perjantai 19. elokuuta 2016

Oululainen väkivalta herätti ajatuksia

Oulussa on Helsingin Sanomien uutisen mukaan kantasuomalaisista koostuva joukkio pahoinpidellyt kahta turvapaikanhakijaa. Poliisin mukaan "uhrien kertoman mukaan he olivat pyrkineet pois tilanteesta eivätkä olleet osallistuneet huuteluun." Pahoinpitelijöitä ei ole saatu kiinni, eikä heidän versiotaan tapahtumista ole siksi tiedossa. Ei ole myöskään riippumattomia silminnäkijöitä.

Tämä uutinen herätti mielessäni muutaman kysymyksen ja ajatuksen.

Miksi suomalaisjoukkio hyökkäsi kahden turvapaikanhakijan joukkoon? Olivatko tekijät rasisteja, psykopaatteja vai idiootteja? Vai jäikö uutisessa kertomatta jotain, mikä oli edeltänyt väkivaltaa? Ja vaikka olisikin, niin pitäisikö sillä olla merkitystä?

Miksi HS:n uutisessa kerrotaan tekijöiden etnisyys, vaikka monessa muussa samankaltaisessa uutisessa sitä ei ole kerrottu? Ei ainakaan aluksi. Onko tähän jokin erityinen syy, vai onko kysymyksessä puhdas sattuma?

Oulussa on viime aikoina sattunut kaikenlaista muutakin ikävää. On siis tärkeää selvittää mistä kaupungin katujen uusturvattomuus johtuu, sekä ryhtyä toimiin, jolla viime aikoina nähdyt ikävät väkivallanteot saadaan loppumaan.

Jos ja kun näistä tapahtumista opitaan jotain, olisi tärkeää viestittää saavutettu tieto muihinkin kaupunkeihin, jotta vastaava väestöryhmien välinen väkivalta voitaisiin estää myös niissä. Samalla olisi huomattava, ettei väkivalta ole hyväksyttävää missään muussa tilanteessa kuin viimeisenä keinona äärimmäistä henkeen kohdistuvaa uhkaa vastaan.

Lopuksi huomio eilisestä uutisesta. Tunnettu murhaaja ja pedofiiliraiskaaja Abdiqadir Osman Hussein on päätetty karkottaa vankilasta vapautumisensa jälkeen kotimaahansa Somaliaan. Kuten jo aiemminkin kirjoitin, asia on meidän kannaltamme hyvä, mutta somaleille ikävä.

Parempi kuitenkin näin, kuin pedofiiliraiskaajan jättäminen Suomeen. Sitä paitsi, mikäli Abdigadir jatkaa aiempia tapojaan saa hän käydä oman kulttuurinsa pohjalta käytävän oikeudenkäynnin, ja saa teostaan sen mukaisen rangaistuksen.

Molemmat tässä käsitellyt tapahtumat voidaan helposti kuitata sillä, että maamme rikostutkinnan ja oikeusjärjestelmän toimivuudesta on pidettävä huolta. On kuitenkin syytä huomata, että aina kun jossain esiintyy väkivaltaa, on yhteiskunta epäonnistunut.

Siksi yhteiskunnassa esiintyvään väkivaltaan voidaan löytää kestäviä ratkaisuja vain puuttumalla siihen johtavien ongelmien syihin rehellisesti ja ilman ennakkoasenteita. Näin voidaan vähentää poliisin ja oikeuslaitoksen käsiin päätyvien asioiden määrää. Ja lisätä ihmisten turvallisuudentunnetta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Abdikadirin kohtalo lienee pelkästään hänen oman hyvän tahtonsa varassa
Abdigadir muuttui jälleen tuntemattomaksi
Suomalaiset eivät halua etnisesti eroavia vähemmistöjä


 

7 kommenttia:

  1. En usko, että väkivaltaa voidaan poistaa mistään yhteiskunnasta. Vaikka yhteiskunta olisi täysin onnistunut, osa ihmisistä syntyy psykopaatteina tai muulla tavalla äärimmäisen poikkeavina. Heillä on erittäin suuri todennäköisyys syyllistyä väkivaltaisuuksiin jossakin elämänsä vaiheessa.

