmistelussa, mutta vahvistetaan ajatuksen- ja sananvapautta myös poliittisen eliitin tai jopa kansan enemmistön mielestä vastenmielisissä aiheissa.

Erityisen vaarallisia ovat tämän aamun Helsingin Sanomien pääkirjoittajan lehdessään julkaisemat sanat, joiden mukaan "ääriajattelu kaipaa kasvualustakseen hyväksyntää. Sellaiseksi kelpaa mielikuva, että osa ääriliikkeiden tavoitteista olisi hiljaisesti hyväksyttyjä."

Asian selventämiseksi totean, että esimerkiksi eläinten hyvinvoinnista huolehtiminen nauttii suomalaisten piirissä laajaa hyväksyntää. Samoin maahanmuuton aiheuttamien ongelmien vähentäminen tulijoiden määrää rajaamalla.

Kuitenkin nämä molemmat perusteet ovat myös viime aikoina väkivaltaan syyllistyneiden ääriliikkeiden tavoitteita. Onko päätoimittaja siis tosissaan sitä mieltä, ettei edellä mainittuja tavoitteita saisi tavoitella, tai ainakaan ääneen lausua?

Terveessä yhteiskunnassa on pystyttävä keskustelemaan myös julkisuudessa kaikista asioista. sillä vain sitä kautta niihin voidaan saada parannusta. Sen sijaan ongelmien lakaiseminen maton alle ainoastaan siirtää ratkaisua kohti tulevaisuutta, ja saattaa johtaa aikanaan jopa kertaluokkaa väkivaltaisempaan mätäpaiseen purkautumiseen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Miksi mediaan ei luoteta?
Mutta kuka puolustaisi sananvapautta?
Toimittaja Pirkko Kotiranta: patsas ja sananvapaus

tiistai 27. syyskuuta 2016

Ottaisimmeko mallia keskiaikaisesta naisrauhasta?

Suomen vanhin asiakirja täyttää Vantaan Sanomien mukaan pian 700 vuotta. Koska maamme naiset ovat viime aikoina joutuneet monikulttuuristuvassa Suomessakin yhä useammin erilaisten ahdistelujen kohteiksi (esimerkki, toinen ja kolmas sekä tilastotietoa), on syytä toistaa tuo 1300-luvulta eli keskiajalta peräisin oleva kuningas Birger Magnuksenpojan turvakirje Karjalan naisille myös tässä blogissa.

Siinä todetaan muun muassa, että "kaikkien meille alamaisten vaimojen ja naisten, jotka asuvat meidän linnamme Viipurin alaisuudessa eli Karjalan maassa, olkoot aviossa eläviä, leskiä, siveyslupauksen tehneitä tai neitoja, tulee saada nauttia täyttä rauhaa ja turvallisuutta niin kuin itse valtakunnassamme Ruotsissa, yhtä hyvin omaisuuden kuin hengen puolesta, niin että rikkojia kohtaa meidän kuninkaallinen rangaistuksemme mitä ankarimpana."

Minusta on mielenkiintoista, että täällä Pohjolassa naisten turvallisuutta pyrittiin turvaamaan maan korkeimman "viranhaltijan" toimesta jo keskiajalla. Herääkin kysymys, että pitäisikö presidentti Sauli Niinistön ottaa mallia kaukaisesta valtionpäämiesedeltäjästään ja antaa samanlainen suojelukirje Suomessa nykyisin eläville naisille?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Abdiqadir palasi julkisuuteen
Uutta tietoa turvapaikanhakijoiden rikollisuudesta
Kehitysmaalaista menoa

maanantai 26. syyskuuta 2016

Marita Laukkanen unohti

Helsingin Sanomien vieraskynäkirjoituksessa Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen Vattin Marita Laukkanen väitti hallituksen eduskunnalle antaman raskaalle teollisuudelle suunnitellun päästökaupan epäsuoria haittoja korvaavan tuen olevan tehoton ja hyödytön. En ota tässä kantaa siihen, mutta puutun jutun loppuvaiheessa olevaan, ja yhteiskunnassamme niin tavalliseen ja ennen kaikkea virheelliseen, väitteeseen.

"Kansantalouden kasvuedellytysten kannalta ei ole hyvä lisätä tukia perinteisille, kypsiin teknologioihin perustuville aloille, joilla on heikot tulevaisuudennäkymät... Perinteisten toimialojen tukemisen sijaan eduskunta voisi käyttää saman summan talouskasvua tukevaan politiikkaan – panostamalla koulutukseen, tutkimukseen ja kehittämiseen sekä julkisiin investointeihin, jotka luovat innovaatioita ja vauhdittavat teknologian kehittymistä."

Vattin kirjoittajalta näytti unohtuneen tässä kirjoituksessaan se, ettei Suomessa ole varsinaisesti pulaa kaupallistettavista innovaatioista, vaan pikemminkin niiden käytäntöön viemiseen tarvittavista pääomista. Tästä hyvän esimerkin on tarjonnut aikanaan ulkomaiseen omistukseen siirtynyt meriteollisuus, joka tahkoaa nykyisin rahaa saksalaisyrityksen omistajille.

Nyt eduskunnassa käsiteltävänä oleva vero koskee Laukkasen mukaan erityisesti maamme metsäteollisuutta. Toisin kuin monet muut teollisuutemme alat, sillä on pitkän ja tuloksellisen historiansa takia (ja huolimatta ajoittaisista virheinvestoinneista) myös jonkin verran pääomia ja ennen kaikkea kassavirtaa.

Ja juuri kassavirran merkityksen unohtaminen on Laukkasen virhe. Ilman kassavirtaa ei suuryritys voi tehdä tutkimusta ja tuotekehitystä. Eikä etenkään siirtää tutkimustuloksia käytännön toiminnaksi. Tästä tarjoaa pienen mittakaavan esimerkin nyhtökaura, joka oli pakko myydä Pauligille, koska tuotteen markkinoille lanseerannut pienyritys ei kyennyt kasvattamaan tuotantoaan kysynnän mukaiseksi.

Metsäteollisuuden osalta on siis tehtävä kaksi asiaa. On huolehdittava nykyisen tuotannon eli kassavirran jatkumisesta säilyttämällä sen kilpailukyky kansainvälisillä markkinoilla. Se tarkoittaa myös investointeja paljon parjattuun suuria biomassoja käyttävään perusteollisuuteen. Sekä suomalaisen toimintaympäristön yritysystävällisyyttä, mihin hallituksen esitys epäilemättä tähtää.

Lisäksi on investoitava toistaiseksi tappiolliseen uuteen tuotantoon. Siis biopolttoaineisiin, puurakennusteknologiaan, nanoselluun ja niin edelleen. Valitettavasti se ei ole mahdollista ilman perustuotannon tuottamaa riittävää kassavirtaa (tai vapaita pääomia), vaan uusien hienojen tuotteiden kehitystyö loppuu kuin kanan lento mikäli T&K -menoihin ei ole käytettävissä riihikuivaa rahaa.

Lopuksi vielä pieni selvennys. Totta kai olen tutkijana sitä mieltä, että Suomessa olisi investoitava nykyistä enemmän julkisesti rahoitettuun tutkimukseen. Valitettavasti viime aikojen kehitys tutkimusrahoituksen osalta on kuin suoraan entisestä itä-blokista: poliitikot päättävät mitä tutkitaan, jolloin myös tutkimusrahoitus kohdistuu selvitystyyppiseen toimintaan sen sijaan, että sen kautta avattaisiin kokonaan uusia mahdollisuuksia talouselämämme hyödyntämiseksi.

Näin on onnistuttu minimoimaan tutkijakuntamme tuottamien uusien merkittävien kaupallistettavien läpimurto-innovaatioden synnyttäminen. Niiden tilalle on saatu poliitikkojen kaipaamia tiedonsirpaleita sekä mahdollisesti vanhoihin tieteellisiin löydöksiin perustuvaa soveltavaa tutkimusta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Avaimia tulevaisuuteen
Biokaasua tankkiin
Neuvoja Suomen tulevaisuuden takaamiseksi

sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Helsingin Sanomat vasemmiston puolesta

Helsingin Sanomat tarjosi maamme poliittiselle vasemmistolle tukea ja julkisuutta eilistä puoluekannatusmittausta ruotivassa pääkirjoituksessaan. Sitä on syytä tarkastella hiukan tarkemmin, jotta totuus maan suurimman sanomalehden virallisesta linjasta ei hämärtyisi.

Kirjoituksessa kerrottiin ensin SDP:n kilpailevan Suomen suosituimman puolueen asemasta hengittämällä tiukasti Keskustan niskaan. Jutun mukaan se on onnistunut saamaan takaisin työväen ääniä Perussuomalaisilta ja Vasemmistoliitolta.

Li Anderssonista (vas.) kerrottiin, että hän on sivistyneistön ehdokas, joka kalastelee samoja äänestäjiä Vihreiden kanssa. Tosin samalla muistettiin, että hän on "viime aikoina profiloitunut työväestön puolestapuhujana". Ja muun muassa ajanut 10 euron lakisääteistä minimipalkkaa.

Seuraavaksi todettiin, että myös SDP:stä käy virta ulos. koska punavihreät eivät koe puheenjohtaja Rinnettä omakseen. Kirjoituksen mukaan osa saattaa paeta jopa Keskustaan ja Kokoomukseen, joiden välillä ei kuitenkaan näyttäisi olevan minkäänlaista eroa. Tämän koukkauksen jälkeen päädyttiin siihen, että seuraavissa vaaleissa käydään kilpailu työväen äänistä.

Logiikkana pääkirjoituksessa näytti siis olevan vasemmiston nostaminen asemoimalla seuraavat vaalit niille tärkeän kysymyksen ympärille häivyttäen perinteiset porvaripuolueet asian suhteen merkityksettömiksi. Perussuomalaisia ei kuitenkaan voitu unohtaa tässä asiassa.

Niinpä jutun mielenkiintoisin osuus tuli vasta kirjoituksen lopussa. Ensin siinä nostettiin esiin jo aiemmin julkisuudessa spekuloitu riita pääministeri Juha Sipilän (kesk) ja ulkoministeri Timo Soinin (ps) välillä taksiluvista. Perusteluksi asian esillä pitämiselle mainittiin se, että Sipilä toimi vuosi sitten samankaltaisesti Kokoomuksen suhteen.

Ottaen huomioon, ettei päätoimittajalla ole minkäänlaista näyttöä Sipilän ja Soinin riitelystä ja molemmat ovat kiistäneet julkisuudessa esitetyt väitteet, on kyseessä ns. kuolleen hevosen hakkaaminen. Sekin näytti kuitenkin kelpaavan päätoimittajalle työkaluksi Perussuomalaisten vastaiseen mielipidevaikuttamiseen.

