maanantai 20. kesäkuuta 2016

Tervetuloa Feministit!

Suomeen on Elina Kervisen mukaan saatu perustetuksi Feministipuolue. Mallina Suomifeministeille on Ruotsin vastaava liike, jonka puuhanaisista meille tutuin on nyt jo aktiivipolitiikasta poistunut Tiina Rosenberg. Hänet muistamme erityisesti mielenkiintoisista lausunnoista.

Kervinen pohdiskelee puolueen tulevaisuutta Suomessa ja tulee ilmeisesti sellaiseen johtopäätökseen, että vaikka feministit eivät saisikaan maassamme kovin kummaa kannatusta, sen agenda suodattuu muihin puolueisiin. Näinhän on käynyt feministihallituksen hallitsemassa Ruotsissa, jossa sukupuolten välisten erojen huomioimisesta on tullut melkein rikollista - tai ainakin kasvatuksessa välteltävää. Jopa ruotsinkieltä on muutettu.

* * *

Itse toivotan Feministit tervetulleiksi Suomen poliittiselle kartalle ja vieläpä kohtuullisella menestyksellä. Näin siksi, että aate on jo jalkautunut maamme äärivasemmistoon ja uuden puolueen perustaminen tulee hajottamaan entisestään vasemmiston kannatusta.

Näin erityisesti äärivasemmiston osalta, koska feministien potentiaalinen kannattajakunta äänestää nykyisin Vasemmistoliittoa ja Vihreitä. Muiden puolueiden äänestäjiä nämä tuskin houkuttelevat lainkaan, ellei sitten muutamia RKP:n naisia.

Suomessa puolueiden koolla on merkitystä siksi, että EU-parlamentti-, eduskunta- ja kunnanvaltuustojen paikat jaetaan d´Hondtin järjestelmän mukaan. Se on pieniä puolueita syrjivä, joten äänten jakaantuminen nykyisten kahden sijasta kolmelle äärivasemmistolaiselle klikille tarkoittaa näiden pienempää edustusta demokraattisissa päätöksentekoelimissä.

* * *

Uudella feministipuolueella olisi erityinen tehtäväkenttä monien maahanmuuttajaryhmien parissa. Erityisen ongelmallisia ovat sellaisista kulttuureista tulevat, jotka pukevat naisensa säkkeihin ja pakkonaittavat näitä sukulaisilleen, sekä näin toimien estävät heidän työntekonsa ja integroitumisensa suomalaiseen yhteiskuntaan. Asia ei ole mitätön, sillä näihin ryhmiin kuuluvat suurimmat turvapaikkaprosessin kautta maahan tulleet uskonnollis-etniset ryhmät eli irakilaiset, somalit ja afgaanit.

Esimerkkiä feministien kannattaisi ottaa vaikkapa eilen loistavasti aidatun suoranmitan juosseesta Nooralotta Neziristä. Hänellähän on maahanmuuttajataustana Makedoniasta tullut albaani-isä, mutta hän ei pukeudu säkkiin eikä edes tukan peittävään huiviin, vaan antaa hiustensa hulmuta vapaana ja pukeutuu urheilukentällä lajin kannalta parhaalla tavalla. Lisäksi hän opiskelee kauppatieteitä yliopistossa.

Jään siis odottamaan feministisen puolueen kannanottoja maahanmuuttajanaisten pukeutumiseen, heidän sukulaisavioliittoihinsa ja kunniaväkivaltaan. Sekä keinoja, miten nämä naiset ja siinä sivussa myös heidän miehensä saataisiin integroiduksi suomalaiseen yhteiskuntaan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Feministis-rasistinen kuolemantuomio
Tiina Rosenbergin unelma mielenkiintoisesta Pohjolasta etenee
Hollannitar pakeni uljasta muslimisoturimiestään

1 kommentti:

  1. Katju Aro haastatteli tänä aamuna tv:ssä Jesse Kamras. Ei Katjua huoleta islamilainen naisten alistaminen maassamme vaan perinteisten arvojemme nousu, nationalisuus. Tuntuu tosi pahalta. Miten koko mediakenttä on täynnä sokeita ihmisiä

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!