    VastaaPoista
  2. Kyseessä lienee jokin näistä (laskevassa todennäköisyydessä):

    - Myttyyn mennyt ryöstö, jossa VOK:n henkilökunnalle valehdeltiin kyseessä olleen "ihan aiheeton isomman porukan suorittama päällekarkaus".

    - Turvapaikanhakijat tekivät keskustassa jotain, jonka ansiosta heitä oltiin odottamassa.

    - Kosto 15-vuotiaan murhayrityksestä.

    - Rasistiporukan putkahtaminen esille jostain. Uusnatsejahan Oulussa on ollut viimeksi yli kymmenen vuotta sitten.

    - Kyseessä eivät olleet kantasuomalaiset, vaan jokin muu etninen vähemmistö, jotka selvittelivät välejään. Spontaani kymmenpäisissä laumoissa liikkuminen nimittäin ei ole tyypillistä suomalaisten käytöstä.

    VastaaPoista
  3. Mahdetaankohan Abdiqadir Osman Hussein saada maasta pois, koska Somalia ei ota vastaan niitä, jotka eivät vapaaehtoisesti palaa.

    VastaaPoista
  4. Oikeistolaisuus nostaa väkivaltaista päätään tyhmimmissä ja agressiivisimmissa yksilöissä kun arvomaailmaltaan vieras kulttuuri tunkeutuu kotikulmille.
    Tämä on väistämätöntä.

    Kolmannen maan kulttuureista tulevat ovat käytökseltään selkeästi tilaa ottavampia, "alfamaisempia", hallitsevampia, päällekäyvempiä ja agressiivisempia(ei vain negatiivisessa mielessä vaan mm. vähemmän ujoja ja anteeksi itseään pyyteleviä).. totta kai kantaväestö joutuu kilpailutilanteessa kompensoimaan tilannetta.
    Kyse on reviirikamppailusta, naisista ja resursseista.

    VastaaPoista
  5. Poliisi on tiedottanut 15 vuotiaan pojan pahoinpitelijöiden jääneen kiinni mutta tuo tiedote on sellaista verbaaliakrobatiaa ettei siitä saa mitään tolkkua...

    https://www.poliisi.fi/tietoa_poliisista/tiedotteet/1/1/oulun_linnansaaren_vakivaltatekojen_tutkinta_on_ollut_tiivista_50823

    VastaaPoista
  6. Yksittäistapaus.Ehkä näistä vaan ilmoitellaan herkemmin ja jo 70-luvulla ulkomailla joku sai pataan.Tärkeintä onkin nyt saada tekijöille paljon rahaa ja tukea etteivät he radikalisoidu. - Samat säännöt kuin islamonatseille eikös niin siis?

    VastaaPoista
  7. Uutisessa ei sanota "kantasuomalaiset". Se on voitu jälkikäteenkin muuttaa muotoon "suomalaiset". Niissä kahdessa muussa oulun keississä (q-stock: 20-vuotias hakattiin ja ryöstettiin, 17-vuotias hakattiin, ryöstettiin ja heitettiin sillalta hukkumaan.) paljastui "suomalaisiksi" maahanmuuttajataustaiset suomen kansalaiset ja pari romania. Näiden jengien kokoonpano lienee lähes poikkeuksetta tämä.
    Aivan älyvapaa tämä "monennenko polven suomalainen"-profilointi. Etninen profilointi antaisi huomattavasti täsmällisemmät tiedot. Ei etninen profilointi enää etnisyyksien mainetta huonontaisi. Maineet ovat jo ansaitulla tasolla. Minun nähdäkseni on aika asettaa rikosten uhrien oikeudet etusijalle. Tekijöiden oikeudet edellä menon katkeraa satoa on korjattu riittävästi.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!