Aivan lopuksi päätoimittaja ryhtyi vielä spekuloimaan sillä, että Perussuomalaiset saattaisivat tehdä saman kuin Vihreät ja Vasemmistoliitto viime vaalikaudella, eli lähtisi hallituksesta kesken kaiken oppositioon nostamaan kannatustaan. Tämä siis tilanteessa, jossa Perussuomalaiset on toiminut hallituksessa täysin lojaalisti myös itselleen ikävien ohjelmakohtien toteuttamisessa ja vastineeksi saanut läpi omat tärkeimmät tavoitteensa. Näistä oleellinen on erityisesti maahanmuuttoon liittyvän lainsäädännön kiristäminen, joka ei ole ollut kummankaan hallituskumppanin mieleen.

Hallituksen perussuomalaisten toimien, erityisesti maahanmuuttoasioissa tapahtuneiden muutosten, voi olettaa satavan soinilaisten laariin sitä enemmän, mitä pidempään hallitustaival jatkuu. Siten heidän kannaltaan olisi silkkaa hulluutta lähteä kaatamaan Sipilän kabinettia ennen seuraavia vaaleja.

Näin etenekin siksi, että maamme lehdistöllä olisi mitä todennäköisimmin vaikeuksia löytää riittävästi palstametrejä sen hehkuttamiseen, kuinka Perussuomalaiset lopultakin osoittautuivat vastuunkantoon kykenemättömäksi populistipuolueeksi. Siksi on täysin selvää, ettei puolue tule kaatamaan hallitusta, vaan haluaa sen pysyvän vallassa vaalikauden loppuun asti. Varsinkin kun gallupmittauksetkin ovat osoittaneet puolueelle muutaman viimeisen kuukauden aikana noususuuntausta.

* * *

Pääkirjoitus on tunnetusti lehden virallisen linjan kertova mielipidekirjoitus, eikä mikään tiedonvälitysuutinen. Tänä aamuna se oli tähdätty vasemmiston kannatuksen nostamiseen ja niiden kanssa osittain samojen ihmisten kanssa äänistä kilpailevien Perussuomalaisten mustamaalaamiseen.

Hienovaraisesti toki, sillä Helsingin Sanomat haluaa pitää kiinni maineestaan laatulehtenä. Ja sitä paitsi: tehokkainta vaikuttamista on se, ettei vaikutettava itse edes huomaa ajatuksiaan ohjailtavan.

Eilisen Iltalehden mukaan toimittaja Marko Hamilo on viime aikoina kiinnittänyt huomiota siihen, että hyvin koulutetut ihmiset ovat yllättävän mediakritiikittömiä ja alttiita uskomaan kaiken, mitä lehdet kirjoittavat. Hamilon mukaan mediakritiikittömille ihmisille voi syöttää "aikamoista pajunköyttä".

Koska suomalainen vihervasemmistolainen valtamedia käyttää Hamilon mainitsemaa seikkaa siekailematta hyväkseen, olisi hienoa jos suomalaiset oppisivat soveltamaan kaikkeen lukemaansa mediakritiikkiä. Ja aivan erityisesti ns. laatulehtien virallisiin mielipidekirjoituksiin, jotka on tehty erityisen taitavasti ja joista tässä ruodittu teksti on erinomainen esimerkki.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Helsingin Sanomat, pääkirjoitus
Helsingin Sanomat kiihkoilee maahanmuutosta
Helsingin Sanomat aloitti vaalikampanjansa

lauantai 24. syyskuuta 2016

Miksi mediaan ei luoteta?

Iltalehti julkaisi jutun, jossa haastateltiin valtamediaan pettyneitä ihmisiä. Juttu on mielenkiintoinen ja se kannattaa lukea. Poimin tähän alkupaloiksi muutaman herkkupalan kommentoiden niitä lyhyesti.

Marko Hamilon mukaan "maahanmuuton suhteen pimittäminen, harhaanjohtaminen ja joissakin tapauksissa jopa suora valehtelu on kaikkein räikeintä."

Tämänhän kaikki tämän blogin lukijat tietävätkin. Avainsanoja ovat esimerkiksi "kahdeksanvuotias somalityttö", "raskaana olevan naisen pahoinpitely" tai "työvoimapula".

Pauli Vahtera toteaa, että "toimittajilla on liian usein oma henkilökohtainen agenda, jota he työssään ajavat."

Olen itse todennut saman useissa yhteyksissä. Olisi kaikkien kannalta paljon parempi, jos toimttajat mieltäisivät itsensä pikemminkin tiedonvälittäjiksi kuin mielipidevaikuttajiksi. Valitettavasti en ole nähnyt mitään tähän viittaavaa.

Paljon kohua herättäneestä MV-lehdestä Marko Hamilo lausuu, että "MV on kuitenkin kirous medialle siksi, että se jatkuvasti kertoo asioista, joita valtamedia pimittää. Valtamedialle pahin uhkakuva on, että syntyy sitä kritisoiva vaihtoehtomedia, joka on oikeasti luotettava eikä MV:n kaltainen alatyylinen huhumylly."

Olen itse ajatellut usein, että laadukkaalle objektiiviseen tiedonvälitykseen pyrkivälle journalismille olisi yhteiskunnallinen tilaus. Toivokaamme siis, että Hamilon mainitsema "uhkakuva" toteutuisi mahdollisimman pikaisesti.

Vaikka täysi objektiivisuus ja avoimuus tuskin onkaan mahdollista, olisi niihin pyrkiminen eduksi koko suomalaiselle yhteiskunnalle. Toisaalta en ole lainkaan varma, kuinka paljon tuollaiselle medialle lopulta löytyisi maksavia lukijoita - ilman sellaisia ei minkään toimituskunnan toiminta ole mahdollista.

Lisäksi lienee selvää, että mikäli uusi ja erilainen media ilmaantuu markkinoille, se yritetään mustamaalata nykyisen median ja todennäköisesti myös monien intressiryhmien taholta. Näin siksi, ettei nykytilanne ole suinkaan kaikkien kannalta huono, vaan edistää mitä erilaisimpien tahojen henkilökohtaisia ja aatteellisia pyrkimyksiä.

Kaikkien suomalaisesta tiedonvälityksestä kiinnostuneiden on siis syytä olla hereillä, mikäli markkinoille ilmaantuu objektiiviseen uutisointiin pyrkivä laadukas media. Kyseessä voi hyvinkin olla ainutkertainen tilaisuus tehdä suomalaisesta mediasta paitsi maailman vapaimman, niin myös maailman laadukkaimman.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Miksi suomalainen media vaikenee?
Media ja pahuuden ilmentymät
Hyväksyykö maailman vapain lehdistö demokratian?
Media-analyysi Narinkkatorin eilisistä laittomuuksista


perjantai 23. syyskuuta 2016

Onnittelen Pekka Perää hienosta bisnesideasta

Talvivaaran kaivos on ollut kallis seikkailu suomalaiselle veronmaksajalle. Sen lisäksi että toiminta on ollut jatkuvasti tappiollista, on kaivos myös saastuttanut ympäristönsä.

Kauppalehti on julkaissut tänään uuden luvun tästä taloudellisesta tragediasta. Sen mukaan yrityssaneerauksessa olevan kaivosyhtiön johtoryhmä nostelee edelleen käsittämättömiä palkkasummia. Runsainta palkkakuittia ihastelee toimitusjohtaja Pekka Perä, jonka työstä maksetaan 25 000 euroa kuukaudessa.

Ei siis ihme, että Pekka Perä haluaa pitkittää Talvivaaran kuolinkamppailua mahdollisimman pitkälle tulevaisuuteen. Ja vaikea häntä on irtisanoakin, sillä sopimuksen mukaan hänelle pulitetaan mahdollisen irtisanomisen jälkeen vielä 18 kuukauden palkka eli noin 450 000 euroa.

Kysyn kaivosasioista vastaavalta ministeri Olli Rehniltä (kesk), että katsooko hän itsensä ja edeltäjiensä toimineen ja edelleen toimivan vastuullisesti verovarojen hoitajana käyttäessään satoja miljoonia euroja Talvivaaran kaivosyhtiön tekohengittämiseen vaatimatta samalla johdon palkkojen kohtuullistamista?

Pekka Perää ja hänen kollegoitaan puolestaan onnittelen hienosta bisnesideasta - sen myötä on henkilökohtainen hyvinvointi tullut maksimoiduksi jopa täydellisen taloudellisen katastrofin yhteydessä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Onko valtiolla varaa hajasijoittamiseen?
Talvivaaran jätevedet Nuasjärveen ja silmät kiinni?
Toiveet kohdistuvat Juha Sipilään ja muihin hallitusneuvottelijoihin


torstai 22. syyskuuta 2016

Nimet peliin

Suomen vastarintaliikkeen kieltäminen on ollut esillä viime päivinä. Nyt myös poliisissa on mietitty asiaa, kuten aamun lehti uutisoi.

Sinänsä ei ole epäilystä, etteikö SVL olisi yhteiskunnan kannalta haitallinen järjestö ja joutaisi hyvin kiellettäväksi. On kuitenkin syytä huomata, että samankaltaisia järjestöjä on muitakin. Aamun lehden mukaan myös poliisi näyttäisi tulleen samaan johtopäätökseen.

Lehdessä kerrotaan, että "Kolehmaisen mukaan samalla arvioidaan, onko muita järjestöjä, joiden lakkauttamista olisi harkittava. ´Tässä yhteydessä käydään läpi kaikki ääriliikehdintää edustavat järjestöt.`"

Minulla on ehdotus järjestöistä, joista voisi aloittaa. Tässä listaa niiden nimistä.

Vasemmistoanarkistit. Asiasta kirjoittamani bloggaaja Jussi Kuosmasen sanoin he ovat "henkisiä muinaisjäänteitä totalitarismin ja harhaisten huruideologioiden ajoilta. Aktiivisia autonpolttajia ja yleisten paikkojen rikkojia median arvion mukaan maassamme n 60 -70." Näihin sanoihin on hyvä yhtyä ja vaatia mustat liput poistettavaksi kaduilta.

Eläinaktivistit. He ovat jo vuosien ajan terrorisoineet laillista elinkeinonharjoitusta. Tänä vuonna otteet ovat koventuneet ja tämä henkisten vajakkien joukko on ryhtynyt tuhoamaan sivullisten omaisuutta vaarantaen samalla monen ihmisen hengen. Kiellettäköön siis esimerkiksi Eläinten vapautusrintaman tunnukset kaduilta ja heidän esiintymisensä mediassa ilman että mahdollisen haastateltavan mainitaan olevan rikollinen.

Väkivaltaiset ja huumausainekauppaan sotkeentuneet moottoripyöräkerhot. Nämä eivät tarvinne selityksiä. Tunnetut nahkatakin selystekstit pois katukuvasta ja maanteiltä. Painukoon maan alle kuten muutkin järjestäytyneen väkivallan harjoittajat.

Edelle kirjoittamani tapaukset eivät aiheuttane poliisille ja lainsäätäjälle sen suurempaa vaivaa. Yhteys SVL:n kaltaiseen väkivaltaan on selvä. Sitten on joukko muita väkivaltaisia porukoita, joiden osalta saattaisi olla tarve harkita hiukan enemmän, mutta jotka voitaisiin hyvin lukea samaan sakkiin. 

