maanantai 22. helmikuuta 2016

Totaalikieltäytyjien vapausrangaistuksista olisi luovuttava

Arno Kotro nosti aamun mielipidekirjoituksessaan esille totaalikieltäytyjien vankeusrangaistukset. Hänen mukaansa "kyseessä on suomalainen erikoisuus. Käytännössä kaikkialla muualla Euroopassa moisesta hullutuksesta on luovuttu."

Olen oikeastaan Kotron kanssa samaa mieltä. Vankeustuomiota kärsivät totaalikieltäytyjät ovat yhteiskunnalle kalliita, sillä yksi vankilavuorokausi maksaa noin 200 euroa, eli vankilassa suoritettuna totaalikieltäytyjän hinnaksi yhteiskunnalle tulee yli 34 000 euroa.

Siksi totaalikieltäytyjät saavatkin nykyisin jalkaansa pannan, jonka käyttöä valvotaan. Kotro piti tätä surkuhupaisana, mitä se yhteiskunnan resurssien käytön kannalta tietysti onkin. Sen sijaan maan turvallisuuden suhteen totaalikieltäytyjät ovat kiistatta surkuhupaisia vapaamatkustajia, joiden määrän kasvaessa vaarantaisi koko yhteiskunnan tulevaisuuden.

Kotron vuodatusta lukiessani sain ajatuksen. Mitäpä jos totaalikieltäytyjien rangaistukset korvattaisiin yhteiskunnalle maksettavalla korvauksella siitä, että heille tarjotaan varusmies- ja siviilipalveluksen suorittavien toimesta turvallinen elinympäristö?

Sopiva maksu voisi olla esimerkiksi suomalaisen vuoden keskipalkan kokoinen ja sen tuotto tulisi käyttää ulkoisen ja sisäisen turvallisuuden resursointiin. Nykyinen keskipalkka Suomessa on noin 3500 euroa kuukaudessa, joten totaalikieltäytymisen hinnaksi tulisi varsin kohtuullinen 42 000 euroa.

Korvauksen olisi syytä olla automaattisesti ulosottokelpoinen, jotta sen välttämisestä ei tulisi "kansalaisurheilua". Samalla voitaisiin tehdä ase- ja siviilipalvelusta vapaaehtoisia, koska maksun maksava tulisi sen kautta huolehtineeksi oman osansa maan turvallisuuden ylläpidosta.

Tässä yhteydessä olisi tärkeää huolehtia myös siitä, että totaalikieltäytymisestä kertyneet varat eivät hukkuisi valtion pohjattomaan kassaan, vaan sijoitettaisiin maan turvallisuuteen. Puolustusvoimien tarpeiden lisäksi niiden avulla voisi palkata poliiseja valvomaan kylien ja kaupunkien turvallisuutta. Näin vahvistettaisiin sekä kaukana poliisin palveluista sijaitsevien syrjäkylien että viime aikoina katupartioina näkyvästä turvallisuusvajeesta kärsivien kaupunkien järjestystä.

Jätän ehdotukseni poliitikkojen vapaasti harkittavaksi ja muokattavaksi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Katupartioista
Hätää pakenevat herättivät pääministerin
Pienen ei kannata leikkiä turvallisuudella

13 kommenttia:

  1. Vasemmistoretoriikka tyrmää ehdotuksesi sillä, että näin rikkaat voisivat selvitä asepalveluksesta rahalla ja vain köyhät joutuisivat tykinruoaksi.

    Ainut reilu ratkaisu olisi laittaa tuloraja, jonka alla olevien sanktiot maksettaisiin esim rikkailta totaalikieltäytyjiltä kerättävällä solidaarisuusmaksulla. Jos rikkaita totaalikieltäytyjiä ei olisi tarpeeksi, tai heille koituva maksu nousisi suuremmaksi kuin heidän elinikäiset tulonsa, voitaisiin totaalikieltäytymistä elvyttää ottamalla velkaa alijäämän verran.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyseessä ovat pääsääntöisesti parikymppiset. Ei heillä ole suuria varallisuuseroja paitsi perinnön saaneiden tapauksessa. Eikä suuria eroja ole myöskään palkkatuloissa, joiden osalta ammattitutkinnon suorittaneet lienevät kärjessä.

