Niin kauan kuin yhteiskunnassa on todellinen sananvapaus, se ei voi olla läpeensä mätä. Sen sijaan jokaisesta läpeensä mädästä yhteiskunnasta puuttuu todellinen sananvapaus
perjantai 29. tammikuuta 2016
Kelvotonta juridista toimintaa
"Voi olla, etteivät kovat tuomiot ole kovin tehokkaita estämään tuomitun uusia rikoksia, mutta silti raskaista rikoksista pitää tuomita raskaasti. Kyseessä on rangaistusjärjestelmän uskottavuuden takaaminen."
Juuri tästähän on kysymys. Jos rikollinen selviää teostaan helposti, mutta uhri joutuu sen seurauksena kärvistelemään loppuelämänsä joko henkisten tai ruumiillisten ongelmien kanssa, ei kansan käsitys oikeudenmukaisuudesta toteudu. Eikä järjestelmä ole siksi myöskään uskottava.
Asiaa on myös tutkittu ja tutkimuksen keinoin osoitettu ihmisten kaikkialla maailmassa olevan valmiita maksamaan oikeuden toteutumisesta. Jopa tutkimustilanteessa ja ihan selvää rahaa. Rangaistusasteikkojen pelkän alapään käyttämisessä vakavista rikoksista on siis ihmisten oikeustajua loukkaavaa, ja siksi kelvotonta juridista toimintaa.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ehkäisevätkö puukottajien ja raiskaajien tuomioiden paljousalennukset rikoksia?
Iloinen veronmaksaja?
Katastrofi tarjoaa perversseille sairaan taivaan ja uhreille helvetin
5 kommenttia:
Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.13.8.2025 alkaen olen deletoinut myös sellaiset kommentit, joiden epäilen voivan johtaa tämän blogin poistamiseen nykyiseltä alustaltaan.
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaEli kaikki, jotka sanovat, että kostaminen on väärin, ovat väärässä?
VastaaPoistaSanotaanko näin että kovia rangaistuksia ei pidä antaa kostaminen mielessä vaan oikeudenmukaisuuden takia.
PoistaEi Suomi ole enää aikoihin ollut edes oikeusvaltio joten aika turha edes mainita sanaa juridiikka sen toimien yhteydessä.Esimerkin omaisesti ajatusrikoksista netissä saa kovempia tuomioita kuin kyseisten ajatusrikosten fyysisestä toteuttamisesta reaalimaailmassa jos uskonto ja pigmentti sattuvat olemaan oikeat.
VastaaPoistaAina ei tarvita ilmeisesti edes uskontoa eikä pigmenttiä.
Poista