Mitä tulisi tehdä esimerkiksi sellaisten jalkapallo- ja jääkiekkojoukkueiden fanikerhoille, joiden otteluissa on esiintynyt väkivaltaa toisten joukkueiden kannattajia kohtaan. On vain ajan kysymys milloin sielläkin sattuu vahinko ja joku menettää henkensä samalla tavalla kuin kävi tämän keskustelun aiheuttaneen Asema-aukoin tapauksen jälkeen. 

Entä sellaisille uskonnollisille yhteisöille, joiden mukaan seksuaalisten vähemmistöjen edustajat tulisi tappaa. Tai joiden mukaan vaimoa saa kurittaa pienellä kepillä. Olisiko nekin kiellettävä?

Listaa voisi jatkaa vielä eteenpäinkin, mutta tämä riittänee tässä. Keskeistä on se, että jos yhtä näistä väkivaltaisista järjestöistä ryhdytään kieltämään, olisi syytä tehdä samoin myös muiden kanssa, jos järjestäytyneisyys ja yhteys väkivaltaan todetaan samantasoiseksi. 

Itse väkivaltaan kiellot eivät luultavasti vaikuttaisi ainakaan heti, koska nämä joukkiot jatkavat kyllä toimintaansa myös maan alla. Uusien jäsenten kerääminen sen sijaan saattaisi vaikeutua.

Yhteiskunnan kannalta kyseessä olisi kuitenkin selkeä kannanotto järjestäytynyttä väkivaltaa vastaan. Jos sellainen halutaan antaa, on se syytä tehdä pelkän väkivallan, eikä esimerkiksi poliittisten viiteryhmien tai vääristyneen uskonnollisen suvaitsevaisuuden perusteella. 

Näin kiellon yhteiskunnallinen sanoma ei vesittyisi, vaan menisi läpi kristallinkirkkaana: Suomessa ei hyväksytä järjestäytynyttä väkivaltaa millään perusteella. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä: 
Poliittisen väkivallan ehkäiseminen on monimutkainen juttu
Islamilainen maahanmuutto muokkaa länsimaiden politiikkaa
Kajaanin ja Itäkeskuksen tapaukset on tutkittava ja uutisoitava näyttävästi


keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Espanjan terrorisminvastaiset lääkkeet

Helsingin Sanomat teki aamun lehteen jutun niistä syistä, miksi Espanjassa ei ole tehty islamilaisia terrorismi-iskuja sitten vuoden 2004 Madridin junaiskun. Juttu on sikäli mielenkiintoinen, että se kertoo syyt siihen, miksi terroriteoilta on vältytty. Seuraavassa suorat lainaukset ilman selittelyitä.

"Iskun jälkeen islamistisesta radikalismista ja jihadistisen propagandan levittämisestä tehtiin laitonta."

"Vuodesta 2004 lähtien Espanjan viranomaiset ovat pidättäneet yhteensä noin 700 ihmistä terrorisminvastaisissa operaatioissa. Pidätysten määrä on kasvanut viime vuosina."

"Espanjassa on vain vähän aikuiseksi varttuneita toisen polven maahanmuuttajia – toisin kuin esimerkiksi Ranskassa ja Belgiassa. Suurin osa Pariisin viimevuotisten terrori-iskujen ja Brysselin maaliskuisten terrori-iskujen tekijöistä oli syntynyt ja radikalisoitunut Euroopassa."

"Viime vuonna pahentunut pakolaiskriisi ei ole... juuri tuntunut 47 miljoonan asukkaan Espanjassa. EU:n tilastotoimiston Eurostatin mukaan Espanjaan saapui viime vuonna noin 14 600 turvapaikanhakijaa, Suomeen runsaat 32 000.... Elämä Espanjassa ei houkuttele siirtolaisia, koska talouskriisin jäljiltä sieltä on hyvin vaikea löytää töitä."

Kannattaisikohan meilläkin tehdä islamilaisesta radikalismista ja jihadistisen propagandan levittämisestä laitonta? Entä pitäisikö myös meillä huolehtia terrorisminvastaista viranomaistoiminnan riittävyydestä? Tai huolehtia siitä, ettei meille synny kovin suurta joukkoa toisen sukupolven muslimimaahanmuuttajia? Sekä huolehtia suomalaisen yhteiskunnan vetovoimatekijöiden minimoimisesta mahdollisimman hyvin?

Lisäksi ehdotan harkittavaksi vakaasti sitä, että kannattaisiko kaikki edellä mainitut toimenpiteet tehdä ennen vai jälkeen ensimmäistä Suomeen kohdistuvaa ja kuolonuhreja vaativaa Allahin nimeen tehtävää terrori-iskua?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Terrorismi kuriin itsesensuurilla ja muslimiyhteisöjen tuella
Terroristien kuva paljastaa seuraavan sukupolven terroristien isät ja äidit
Paljastava terrori-isku

tiistai 20. syyskuuta 2016

Poliittisen väkivallan ehkäiseminen on monimutkainen juttu

Helsingin Asema-aukion tapahtumat jälkiseurauksineen ovat saaneet erittäin paljon julkisuutta. Esimerkiksi hallituspuolueiden johtajat Sipilä, Soini ja Orpo ovat tuominneet poliittisen väkivallan, mikä on tietenkin erinomainen asia.

Käytännössä kaikki suomalaiset lienevät sitä mieltä, ettei poliittinen väkivalta ole Suomessa toivottavaa eikä hyväksyttävää. Näin pitääkin olla sivistyneessä länsimaassa, vaikka ulkomaisten selvitysten mukaan joissakin maahanmuuttajaryhmissä poliittinen väkivalta lienee varsin yleisesti hyväksyttyä.

Helsingin Sanomat otti tämän aamun pääkirjoituksessaan kantaa poliitikkojen toimiin suhteessa väkivaltaan. Sen mukaan päättäjien tapa reagoida väkivaltaisten järjestöjen tekoihin on tärkeää. Poliitikot voivat joko ruokkia tai torjua poliittisen väkivallan yleistymistä.

Olen täysin samaa mieltä. Tälläkin hetkellä meillä voidaan epäillä olevan ainakin kolmessa puolueessa kansanedustajia, joilla on näyttäisi selvästi olevan ymmärrystä poliittisen väkivallan tekijöitä kohtaan.

Tarkoitan Perussuomalaisia, Vasemmistoliitoa ja Vihreitä nimeämättä erikseen ketään yksittäistä henkilöä ja todeten samalla, ettei epäilyni koske kuin yksittäisiä kansanedustajia missään näistä puolueista. Lisäksi toivon olevani epäilemieni poliitikkojenkin suhteen väärässä.

Kysymys poliittisen väkivallan ruokkimisesta ei kuitenkaan ole aivan niin yksinkertainen kuin HS:n pääkirjoitus antaa ymmärtää. Myös sinänsä väkivaltaa vastustava poliitikko voi ruokkia sellaisen syntymistä; ehkä jopa enemmän kuin sitä ymmärtävä.

Ääriesimerkkeinä poliittisesta väkivallasta ovat kansannousut ja vallankumoukset, joissa on joko kaadettu diktaattoreita ja muita hallituksia tai saavutettu kansalle itsenäisyys. Näitä väkivaltatapauksia ei ole kaikissa tapauksissa syytä tuomita ainakaan kokonaan, mutta on syytä nähdä, että niiden taustalla on poliittisen vallan räikeä väärinkäyttö kapinaan noussutta kansaa kohtaan.

Tästä pääsemmekin sellaiseen väkivallan yllyttämiseen, jota Helsingin Sanomien päätoimittaja ei liene ajatellut. Väkivaltaista ilmapiiriä nimittäin luodaan epädemokraattisten maiden lisäksi myös sinänsä kansanvaltaisessa maassa silloin, kun tehdään kansan enemmistön näkemyksen kannalta kestämätöntä politiikkaa, jolle ei löydy hyväksyntää. Tästä esimerkin muodostaa Asema-aukionkin tapauksen taustalla oleva suomalaisenkin yhteiskunnan muutamassa vuosikymmenessä mullistanut liberaali humanitaarisen maahanmuuton politiikka.

Logiikkana tässä on se, että jos äänestämisellä ei ole vaikutusta maassa harjoitettavaan politiikkaan edes silloin kun suurin osa kansasta on yhtä mieltä, tuntuvat demokratian keinot riittämättömiltä ja osa ihmisistä radikalisoituu. Asiaa pahentaa vielä se, jos tiedotusvälineet uutisoivat kansaa ärsyttävästä aiheesta yksipuolisen vääristelevästi, kuten on tapahtunut maahanmuuttopolitiikan osalta.

Poliitikkojen tehtävänä on siis Helsingin Sanomien kannanoton mukaisesti olla ymmärtämättä väkivaltaisia äärijärjestöjä millään perusteella. Mutta samalla heidän tulee huolehtia siitä, että kansalta saatu mandaatti hoidetaan siten, kuin sen antaja on halunnut. Median osalta poliittisen väkivallan ehkäisy tarkoittaa vähemmän mielipidevaikuttamista ja enemmän tiedonvälitystä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Helsingin Sanomat kiihkoilee maahanmuutosta
Poliittinen väkivalta
Ääliöiden kekkerit

maanantai 19. syyskuuta 2016

Islamilainen maahanmuutto muokkaa länsimaiden politiikkaa

Yhdysvallat oli viikonloppuna kahden erikoisen tapahtuman näyttämönä. Ensimmäinen tapahtui Minnesotassa, missä mies puukotti kahdeksaa ihmistä Allahin nimissä. 

Ennen puukotusta hän varmisti, ettei puukotettu ollut muslimi. Ja puukotusten jälkeen ISIS ilmoitti olevansa tekojen taustalla. Näillä näkymin kyseessä on siis uusi islamilaisen ekspansion seuraus; samaa sarjaa kuin monet viime aikoijen eurooppalaiset tapahtumat, joista tunnetuin on vuoden 2015 Pariisin terroristi-isku

New Yorkissa puolestaan tapahtui mystinen räjähdys, josta kukaan ei ole ottanut vastuuta. Se toi monen mieleen vuoden 2011 islamistisen lentokoneiskun, mutta ainakaan toistaiseksi tällaista yhteyttä ei ole olemassa. Eikä ISIS ole tiettävästi ottanut iskua omaan piikkiinsä.

Myös Suomessa nousi esille kuolemantapaus. Natsimielinen Suomen Vastarintaliike (SVL) oli viikko sitten pitänyt Helsingin Asema-aukiolla maahanmuuttopoliittista mielenosoitusta, johon 28-vuotias anti-fasistinen kantasuomalaismies oli saapunut ilmaisemaan mielipiteensä hyvin aggressiivisesti ja sylkenyt mielenosoittajia. 

Seurauksena oli ollut SVL:n mukaan "kurinpalautus", johon liittyvistä tapahtumista ei ole julkista tietoa, mutta 28-vuotiaan epäillään lyöneen päänsä katuun kaatuessaan ja joutuneen sen seurauksena sairaalaan. Viime perjantaina 28-vuotias kuoli aivoverenvuotoon, jonka syy-yhteyttä viikon takaisiin tapahtumiin ei ole vahvistettu. 