      Poista
  2. Eikö reilumpaa olisi, jos kaikki asevelvollisuuden suorittaneet saisivat veronalennuksen, vaikkapa 2 % valtion tuloverosta loppuiäkseen? Tällöin maanpuolustusvelvollisuuden voisi suorittaa joko asevelvollisena tai maksamalla enemmän veroja. Tietenkin tämä velvollisuus koskisi myös naisia, koska olemmehan tasa-arvoisia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miksei noinkin. Naiset jättäköön kuitenkin sotimisen, koska heidän kohdallaan lasten hankkiminen vaatii merkittävästi suurempia työelämän uhrauksia.

      Poista
    2. Kaikki naiset eivät ole äitejä, osa on vapaaehtoisesti lapsettomia, joten naisten maanpuolustusvelvollisuutta voisi tarkastella 40-vuotiaana. Jos ei ole lapsia, maksaisi korotettua veroa. Maanpuolustus on jokaisen asia.

      Poista
  3. Ensinnäkin, lähes kaikki totaalit menevät suoraan avolaitokseen, jossa vrk-hinta 160€/pvä.

    Toiseksi, eräs totaali laski, mikä on hänelle paras vaihtoehto opintojen suorittamisen kannalta; totaali, sivari vai intti. Hän päätyi laskelmissaan totaaliin. Avolaitoksessa hän sai ilmaiseksi ruuan, majoituksen, hieman lomia, opintomateriaalit, matkarahat kouluun päivittäin. Ei siis opintovelkaa tuolta ajalta. Miinuksena sai tutustua alamaailman väkeen, mutta hänelle se ei ollut ongelma.

    Julkisuudessa hänet nähdään rohkeana mielipidevankina, joka kärsii vakaumuksensa vuoksi. Amnesty suree hänen kohtaloaan.

    Mieleen tulee erään tutun isä. Tuo taidemaalari oli talvisodassa komppanianpäällikkö karmeissa taisteluissa, joissa jotkut tulivat hulluiksi pelkästä stressistä.

    On eri sukupolvi menossa.

    VastaaPoista
  4. En täysin ymmärrä miski niin monet, päällepäin järkevältä näyttävät miehet haluavat osallistua oman sukupuolensa orjuuttamista harrrastavan järjestelmän suojelemiseen.

    Hyvää valtiota ja hallintoa kansalaiset haluavat puolustaa vapaaehtoisesti, huonoa ei pakottamallakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kansakunnan pitkän aikavälin hyvinvoinnin edellytyksenä ovat sisäinen ja ulkoinen turvallisuus sekä väestön uusiutuminen. Koska naiset kantavat suuremman vastuun jälkimmäisestä jää miesten velvollisuudeksi turvallisuuden takaaminen.

      Poista
  5. Mitenkäs naistotaaleja tulisi kohdella, siis niitä, jotka eivät osallistu kansakunnan uusintamiseen?

    VastaaPoista
  6. Itse olen pohdiskellut samaa asiaa jo useampi vuosi takaperin. Mielestäni reiluinta olisi, että siviilipalvelusmiehille määrättäisiin loppuiäksi 1% lisävero (joka ohjattaisiin puolustusvoimille materiaalihankintoihin, eikä sitä huomioitaisi puolustusbudjetissa) ja totaalikieltäytyjille vaikka 2%. Reserviläiset kuitenkin sitoutuvat suojelemaan kaikkia hengellään, joten ylimääräinen vero olisi hyvin pieni hinta verrattuna kaikkein kalleimman menettämiseen.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!