keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Ministeri Lindström: tässä lisää keinoja maahanmuuttajien kotouttamiseen

Ministeri Jari Lindströmin (ps) mukaan turvapaikanhakijoiden tulisi tehdä jotain saamansa avun vastineeksi. He voisivat olla mukana heti alusta saakka esimerkiksi risusavotoissa. Näin jalkapallon peluu, kännykän näprääminen ja muu puuhastelu korvautuisivat kotoutumista edistävällä työnteolla.

Vaikka ministeri tuskin onkaan lukenut tätä blogia, sisältyy hänen nyt julki tuoma ajatuksensa noin viiden vuoden takaiseen kirjoitukseeni kotouttamisesta. On siis syytä palauttaa mieleen muutkin tuolloin esittämäni kotouttamiskeinot, joiden uskoisi olevan hyväksi niin turvapaikanhakijoille kuin koko Suomellekin.

Eli tässä vielä mietittäväksi tuolloin kirjoittamani ehdotukset. Vapaasti käytettäväksi.

"Mikäli vastaanottokeskuksissa edellytettäisiin ja järjestettäisiin maahanmuuttajille pakollista työtä asumisen ja ruuan korvaamiseksi, saisivat tulijat välittömästi kosketuksen suomalaiseen työkulttuuriin. Toiminnan ei tarvitsisi olla taloudellisesti kannattavaa tai edes sinänsä kovin järkevää. Se kun maksaisi itsensä ajan myötä takaisin, mikäli yhteiskuntaan integroituminen nopeutuisi tai integroituneiden määrä kasvaisi nykyisestä. Työntekopakko myös karsisi turvapaikanhakijoiden joukosta mahdolliset työtä vieroksuvat turvapaikkashoppailijat, mikäli sellaisia on.

Itse näen erittäin suuren ongelman myös siinä, ettei vastaanottokeskuksissa ole riittäviä resursseja suomen kielen ja kulttuurin opetukseen. Näistä ei pitäisi missään tilanteessa tinkiä. Tässä on selkeästi asia, johon sijoitetut budjettivarat tulevat moninkertaisina takaisin. Mikäli päteviä opettajia ei ole tarjolla, olisi epäpätevien opettajienkin käyttö parempi kuin asian rempalleen jättäminen. Näiden asioiden opiskelun tehokkuutta voitaisiin lisätä vielä pitämällä niissä kohtuullista edistymistä edellytyksenä taskurahan saamiseen.
 
Nykyisin perheenyhdistäminen muodostaa yhä suuremman osan humanitaarisesta maahanmuutosta. Sitä voitaisiin rajoittaa tehokkaasti edellyttämällä perheenyhdistäjältä kykyä elättää perheensä Suomessa. Samalla maahanmuuttaja saisi hyvän porkkanan kotoutumiseen. Käytännössä voitaisiin yhdistämisen edellytyksenä pitää esimerkiksi kahden vuoden yhtäjaksoista työuraa, jonka ajalta ei ole nostettu sosiaalitukia. Samalla voitaisiin luopua veronmaksajien varoilla tapahtuvasta perheen lennättämisestä Suomeen".

Edelle kirjoitettuun tulee vielä lisätä tosiasioihin perustuvan maailmankuvan opetus, johon sisältyy niiden syiden esille tuominen, miksi islamilainen maailma on sellainen kuin on. Siis epäinnovatiivinen, epätasa-arvoinen ja teknisesti jälkeenjäänyt (islamilaisuus, sukulaisavioliitot, korruptio), olisikin koossa varsin hyvä paketti, jonka pohjalta tulijoiden kulttuurinen valmius sopeutua uuteen kotimaahansa paranisi oleellisesti nykyisestä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

8 kommenttia:

  1. Eiköhän nyt kuitenkin kannattaisi unohtaa kokonaan utopia siitä, että kotouttaminen onnistuisi. Se ei ole onnistunut käytännöllisesti katsoen missään.