Tapaus on sikäli mielenkiintoinen, että se nosti jälleen kerran esille väkivaltaisten äärijärjestöjen kieltämisen. Sitä on harkittu aiemminkin, mutta kieltoihin ei ole ryhdytty ilmeisesti lähinnä poliisin näkemyksen perusteella: nämä ihmiset toimivat joka tapauksessa, oli se sitten sallittua tai ei.

Kieltämisen puolesta puhuu se, että näin yhteiskunta ilmaisisi periaatteellisen kantansa väkivaltaisia äärijärjestöjä kohtaan. Toisaalta tällaiset kiellot tarjoavat mahdollisuuden myös poliittiseen ajojahtiin: kuka määrittäisi järjestön väkivaltaisuuden. Viranomaisilla saattaisi olla vaikeuksia kohdella samalla tavalla esimerkiksi väkivaltaisia kansallissosialistisia, vasemmistolaisia, vihreitä, uskonnollisia tai ajoneuvoperusteisia ryhmittymiä.

* * *

Edellä mainitut tapaukset (paitsi ehkä New Yorkin pommi) liittyvät meneillään olevaan islamin ekspansioon kohti länsimaita. Keinona ekspansiolle on sekasortoisista tai muuten vain köyhistä kotimaistaan tänne saapuvien ihmisten turvapaikan ja/tai paremman elintason hakeminen.

Islamilaisen maahanmuuton seurauksena länsimaihin on rantautunut islamilaista terrorismia ja rikollisuutta. Lisäksi he eivät ole varsinkaan Europassa onnistuneet ottamaan elämää omiin käsiinsä, vaan elävät paljolti kantaväestön rakentamien sosiaaliturvajärjestelmien varassa. Nämä tosiasiat herättävät katkeruutta monissa länsimaisissa ihmisissä.

Yksi uusi tyytymättömyyden merkki saatiin viikonvaihteessa Saksasta, jossa Berliinin osavaltiovaaleissa maahanmuuttokriittinen Vaihtoehto Saksalle -puolue moninkertaisti kannatuksensa

Vaalitulos on jatkoa esimerkiksi Suomen Jytky-vaaleille, Itävallan epäonnistuneille presidentinvaaleille tai Ruotsin parlamenttivaaleille. Yhdysvalloissa toinen presidentinvaalien pääehdokas haluaa lopettaa muslimien maahanmuuton Lähi-idästä.

On selvää, että elämme länsimaissa suurta muutosten aikaa. Toisen maailmansodan jälkeen syntynyt länsimaiden  - ja erityisesti Euroopan - sinisilmäinen maahanmuuttopolitiikka on muuttumassa. Siitä ei ole epäilystä, mutta sen sijaan on varsin epäselvää missä aikataulussa se tapahtuu ja mihin se johtaa. 

Toivoa sopii, että tämän kirjoituksen alussa mainittujen tapausten määrä jää mahdollisimman vähäiseksi. Se edellyttää poliittisen muutoksen tekemistä mahdollisimman pikaisesti. Siinä suhteessa Unkari ja Tanska ovat toimineet edelläkävijöinä. 

Myös Suomessa on syytä kiirehtiä, jotta islamilaisen ekspansion aiheuttamat ongelmat jäävät mahdollisimman vähäisiksi. Samalla on ikävä kyllä todettava, että länsimaiden joutuessa oman turvallisuutensa takia muuttamaan maahanmuuttopolitiikkaansa, heikkenee kehitysmaissa todellisen henkilökohtaisen vainon kohteena olevien ihmisten asema entisestään. 

Täältä länsimaista katsoen se on kuitenkin toissijaista. Emmekä me ole siihen syyllisiä, vaan liberaalia maahanmuuttopolitiikkaamme väärin käyttäneet tulijat

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:



sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Nyhtökauran äiti puhuu viisaita

Helsingin Sanomat teki jutun latauspöytien ja nyhtökauran äidistä Maija Itkosesta. Jutun luettuani en voinut olla toteamatta, että kyseessä oli Erkon imperiumin vuoden opettavaisin kirjoitus.

Itkosen näkemykset yritystoiminnan ja tutkimuksen suhteesta vastaavat nyansseja myöden omiani. Itkosen omin sanoin: "Suomessa tehdään valtavan hienoa ja syvällistä tutkimusta, laitetaan siihen hirvittävät määrät rahaa, aikaa ja talentteja, mutta sitten firmoissa tätä tutkimusta ei ole oikeastaan olemassa, eikä sitä tajuta käyttää."

Me tutkijat olemme tottuneet siihen, että meitä syyllistetään tutkimustulostemme liian heikosta jalkauttamisesta käytäntöön. Vaikka ongelma on todellinen, olen havainnut lähes jokaisen tutkijan kaipaavan hyödyntämiskelpoisten tulostensa kaupallistamista.

Siksi en ole koskaan allekirjoittanut sitä, että ongelma johtuisi tutkijoista ja nyt Itkonen vahvistaa asian - ongelmana on pikemminkin yritysten vähäinen kiinnostus Suomessa tehtävään tutkimukseen ja sen hyödyntämiseen. Tutkijoilta itseltään sitä on pääsääntöisesti turha odottaa, sillä he eivät ole yrittäjiä vaan uuden tiedon tuottajia. Eikä yrittäminen ole helppoa, vaan vaatii omaa erityisosaamista ja sopivaa mielenlaatua.

Itkosen näkemykset tiivistettiin jutun loppuun. Ne kannattaa jokaisen suomalaisen lukea ja sisäistää. Ja aivan erityisesti näin kannattaa tehdä niiden, joilla on vaikutusvaltaa ja osaamista yritysmaailmassa.

Kopioin Itkosen kolme kohtaan tähän sellaisenaan.

"Pitää uskaltaa tarttua isoihin yhteiskunnallisiin ongelmiin. Sitä ei voi feikata, eikä viherpesumeininki toimi. Me lähdimme omilla keinoillamme pelastamaan maapallon ruokatuotanto-ongelmaa. Meillä oli myös Suomi-näkökulma. Halusimme tehdä tuotteen kotimaassa ja kaurasta."

"Liian usein firmoissa suostutaan hyödyntämään vain sellaista tutkimusta, joka on niin vakiintunutta, ettei siinä ole enää mitään uutta. Meillä tutkimus on täysin integroitu kaikkeen tekemiseemme. Tuotteilla on todella korkea rima. Maailmassa ei voi olla mitään referenssiä, joka olisi liian kova meille."

"Muotoilija miettii, mikä voisi tehdä kuluttamisesta ja elämisestä parempaa. Hän huomaa myös kuluttajan piilossa olevat tarpeet ja ymmärtää megatrendejä. Nyhtökaurassa menimme vege-, proteiini- ja kaurabuumin risteyskohtaan. Muotoilu on mukana kaikessa yrityksen toiminnassa. Tuotteen tekeminen loppuvaiheessa vähän kauniimmaksi on muotoilun irvikuva."

Itkosella on myös näkemys siitä, millä tavalla suuryritykset voisivat hyödyntää tutkimusapparaattimme tuloksia. Hänen mukaansa pienten ja suurten yritysten pitäisi tehdä rohkeammin yhteistyötä eikä vain kilpailla keskenään. "Suuryrityksillä voisi esimerkiksi olla rahastoja, joita startupit voisivat hyödyntää. Samalla aloitteleva yritys saisi ison yrityksen kanavat käyttöön."

Suuren yrityksen kannattaa lähteä startupiin mukaan kuitenkin vain sillä asenteella, että uskoo sen konseptiin ja tekemiseen. Jos sijoittaja ei usko yrittäjän tiimiin, hän on Itkosen mukaan sijoittanut täysin väärään paikkaan. Ei ulkopuolisen pidä ohjata yritystä.

Samalla tavalla toivoisi yliopistojen ja tutkimuslaitosten hallinnon ymmärtävän, että jos tutkimustiimi joutuu jatkuvasti ramppaamaan johdon luona myymässä ajatuksiaan, innovaatiot jäävät syntymättä. Itkosen sanoin "Se tappaa kaiken."

Itkosen näkemys hyödyllisestä tutkimuksesta poikkeaa täydellisesti suomalaisen tiedepolitiikan viimeaikaisesta kehityksestä, jossa poliittisille intohimoille on annettu yhä vahvempi jalansija. Sen seurauksena tutkimusryhmien tekemisestä on tullut yhä vahvemmin tutkimuspoliittisten muotitrendien (poliittisista lähtökohdista määritettyjen tutkimusohjelmien) perässäjuoksijoita sen sijaan, että ne toimisivat tieteen edelläkävijöinä ja paneutuisivat pitkäjänteisesti täysin uuden ja vallankumouksellisen tiedon tuottamiseen. Lopputuloksena maamme tutkimuspolitiikasta saamme pienenpieniä edistysaskelia suurten tieteellisten harppausten sijaan.

* * *

Vastakohtana Itkosen näkemyksille löytyi samasta lehdestä itkunsekainen löpinä tulonjaon kehityksestä Suomessa. Siinä vihreä Outi Alanko-Kahiluoto ja demari Lauri Ihalainen valittelivat sitä, että työttömien tulot ovat kehittyneet hitaammin kuin palkansaajien tai yrittäjien. Ikään kuin työvoimapolitiikan pääasiana olisi varmistaa työttömien elintaso heidän työllistämisensä sijaan.

Jutussa oli kuitenkin myös positiivisia asioita. Ensinnäkin yrittämisen kannukset näyttäisivät kahdenkymmenen vuoden aikana lisääntyneen, koska yrittäjien tulot ovat lisääntyneet meitä toisen palveluksessa toimivia enemmän.

Samaan positiiviseen kehitykseen viittaa myös yritysten määrän lisääntyminen yli puolella vuodesta 1995. Saman kehityksen toivoisi jatkuvan myös tulevaisuudessa, ja erityisesti Maija Itkosen konseptilla eli hyödyntämällä tutkimusmaailman uusimpia tuloksia maailmanlaajuisten megatrendien viitekehyksessä.

Tosiasiahan on, että Suomessa voidaan ylläpitää muuta maailmaa parempaa elintasoa vain niitä korkeamman teknis-taloudellisen osaamisen varassa. Se on juuri sitä, mitä Nokia teki 1980-luvulla ja minkä se unohti sortuessaan optimoimaan tuotantokustannuksiaan. Sen tarinasta kannattaa oppia alkuosa. Mutta muistaa myös loppuosa, jotta sen voi välttää seuraavan menestystarinan yhteydessä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Nyt on tekemisen meininki!
Eroon työn yksikkökustannusten pohtimisesta
Tieteen innovatiivisuus ja strategisen tutkimuksen rahoitusväline

lauantai 17. syyskuuta 2016

Kielteisen päätöksen saaneille on rakennettava turvapaikka

Helsingin Sanomat kirjoitti irakilaisesta, joka on saanut kaksi kertaa oikeuden vahvistaman kielteisen päätöksen turvapaikkahakemuksiinsa, mutta ei halua poistua maasta. Tapaus ei ole ainutkertainen, vaan näitä esiintyy yhä enemmän.

Entinen poliisiylijohtaja Mikko Paatero varoitti taannoin, että perusteettomasti turvapaikkaa hakeneiden maan alle painumisesta seuraa rikollisuuden lisääntymistä. Tämän vahvistaa omalta osaltaan myös HS:n haastattelema turvapaikanhakija, joka ilmoitti jutussa ryhtyvänsä varastamaan, jos veronmaksajan piikki hänen elättämisekseen pannaan kiinni.

HS:n juttu osoittaa jälleen kerran, että olisi tärkeää huolehtia kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden poistumisesta. Esimerkiksi Saksassa on yli 100 000 ja Ruotsissa yli 14 000 näkymättömiin painunutta laitonta maassaolijaa.

Suomessa heitä on merkittävästi vähemmän, joten asialle olisi paras löytää ratkaisu juuri nyt, kun se olisi vielä jollain tavalla hallittavissa. Hyvä uutinen tässä on se, että asiaa on ajateltu myös sisäministeriössä, joskin esillä on ollut etenkin rikollisen mielenlaadun omaavien tulokkaiden suhteen täysin riittämättömiä keinoja.

Ehdotan sisäministeriölle tässä, että nyt harkinnassa olevien ilmiselvästi tehottomien toimien sijasta kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneita varten perustettaisiin turvapaikka, jossa saisi minimielatuksen työvelvollisuuden täyttämällä. Turvapaikassa voitaisiin hyödyntää sinne sijoitettujen henkilöiden ammattitaitoa, jonka varaan voitaisiin pystyttää esimerkiksi alihankintaa suomalaiselle teollisuudelle.

Koska turvapaikkaan sijoitettaisiin laittomia maassaolijoita, tulisi se eristää tehokkaasti muusta yhteiskunnasta. Parasta olisi, mikäli turvapaikka voitaisiin sijoittaa maamme rajojen ulkopuolelle esimerkiksi vuokraamalla Venäjältä sopivat tilat.

Ellei se ole mahdollista, niin joka tapauksessa olisi huolehdittava siitä, ettei turvapaikasta poistuminen olisi kovin houkuttelevaa. Siksi sen ympärille pitäisi rakentaa riittävät liikkumisesteet ja palkata vartijat huolehtimaan paikan turvallisuudesta sekä sen asukkaiden että ympäröivän yhteiskunnan kannalta. Näin syntyisi myös työpaikkoja vartijan koulutuksen saaneille.

Turvapaikasta pitäisi tietenkin päästä pois välittömästi, mikäli suostuisi palaamaan kotimaahansa. Poistumista tulisi kuitenkin valvoa esimerkiksi varmistamalla, että hankitut lentoliput on käytetty. Jos poistumisen yhteydessä alkaisi esiintyä väärinkäytöksiä, voitaisiin tietenkin siirtyä järeämpiin keinoihin kuten lentokoneeseen saattamiseen.

Turvapaikan perustaminen olisi veronmaksajalle luonnollisesti hyvin kallista: kustannukset nousisivat hyvinkin kymmeniin miljooniin euroihin. Ajan myötä se kuitenkin tulisi merkittävästi halvemmaksi kuin maahan rikoksilla elämään jäävien ulkomaalaisten kasvava joukko.

Turvapaikan pyörittämisen juoksevat kulut tulisi tietenkin pyrkiä kattamaan sinne sijoitettujen henkilöiden työn tulokset myymällä. Perustamisvaiheessa siihen sijoitetuille kymmenille miljoonille saataisiin vastinetta tänne pyrkivien turvapaikanhakijoiden määrän laskiessa ja sitä kautta syntyvistä miljardiluokan säästöistä.

Näin tarkasteluna laittomien maassaolijoiden turvapaikka olisi siis veronmaksajan kannalta erittäin kannattava sijoitus. Siten ainoa asia jota tarvitaan on poliittinen rohkeus tehdä päätös Suomeen kohdistuvan turvallisuusuhan ratkaisemisesta perustamalla laittomille maassaolijoille turvapaikka ja ryhtyä rakentamaan sellaista mahdollisimman pikaisesti.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kajaanin ja Itäkeskuksen tapaukset on tutkittava ja uutisoitava näyttävästi
Kuka valittaisi maahanmuuttoviraston myönteisistä päätöksistä?
Maahanmuuttajien laittomat bisnekset



perjantai 16. syyskuuta 2016

Abdiqadir palasi julkisuuteen

Krooninen murhaajaraiskaaja Abdiqadir Osman Hussin palasi otsikoihin. Hän oli nimittäin tullut vankilassa pahoinpidelleeksi toisen, Satakunnassa julkisuutta saaneen maahanmuuttajataustaisen raiskaajamurhaajan, joka vaatii tapahtuneesta korvausta.

Kuten muistamme, päätöksen Abdiqadirin vapauttamisesta teki Helsingin hovioikeus vastoin asiaa paremmin ymmärtävien rikosseuraamusviraston, Turun vankilan ja psykiatrisen vankimielisairaalan kantaa. Nyt tapahtunut julkisuuteen paluu osoittaa, ettei miehen käytöksessä ole tapahtunut vankilareissun aikana oleellista muutosta, vaan hän on edelleen vaarallinen ympäristölleen.

Juuri nyt Abdiqadir on turvasäilössä odottamassa maasta poistamista. Hän itse haluaisi jäädä Suomeen, mutta suomalaiset eivät häntä ymmärrettävästi halua.

Abdiqadir myöskin kieltäytyy lähtemästä, eikä hänen poistamisekseen tahdo löytyä keinoja, ellei mies kyllästy ja poistu vapaaehtoisesti. Olemme siis saaneet tämän ihmishirviön mitä todennäköisesti elinikäiseksi riesaksi ja kustannukseksi.

Kysymys tässä tilanteessa kuuluukin, onko häntä halvempi elättää turvasäilössä vai vankilassa? Miehen teloittaminenhan ei Suomessa tule kyseeseen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Oululainen väkivalta herätti ajatuksia
Abdikadirin kohtalo lienee pelkästään hänen oman hyvän tahtonsa varassa
Abdigadir Osman Hussein vapautetaan hovioikeuden päätöksellä







torstai 15. syyskuuta 2016

Australian ilmasto edelleen eläväisenä

Oman käsitykseni mukaan yksi tämän blogin mielenkiintoisimmista juttusarjoista koskee Australian keskiosissa sijaitsevan Alice Springsin ilmastotilastoja. Olen kirjoittanut niistä useasti, viimeksi täällä, jolloin mittausaseman ilmastohistoria näytti NASA:n Goddard Institute for Space Science Studiesin sivuilta otetun kuvakaappauksessa mukaan seuraavalta.


Tänään muistin jälleen Alice Springsin ja riensin katsomaan ovatko ilmastonmittaajat lopultakin lopettaneet tilastojen korjailun. Valitettavasti jouduin pettymään, sillä viime joulukuun jälkeen oli tilastoja jälleen muokattu. Nyt ne näyttivät seuraavalta.


Kuten arvoisa lukijani huomaa, ovat yli sadan vuoden takaiset lämpötilat nousseet karkeasti ottaen noin yhdellä asteella viimeisen yhdeksän kuukauden aikana. Kysymys tietenkin kuuluu, että mistähän tämä johtuu, sillä joulukuussa 2015 oli tehty muutos päinvastaiseen suuntaan, kuten 22.10.2014 kirjoitetusta tekstistäni kopioitu ja tuolloin otettu kuvakaappaus osoittaa. 


Tällä kertaa Alice Springsistä mitatut lämpötilat eivät siis ole muuttuneet ilmastonmuutoshypoteesin kannalta "suotuisaan" suuntaan, vaan pikemminkin palanneet lokakuun 2014 kaltaiseen - joskaan ei identtiseen - tilanteeseen. Tällaisenakin ne osoittavat ilmastotiedon epäluotettavuuden ainakin tämän mittausaseman osalta. 

Nyt nähdyn muutoksen syitä pohdittaessa ei voi sulkea pois sitä allekirjoittanutta imartelevaa ajatusta, että syynä olisi Professorin ajatusten kirjoitus 13.12.2015, koska se oli pian ilmestymisensä jälkeen käännetty australialaiselle internet-sivustolle (kiitos siellä ihmisiä tuntevalle Kumitontulle). Sellaisena se on saattanut aiheuttaa harmaita hiuksia tilastonikkareille ja ystävällisesti ajateltuna johtaa niiden tarkastamiseen vielä kerran.

Niin tai näin. Alice Springsin ilmasto ja sen tilastot ovat tarjonneet äärimmäisen mielenkiintoista seurattavaa jo useiden vuosien ajan. Aika näyttää jatkuuko spektaakkeli vielä tulevaisuudessa, vai olemmeko me lopultakin "lopullisen tilastototuuden" äärellä. 

Joka tapauksessa ainakin oma luottamukseni Alice Springsisn mittausten luotettavuuteen on mennyt jo kauan sitten. Ja sen myötä myös maanpinnan tasolla tehtyihin mittauksiin perustuviin globaaleihin lämpötilaestimaatteihin.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:



Johtivatko EU:n talousahdinko ja CRISPR-tekniikka Monsanto-kauppaan?

Lääkeyhtiö Bayern ostaa valtavalla rahasummalla, 66 miljardilla eurolla, biotekniikkayhtiö Monsanton. Näin siitä huolimatta, että ostettavan yhtiön tuotteiden moittiminen on saanut metrikaupalla palstatilaa. On jopa väitetty, että Monsanton tuotteet olisivat aiheuttaneet Intiassa joukoittain itsemurhia.

Tosiasia kuitenkin on, että asiasta tehtyjen tutkimusten mukaan geeniteknologian käyttö on vähentänyt esimerkiksi viljakasvien osalta 37 prosenttia kasvinsuojeluaineiden käyttöä, lisännyt satoja 22 prosenttia ja kasvattanut maanviljelijöiden tuloja 68 prosenttia. Lisäksi GM-kasveista saadut hyödyt ovat olleet suurimpia kehitysmaissa.

Eurooppa on suhtautunut geeniteknologian hyödyntämiseen maanviljelyssä paljon muuta maailmaa kielteisemmin. Osittain sen seurauksena EU käyttää edelleen 38% budjetistaan maataloutensa tukemiseen.

En tietenkään tiedä, mikä on Bayernin päätöksen takana. Mutta heti uutisen luettuani mieleeni tuli seuraava mahdollisuus.

Eli veikkaan, että Bayernissa on ajateltu, että EU-maiden pitkään jatkunut taloudellinen ahdinko pakottaa myös meidät eurooppalaiset tehostamaan maataloustuotantoamme säästöjen saamiseksi. Nopein ja helpoin tie sen saavuttamiseksi on täyskäännös suhtautumisessa geenitekniikalla tuotettuihin viljelykasvilajikkeisiin.

Edes direktiiveihin ei tarvita muutoksia, sillä uudella ns. CRISPR-menetelmällä voidaan kasvien genomia muokata halutunlaiseksi ilman, että niihin siirretään vieraita geenejä. Näin niitä ei voi pitää geeninsiirtotuotteina, eivätkä nykyiset GMO-direktiivit todennäköisesti rajoita niiden käyttöä.

Toki kauppahinta osoittaa Monsanton toiminnan olleen varsin kannattavaa jo aiemmin. Mutta jos ja kun EU-alue avautuu sen tuotteille, syntyy yhtiölle valtava tuotannon laajenemismahdollisuus. Ja arvaukseni mukaan juuri tämä sai lääkeyhtiön maksamaan huikean summan maatalousgeenitekniikan pioneeriyhtiöstä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Eurooppa kehittää parempia kasveja muun maailman maataloudelle
Geenitekniikasta merkittäviä hyötyjä ympäristölle ja maataloudelle 
GMO-lajikkeissa on "antibiootille vastustuskykyisiä geenejä"



keskiviikko 14. syyskuuta 2016

Anna Pöysä haluaa kirjoittaa historian uudelleen kuin naapurissa ennen

Image-lehden blogisti ja mm. Iso Numero ja Kansan Uutiset -lehtiin kirjoittanut freelancer-toimittaja Anna Pöysä on tuohtunut siitä, että Yleisradio on esittänyt vuodelta 1960-luvulta peräisin olevan elokuvan.

Pöysän omin sanoin: "olisi kiva ajatella, että elokuvaa analysoidaan kuvana 60-luvun Suomesta, mutta sekään ei poistaisi leffan näyttämisen ongelmallisuutta. Rasistisen kuvaston ja kielen toistaminen ilman minkäänlaista problematisointia normalisoi rasismia, sulkee pois katsojia ja ylläpitää niin sanottua valkoista katsetta. Ja tietenkin se on yksiselitteisesti loukkaavaa. Elokuvan näyttäminen ja ohjelmapäällikön tarjoama näkökulma myös luovat mielikuvaa siitä, että rasismi olisi menneen maailman juttuja."

Elokuvan sensuurinhimossaan Pöysä priorisoi, ehkä itse huomaamattaan, poliittisen korrektiuden tosiasioiden edelle. Eli haluaa uhrata totuuden aatteensa alttarille ja poistaa osan menneen ajan tapahtumista ja kansakunnan muistista, joiden seurauksena me suomalaiset olemme nyt juuri sellaisia kuin olemme.

Tässä hän on "hyvässä" seurassa, sillä kaikki varmasti muistavat esimerkiksi Stalinin hallinnon tavan poistaa likvidoidut entiset neuvostojohtajat entisinä aikoina otetuista valokuvista. Näin työväen paratiisin historia saatiin tukemaan kunkin ajankohdan poliittista todellisuutta.

Samalla saatiin kommunistista diktatuuria edeltävän ajan muistot haalistumaan ihmisten mielistä mahdollisimman tehokkaasti, jolloin nämä (tai ainakaan nuoremmat sukupolvet) eivät tienneet sen paremmasta. Ja pysyivät kuuliaisina vallanpitäjille.

Vaikka Stalin edusti neuvostojohtajista ääripäätä, ihmisten tiedonsaantia historiasta ja myös muun maailman tapahtumista rajoitettiin varsin tehokkaasti muidenkin neuvostojohtajien aikana. Muutoksen tähän käytäntöön teki lopullisesti vasta Mihail Gorbatshov, joka teknis-taloudelliseen umpikujaan ajautunutta entistä suurvaltaa elvyttääkseen uskoi mm. "glasnostiin" eli avoimuuteen.

Sen seurauksena hänestä sitten jäikin viimeinen neuvostojohtaja - mistä kaikkien entisten neuvostoliittolaisten ja heidän jälkeläistensä tulisi olla hänelle kiitollinen. Tämän ymmärtänevät melkein kaikki suomalaisetkin. Arvoitukseksi kuitenkin jää, miksi Anna Pöysä ja hänen kaltaisensa haluavat viedä meidät nykysuomalaiset henkiseen Neuvostoliittoon?

* * *

Siltä varalta, että Anna Pöysä lukee tämän jutun, annan hänelle eräältä lukijalta saamani vinkin. Kannattaa katsoa ja kuunnella, sillä vanhan neuvostoliittolaisen tarinoista muutaman vuosikymmenen takaa saattaa yllättäen löytää samastumiskohteen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Uutta tietoa turvapaikanhakijoiden rikollisuudesta
Kaisa Viitanen ja Katja Tähjä vilauttivat
Media-analyysi Narinkkatorin eilisistä laittomuuksista

Kuinka haluaisit kuolla?

Helsingin Sanomien välittämän tutkimustiedon mukaan suurin osa suomalaisista suhtautuu eutanasiaan myönteisesti. Käytännössä se tarkoittaa ihmisten haluavan päättää omasta kuolemastaan ainakin parantumattoman sairauden yhteydessä.

Eutanasia on herkkä asia. Mutta koska olen kirjoittanut aiheesta jo aiemmin, en tällä kertaa lähtenyt puimaan sitä. Sen sijaan tartuin HS:n jutussa olevaan kyselyyn.

Se koostui kysymyksestä ja niihin liitetyistä vaihtoehtoisista vastauksista. Tätä mallia käytettäneen yleisesti siksi, että sellaisen analysointi on helppoa ja nopeaa.

Sallittakoon kuitenkin muutama kommentti osoittamaan kyselytutkimusten ongelmia. Ensin HS:n jutussa tehty kysymys ja sen vaihtoehdot, sitten  oma kommenttini eri kappaleessa.

1. Miten haluaisit kuolla? Äkillisesti ja ennalta arvaamatta, Vanhuuteen hiipumalla ja pois uinumalla. Tietoisena kuoleman tulosta ja läheisten kanssa viimeiset keskustelut käyden.

Tähän lienee kaikille mahdollista vastata asiallisesti, vaikka varsin yleinen realismi eli kitumalla riutuen puuttuukin vaihtoehdoista - kukaan tuskin kuitenkaan toivoo sellaista.

2. Jos saisit valita, mihin näistä kuolisit mieluiten? Sydänkohtaukseen. Liikenneonnettomuudessa. Syöpään.

Tähänkin kaikki pystyisivät vastaamaan, mutta vastaus olisi monen kohdalla erilainen kuin kysyttäessä mihin hän kuolisi mieluiten ja vastaus annettaisiin vapaamuotoisena tekstinä ilman ennalta määritettyä valikkoa.

3. Missä haluaisit kuolla? Kotona. Sairaalassa. Hoivakodissa.

Tässäkin vaihtoehdot ovat vajaita ja lisäksi ristiriidassa edellisten kanssa. Jos haluaisin esimerkiksi kuolla toisen kysymyksen yhden vaihtoehdon mukaisesti liikenneonnettomuudessa, se tuskin tapahtuisi sen enempää kotona, sairaalassa kuin hoivakodissakaan.

4. Minkä ikäisenä haluaisit kuolla? 50-70-vuotiaana. 71-80-vuotiaana. 81-90-vuotiaana. 91-100-vuotiaana. Yli satavuotiaana.

Ensinnäkin kysymys lienee suurimmalle osalle väestöä irrelevantti. Ainakin itselleni toivottu kuolinikä riippuu terveydentilasta. Kuolen paljon mieluummin 70-vuotiaana ja siihen asti terveenä kuin 100-vuotiaana ja 30 vuotta toimintakyvyn vieneestä sairaudesta kärsineenä.

Toiseksi itsemurhatilastojen valossa näyttää joukossamme olevan ihmisiä, jotka haluavat kuolla jo alle 50-vuotiaina. Miksei tätä vaihtoehtoa ole mukana? Ei kai vain tarkoituksena ole tuottaa poliittisesti korrekteja tuloksia?

5. Kenen ensisijaisesti haluaisit olevan vierelläsi, kun kuolet? Puolison tai rakastetun. Lapsen tai lasten. Vanhempien. Hoitajan. Papin. En kenenkään.

Tähän kysymykseen suurin osa ihmisistä pystynee vastaamaan, vaikka valikosta puuttuukin joitain mahdollisia vaihtoehtoja. Mieleen tulee ainakin hyvä ystävä (lapsettoman yksineläjän kohdalla hyvinkin relevantti vaihtoehto) sekä lemmikki (kotieläimet tuntuvat nykyisin olevan monille ihmisiä rakkaampia).

Kaikkiaan HS:n "selvitys" tuottaa siis yli puolessa kysymyksistä vajavaista ja osin jopa harhaanjohtavaa tietoa ihmisten kuolemiseen liittyvistä toiveista. Toki juuri tällä kyselyllä lienee vain viihdearvo, mutta sellainenkin vaikuttaa ihmisten maailmankuvaan. Etenkin jos lehti tekee sen perusteella jutun ihmisten kuolemiseen liittyvistä toiveista.

Vakavampaa on kuitenkin se, että myös vakavasti tehdyt kyselytutkimukset sekä työpaikkojen erilaiset asenne- yms. kartoitukset ovat pullollaan samalla tavalla vajavaisia vaihtoehtokyselyjä. Ja niillä on suora vaikutus ihmisten elämään.

Lisäksi, kuten ilmaisin kysymyksen numero 4 kohdalla mahdollisesti tapahtuneen, voidaan vaihtoehdt sopivasti valitsemalla saada tukea ennakkoon päätetyille näkemyksille. Sellaiseen voi olla motiivi monellakin kyselytutkijan tekijällä/tilaajalla.

Edellä mainituista syistä kysymysten laadinnassa tehdyt vaihtoehtojen rajaukset eivät ole merkityksetön asia, vaan ne saattavat pahimmillaan johtaa disinformaatioon perustuviin virheellisiin ratkaisuihin niin yksittäisten ihmisten, yritysten kuin koko yhteiskunnan tasolla. Tämä seikka on kaikkien suomalaisten hyvä tiedostaa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kansalaiset haluavat ensisijaisesti metsien monimuotoisuutta - entä sitten?
800 euron jokavuotinen tulonsiirto lapsiperheiltä kehitysapu-apparaatille tyydyttää suomalaisia
Armokuolema ja kansanvalta



tiistai 13. syyskuuta 2016

Bea Toivonen palasi impivaaraan

Ilta-Sanomat kertoi tänään, että missikaunotar Bea Toivonen palasi suhteensa päättymisen jälkeen Lontoosta Suomeen. Paluuseen oli muitakin syitä kuin pelkkä ero.

Annetaan Bean kertoa itse: "kotitalossamme oli pommiuhka. Talomme yläkerrat evakuoitiin ja talon katuympäristö tyhjennettiin ihmisistä... Sitten pitäisi siinä tilanteessa, ja jatkossa, tuntea olonsa turvalliseksi sekä elää kuin mitään ei olisi tapahtunut. Elämä ei vain jotenkin tuntunut enää kivalta Lontoossa."

Ikävä missi, kun arvostaa suomalaista impivaaraa enemmän kuin monikulttuurista ja värisevää suurkaupunkia. Eihän tämän nyt näin pitänyt mennä, eihän?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Pelokkaiden ihmisten rotankolosta
Juha Sipilän ajatukset pohjustavat tulevaisuuden Suomea
Muslimimaahanmuutto aiheuttaa dominoefektin Ranskassa ja Ruotsissa

maanantai 12. syyskuuta 2016

Uutta tietoa turvapaikanhakijoiden rikollisuudesta

Kirjoitin aamulla Kajaanin murhaan ja Itäkeskuksen väitettyyn pahoinpitelyyn liittyvästä valtamedian uutisoinnin ja sosiaalisen median välittämän näkemyksen ristiriidasta. Molemmat asiat saivat selvyyden päivän kuluessa (tässä ja tässä): sosiaalisen median tieto oli luotettavampaa ja valtamedian näkemys toisessa tapauksessa jopa täysin valheellinen.

Valtamedian maksavana asiakkaana olen pettynyt, joskaan totta puhuen en kovin hämmästynyt. Toivon kuitenkin (vaikka luultavasti turhaan), että toimituksissa pohdittaisiin tapahtuneen jälkeen tiedonvälityksen etiikkaa ja ammattiylpeyttä.

Blogistilla on harvoin mahdollisuutta julkaista alkuperäistietoja, vaikka joskus sellaisiakin tapauksia on sattunut. Siksi minäkin joudun melkein aina turvautumaan valtamedian julkaisemiin alkuperäistietoihin, joita eri tavoin tulkiten pyrin tuomaan kirjoitukselleni lisärvoa ja kiinnostavuutta.

 Niin seuraavissakin tapauksissa.

Aloitan Yleisradion jutusta, jonka mukaan hallitus haluaa vauhdittaa rikoksiin syyllistyneiden ulkomaalaisten poistamista maastamme. Jutun sanoma hallituksen näkemyksestä on hyvä, mutta uutisessa on myös mielenkiintoista tilastotietoa.

Sen mukaan "vuonna 2014 käsiteltiin 418 karkotusasiaa, joista 258 johti karkotukseen. Viime vuonna asioita oli 380 ja karkotuksia 258. Rikosperusteisia karkotuksista oli kumpanakin vuonna noin 30 prosenttia."

Lukujen perusteella näyttää, että Suomen viranomaiset onnistuvat karkottamaan maastamme 60-70 prosenttia (olettaen että karkotettujen määrässä ei ole lyöntivirhettä: onnistuneiden karkotusten määrähän on jutun mukaan täsmälleen sama molempina vuosina). Tämä herättää kolme kysymystä.

Ensimmäinen uteliaisuuteni aihe on se, että miksi luku ei ole tasan 100%. Ja toinen se, että minne ne epätoivotut henkilöt katoavat, joita ei saada karkotetuksi ulkomaille. Kolmas kysymykseni on retorinen: mikseivät aiemmat hallituksemme ole saaneet näin keskeistä asiaa hoidetuksi kuntoon?

Hiukan samaan aiheeseen liittyen julkaisi myös Helsingin Sanomat tilastotietoja turvapaikanhakijoiden rötöstelyistä. Jutun mukaan maamme 30 000 turvapaikanhakijaa ovat onnistuneet alkuvuoden aikana tekemään  528 pahoinpitelyä, 247 näpistystä, 120 laitonta uhkausta, 95 laittoman maahantulon järjestämistä, 80 seksuaalirikosta (joukossa 10 törkeää raiskausta, 20 raiskausta ja 20 lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä), 41 liikennerikkomusta, 40 varkautta, 36 kulkuneuvon kuljettamista oikeudetta, 32 törkeää pahioinpitelyä sekä 31 väärennysaineiston hallussapitoa. Tapon yrityksiä on ollut viisi - ja Kajaanissa joku siis lopulta valitettavasti onnistui.

Tästä voidaan laskea suuntaa antavia lukuja turvapaikanhakijoiden rikosherkkyydestä. Otan jakajaksi varmuuden vuoksi ylisuuren luvun, eli vuoden 2015 ja 2016 aikana saapuneiden turvapaikanhakijoiden kokonaismäärän 42 500 - oikea luku lienee lähellä edellä mainittua 30 000 turvapaikanhakijaa. Koska tilasto on kahdeksalta kuukaudelta, kerron lukeman 1,5:llä, jotta päästään yksikköön "rikosta per vuosi".

Näin laskien keskimääräinen turvapaikanhakija tekee vuodessa keskimäärin 0,019 pahoinpitelyä. Näpistyksiä taas syntyy vuoden mittaan 0,009 per hätää ja vainoa paennut. Ja seksuaalirikoksia 0,003 kappaletta. Ja niin edelleen.

Lukuja voi tietenkin pyöritellä monella tavalla, mutta lopputulokseksi jää turvapaikanhakijoiden tekemän rikollisuuden järkyttävän korkea taso. Tilastokeskuksen Findikaattorin mukaan me suomalaiset syyllistyimme yhteensä 33 900 pahoinpitelyrikokseen vuonna 2015. Kun tämä lukema jaetaan väkiluvulla, saadaan suomalaisen riskiksi 0,006 pahoinpitelyä. Se on noin kolmannes sotaa ja väkivaltaa pakenevien riskitasosta.

Seksuaalirikosten osalta suomalaisten riskiksi muodostuu saman lähteen mukaan 0,0005 tekoa per vuosi. Se on noin kuudesosa turvapaikanhakijoiden vastaavasta.

Ottamatta sen enempää kantaa edelle laskemiini lukuihin, totean että jokaisen suomalaisen tulisi olla niistä tietoisia ainakin äänestyskopissa ehdokkaansa numeroa piirtäessään. Ehkäpä se auttaisi myös seuraavissa vaaleissa valitsemaan vallanpitäjiä, jotka huolehtivat kansalaisten turvallisuudesta näinä Euroopan väestörakennetta mullistavina aikoina.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kajaanin ja Itäkeskuksen tapaukset on tutkittava ja uutisoitava näyttävästi
Juho Eerolan ajatuksia ja realismi
Kuka valittaisi maahanmuuttoviraston myönteisistä päätöksistä?


Kajaanin ja Itäkeskuksen tapaukset on tutkittava ja uutisoitava näyttävästi

Eilen uutisoitiin kahdesta maahanmuuttoasioiden tiedotuksen kannalta mielenkiintoisesta tapauksesta. Ensimmäisen uutisen mukaan Kajaanissa on löydetty kuollut ihminen. Asiasta kirjoittivat uutisen ainakin Iltalehti, Ilta-Sanomat, MTV3, Yleisradio ja Helsingin Sanomat mainitsematta mahdollisesta tekijästä yhtään mitään.

Sosiaalisessa mediassa sen sijaan liikkui väite, jonka mukaan tapauksen seurauksena olisi pidätetty teosta epäiltynä maahanmuuttajataustainen mies. Tämän väitteen mukaan paikallisilla ja tulijoilla olisi ollut tappelua vastaanottokeskuksessa, jonne paikalliset olisivat menneet kostomielellä hakemaan konfliktia.

Sosiaalisen median väitteen vakuudeksi on jopa olemassa valokuva, jossa taposta epäillyn miehen väitetään olevan menossa poliisien pidättämänä mustaan maijaan. Siten tapausta ei voi sivuuttaa pelkkänä rasistisena vihapuheena, mutta toisaalta valokuvan ja siihen liittyvän väitteen todenperäisyyttäkään ei pitäisi olla vaikea selvittää.

Itse en tietenkään ota kantaa siihen, pitävätkö sosiaalisen median väitteet tapauksesta paikkaansa. Sen sijaan on huomattava, että tällaiset väitteet ovat omiaan lisäämään väestöryhmien välistä vastakkainasettelua, mikäli ne ovat valheellisia. Mikäli ne taas pitävät paikkansa, on vastakkainasettelijan takkia soviteltava ns. vastuullisen median harteille, joka siinä tapauksessa suojelisi rikollisia.

On siis tärkeää, että ns. vastuullinen media harrastaa Kajaanissa tutkivaa journalismia, ja uutisoi löydöksensä mahdollisimman pikaisesti. Ehkä jopa poliisi voisi ottaa kantaa. Ja siinä tapauksessa, ellei sosiaalisessa mediassa tai valtamedian esitetty tieto pidä paikkaansa, oikaisisi asian tiedotteella.

* * *

Toinen eilinen uutinen koski raskaana olevaa somalinaista, joka väitti tulleensa miesjoukon pahoinpitelemäksi maahanmuuttokriittisten järjestämän mielenosoituksen yhteydessä (Helsingin Sanomat, Iltalehti). Hänen mukaansa "vaatteeni ja huivini olivat aivan revityt. Olin niin pettynyt poliisien toimintaan, että soitin hätäkeskuksen kautta toisen poliisipartion paikalle."

Mikäli kuvattu tapaus on todella tapahtunut, on kyseessä tietenkin järkyttävä asia, josta vastuulliset on saatava kiinni ja tuomioistuimen rangaistavaksi. Jo pelkkää raskaana olevan naisen pahoinpitely on anteeksiantamatonta, saati sitten poliisin epäasiallinen toiminta tällaisen tapauksen yhteydessä.

Sosiaalisesta mediasta löytyy kuitenkin myös tästä tapauksesta toisenlainen näkemys. Sen mukaan kyseinen maahanmuuttajanainen olisi tunnettu maahanmuuttokriittisissä mielenosoituksissa provosoimisesta, eikä häntä suinkaan olisi pahoinpidelty.

Vakuudeksi näkemyksen oikeellisuudesta on olemassa video (ja toinenkin), jolle tapahtumien sanotaan tallentuneen. Sen mukaan minkäänlaista pahoinpitelyä ei ole tapahtunut, ellei sellaiseksi lasketa maahanmuuttajanaisen itsensä kantasuomalaisiin kohdistuvaa tönimistä.

Myös tässä tapauksessa valtamedian ja sosiaalisen median versiot tapahtumista ovat hyvin erilaiset. Siksi olisi tärkeää, että ns. vastuullinen media tekisi tutkivaa journalismia ja selvittäisi tapahtumien todellisen kulun yksityiskohtaisesti. Erityisesti olisi selvitettävä pikaisesti kuvaako edelle linkitetty video todellakin tapahtumia, vai onko kyse jostain muusta videonpätkästä.

Kuten jo edelle kirjoitin, ei raskaana olevan naisen joukkopahoinpitely ole missään tilanteessa hyväksyttävää, joten sellainen aiheuttaisi paikkansa pitäessään synkän varjon mielenosoituksia järjestävän maahanmuuttokriittisen liikkeen ylle. Sen sijaan mikäli väitteet eivät pidä paikkaansa - kuten oli Mustan barbaarin äidin ja sisaren tapauksessa - olisi maamme poliitikoilla ja virkakoneistolla tärkeä tehtävä puuttua maahanmuuttajataustaisten taholta tulevien perusteettomiin syytöksiin, jotka kohdistuvat kantaväestöön ja jopa virkavaltaan.

Siksi asiat tulisi tässäkin tapauksessa selvittää ja ns. vastuullisen median tulisi tutkivan journalismin ohella uutisoida myös tämän tapauksen todelliset tapahtumat mahdollisimman näyttävästi ja rehellisesti.

Ei nimittäin voi olla kenenkään etu, että edelle kuvaamani rinnakkaiset versiot tapahtumista jäisivät elämään kansan tajuntaan. Epätietoisuuden vallitessa molemmat versiot iskostuvat oman viiteryhmänsä mieliin ja aiheuttavat siksi lisääntyvää vastakkainasettelua kanta- ja maahanmuuttajaväestön välille.

Maamme valtamedialla on siis näissä asioissa valtava vastuu, jonka kantamisella voidaan rakentaa maamme tulevaisuutta, mutta jonka väistämisellä tehdään hallaa koko Suomen tulevaisuudelle.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kaisa Viitanen ja Katja Tähjä vilauttivat
Räp-artistin äidin uhriutumiskohtaus osoittautui valheeksi
Karin Creutz ja rasistinen huutelu









sunnuntai 11. syyskuuta 2016

9/11 - jottei totuus unohtuisi

Viisitoista vuotta sitten maailma järkyttyi nähdessään ja kuullessaan uutisen WTC:n Twin towers -pilvenpiirtäjään kohdistuneesta spektaakkelimaisesta terrori-iskusta, joka tehtiin islamilaisen uskonkiihkon vallassa. Tuolloinen lentokoneiden väärinkäyttö ei suinkaan ollut ensimmäinen Allahin nimissä länsimaita vastaan tehty isku, mutta tuloksellisin kylläkin. Kaikkiaan 2996 ihmistä sai surmansa ja noin 6000 loukkaantui.

Tässä asiassa ei kuitenkaan ole surullisinta se, mitä tuolloin tapahtui, vaan sittenkin se, että väkivaltainen islam on meidän länsimaalaisten uhkana edelleenkin. Tämän osoittavat seuraavat Iltalehden ulkomaan-uutiset, jotka kaikki on päivätty viimeisen 45 tunnin aikana. Tässä lista, jotta totuus islamiin liittyvästä yhteiskunnallisesta riskistä ei unohtuisi.

9.9.2016 kello 13.06. "Ranskan poliisi on pidättänyt kolme naista epäiltyinä yhteyksistä Notre Dame -katedraalin lähelle pysäköityyn kaasusäiliöin lastattuun autoon. Naiset aikoivat tehdä iskun rautatieasemalle."

9.9.2016 klo 15.49. "Teinipoikien joukko haukkui sortseissa pyöräileviä naisia huoriksi ja kävi sitten näiden aviomiesten kimppuun heinäkuussa eteläisessä Ranskassa."

10.9.2016 klo 17.10. "Kahdesta murhasta elinkautiseen vankeuteen tuomittu Abraham Ukbagabir on pahoinpidelty rajusti ruotsalaisessa Salan vankilassa."

11.9.2016 klo 05.09. "Ranskassa tuomarit ovat asettaneet syytteeseen naisen, jota epäillään osallisuudesta jihadistien epäonnistuneeseen terrori-iskuun Pariisissa. Iskuyrityksessä Notre Damen katedraalin lähelle oli jätetty henkilöauto, jossa oli kaasukanistereita."

11.9.2016 klo 06.25. "22-vuotias mies yritti puukottaa 59-vuotiasta miestä Sydneyssä. Hyökkäys tapahtui kaksi päivää sen jälkeen, kun teini-ikäinen poika uhkaili Sydneyn Oopperatalolla. Molemmat hyökkäykset saivat innoituksensa Isisin kehotuksesta hyökätä australialaiskohteissa."

Hyvää tässä asiassa on se, etteivät muslimiterroristit ole onnistuneet tekemään toista WTO-iskujen kaltaista ja tuhansia uhreja vaatinutta spektaakkelia. Pitäisiköhän jotain kuitenkin tehdä, jottei sellainen piirtyisi taas jonain päivänä eteemme?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kuinka välttää terrori-iskut Suomessa?
Britanniassa lähes miljoona muslimia kannattaa terrorismia
Muslimiterroristit syntyvät Euroopassa ja radikalisoituvat vankilassa
Paljastava terrori-isku


lauantai 10. syyskuuta 2016

Kaisa Viitanen ja Katja Tähjä vilauttivat

Suomalaiset Kaisa Viitanen ja Katja Tähjä ovat Ilta-Sanomien mukaan tehneet kirjan Euroopasta kotimaihinsa palautetuista turvapaikanhakijoista. Tässä ei tietenkään ole mitään pahaa eikä laitonta, sillä jokaisella on Suomessa sananvapaus. Ja hyvä niin.

En ole lukenut ja tuskin tulen lukemaankaan edellä mainitsemieni naisten kirjaa, mutta halusin kirjoittaa muutaman sanan, koska IS:n juttu vilautti jälleen kerran monikulttuurista unelmoivien ihmisten maailmankuvaa. Unelmoijiahan Viitanen ja Tähjä epäilemättä ovat.

Kaikista mielenkiintoisin on jutun lopusta löytynyt Tähjän lausahdus, jonka mukaan "turvapaikkapolitiikkaa on kiristetty vuodesta 2000, ja mitä on tapahtunut? Viime vuonna pakolaisia tuli enemmän kuin koskaan. On ihmisen perusluonne etsiä turvallisempaa elämää: koulutusta, terveydenhuoltoa ja töitä."

Lausunnossa ei ensi lukemalta ole mitään kummallista. Turvapaikkapolitiikkaa on kiristetty; ellei vuodesta 2000 niin ainakin nykyisen hallituksen aikana. Samoin on totta, että viime vuonna nähtiin turvapaikanhakijaryntäys (tosin kaikkia voi tuskin kutsua pakolaisiksi - monia korkeintaan elintasosellaisiksi). Myös Tähjän muotoilema ihmisen perusluonteen kuvaus lienee lähellä totuutta.

Se mikä tuosta lausunnosta paistaa on sen puutteet. Afrikan sekä Lähi- ja Keski-idän väestö kasvaa joka vuosi kymmenillä miljoonilla ihmisillä. Ja nämä ihmiset joutuvat elämään meihin verrattuna vähäisemmällä koulutuksella, heikommalla terveydenhuollolla ja huonommilla työehdoilla - jos työtä edes on.

Lisäksi väestöräjähdys vaikeuttaa entisestään jo muutenkin taloutensa kestokyvyn ylittäneiden kehitysmaiden mahdollisuuksia päästä kiinni kestävään talouskasvuun, jotka nostaisivat ne (1800- ja 1900-luvun Suomen tavoin) omin voimin korkean elintason valtioiksi. Monin paikoin hallitsematon väestönkasvu lisää myös etnis-uskonnollista konfliktiriskiä.

Tähjän ajatuksissa näyttäisi olevan, että kokemastaan kurjuudesta ja heikosta elintasosta johtuen kaikkien näiden ihmisten pitäisi voida tulla Suomeen ja muualle Eurooppaan saadakseen täällä ihmisarvoisen elämän. Lisäksi tänne pitäisi epäilemättä ottaa myös ne jo nykyisin elävät Afrikan sekä Lähi- ja Keski-idän ihmiset, jotka ovat tyytymättömiä nykyoloihinsa.

Jos siis kaikilla näillä ihmisillä olisi laillinen muutto-oikeus Suomeen ja muualle Eurooppaan, olisi vuotuinen tulijamäärä kertaluokkaa suurempi kuin viime vuonna nähty. Tälle tosiasialle ja sen seurauksille Tähjä ei kuitenkaan anna ajatuksissaan tilaa, vaan taivastelee sitä, ettei "kukaan ole kunnolla edes laskenut palautusten kustannuksia."

Jotta Viitanen ja Tähjä olisivat uskottavia, tulisi heidän kertoa minkälaiseksi he toivovat suomalaisen yhteiskunnan muuttuvan ajan myötä. Ja perustelevan uskottavasti, mieluummin tutkittuihin tosiasioihin perustuen, millä tavalla heidän kannattamansa avoimen maahanmuuton politiikka johtaisi sellaiseen.

Tätä he eivät kuitenkaan tee, sillä jo vuoden 2015 ja sitä edeltäneellä humanitaarisella maahanmuutolla on ollut tajunnan räjäyttävät seuraukset eurooppalaiseen yhteiskuntaan: muistammehan kaikki Pariisin, Brysselin ja Kölnin tapahtumat. Sekä Suomessa tietenkin uudenvuodenyön Helsingissä sekä porilaisen lenkkeilijätytön karun kohtalon. Monet muistavat myös Ruotsin rakettisodan ja äskettäiset autoroviot sekä 13-kertaiset etniset erot raiskaushanakkuudessa.

Jos Viitanen ja Tähjä siis lähtisivät avoimeen keskusteluun turvapaikkapolitiikastaan, he joutuisivat edellä listattujen jo tapahtuneiden tosiasioiden eteen. Heidän tehtävänsä olisi siinä tilanteessa selittää, millä perusteella vielä nykyistä yli kertaluokkaa suurempi joukko edellä mainittuihin tekoihin syyllistyneiden kaltaisia ihmisiä ei aiheuttaisi vielä niitäkin kauheampia ongelmia. Tai vaihtoehtoisesti todeta pyrkivänsä juuri sellaiseen yhteiskuntaan, jossa edellä mainitun kaltaiset ilmiöt ovat arkipäivää.

En väitä, että kirjan kirjoittaneet naiset olisivat ajatelleet pariin edeltävään kappaleeseen kirjaamiani asioita. Sen sijaan he lienevät kirjoittaneet kirjansa siksi, että siellä mainitut ihmisten kohtalot ovat epäilemättä vähintäänkin kurjia - ainakin Euroopasta lähtömaihin palautettujen henkilöiden itse kertomien versioiden mukaan. Sellainen synnyttää jokaisessa normaalissa ihmisessä empatiaa ja halun auttaa.

Valitettavasti vain kaikkien tänne haluavien kehitysmaalaisten ottaminen meidän yhteiskuntaamme ei lopulta parantaisi sen enempää tänne tulevien kuin jo täällä asuvien ihmisten tilannetta. Siksi tulijoiden määrää on ollut pakko rajoittaa tavalla tai toisella yhteiskunnan taloudellisen kesto- ja ihmisten sietokyvyn mukaisiksi. Ja juuri nyt Suomessa ollaan vähintäänkin tällä rajalla.

Sen sijaan ainakin Ruotsissa, Ranskassa, Belgiassa ja Saksassa kestävän humanitaarisen maahanmuuton raja lienee ylitetty jo monin verroin. Siksi onkin lähivuosikymmeninä jännittävää seurata, millä tavalla mainittujen valtioiden yhteiskuntajärjestys muuttuu.

Sekä siunata sitä, että meille sattui viime vuodelle kohtuullisen maahanmuuttorealistinen hallitus, joka ryhtyi heti valtaan päästyään toimiin pahimman katastrofin välttämiseksi. Sekä harmitella lehdistöä, joka pyrkii ties mistä syystä kääntämään ihmisten ajatusmaailman Viitasen ja Tähjän unelmien suuntaiseksi ja sitä kautta suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuden kannalta tuhoisaksi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä
Juho Eerolan ajatuksia ja realismi
Maahanmuuton kustannukset vuonna 2016
Suomen Perustan laskelman puutteet vähättelevät somalien ja irakilaisten aiheuttamia kustannuksia