    On täyttä itsepetosta kuvitella, että tällä kertaa se onnistuu kunhan vain tulijat saadaan keräämään risuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri yllä mainitun kotoutuksen utopialuonteen takia viittasin eilen Ayaan Hirsi Aliin. Hänen kirjoituksistaan näkyvät kotoutuksen suuret esteet jotka ovat todella osoittautumassa useimpien muslimien kohdalla ylipääsemättömiksi. Luopion kohtalo kun on koraanin ja pyhien kirjoitusten mukaan kuolema.
      Tätä ei länsimainen hallintobyrokratia tunnu ottavan täydestä arvostansa vaan uskoo pystyvänsä uhkauksen mitätöimään. hh

      Poista
  2. Tämä pakolaisasian marssijärjestys ihmetyttää. Kielen opetusta, kotoutusta, hetimiten kaikkea hyvää alati kasvavalle seulomattomalle tulijajoukolle.
    Miten olisi:
    a) voimavarat ensin nopeaan seulontaan: asiattomille käännytys ja pikainen maasta poisto
    b) vain tänne jääneille todellisille ’henkilökohtaisesti vainotuille’ kotoutus ja kieliopetus.

    Vielä tästä työvoimapulasta: kun tiedämme, millä aloilla Suomessa on todellista työvoimapulaa:
    a) sopivien maiden suurlähetystömme laittavat työnhakuilmoitukset
    b) halukkaat haastatellaan, tutkinnot, osaaminen tarkistetaan
    c) aloitetaan kieliopetus hakijan kotimaassa
    d) annetaan työviisumi voimassa olevaan passiin
    e) annetaan tukea lentomatkalle Suomeen

    Näin saataisiin työpaikat ja työntekijät kohtaamaan. Tulija elättää itsensä sekä maksaa veroja. Varastoon ei kannata hamstrata edes ” paperit kadottaneita moniosaaja-insinöörejä ”. Nyt odotetaan tästä kansainvaelluksesta EHKÄ joskus 20-30 vuoden kuluttua kehittyvän työhön kykeneviä. Mitähän ammatteja meillä tuolloin on? Mikä nykyinen koulutus on valttia tuolloin? Sitä voisi kysyä Kataiselta ja tilata Himaselta tutkimuksen ( --sarkasmia -- ).
    -Beowolf-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mää lulen että ku porukka laitettas tammikuussa viimaan risuja hakkaan, ja siellä pitäs olla sen 8tuntia jokapäivä, muuten tulee lähtö karsis porukkaa kohtalaisesti :P

      Poista
    2. Nii, jos niilt sitte vaarittas tuloksiiki, sill rajattas pois vie 2/3 lopuistaki. Eiköhä semmose määrä kans jo pärjättäis?

      Poista
  3. Kylläpä on taas kirjotuksia http://katimartinson.puheenvuoro.uusisuomi.fi/207660-vakivalta-on-osa-suomalaisuutta

    VastaaPoista
  4. Pakolaisten kotoutus on kuin vettä kannettaisiin kaivoon. Tämä on totuus!

    VastaaPoista
  5. Totuus on, että meille on jo nyt tullut kymmeniä tuhansia humanitaarisia maahanmuuttajia, joille on tehtävä jotain. Vaikka heistä iso osa heistä onkin toivottomia, risusavotta ja edistymisen vaatiminen suomen kielen ja kulttuurin omaksumisessa saisi ison osan tulijoista ja jo tulleista vaihtamaan maisemaa mukavamaan ympäristöön. Lopuistak nykyistä isompi osuus omaksuisi yhteiskuntajärjestykseeme sopivat elintavat. Etenkin jos kotouttamiskoulutuksessa muokattaisiin myös heidän maailmankuvaansa muokkaaminen siten, että edes perusasiat heidän kotimaidensa ongelmien taustalla tulisivat ymmärretyksi.

    Kuvaamani kotouttamisjärjestelmän tehoa tai tehottomuutta ei voi arvioida toteutuneen kotouttamisen perusteella. Se ei ole ollut millään tavalla tulijoita motivoiva vaan on perustunut älyllisesti epärehelliselle unelmahötölle, jolle ei ole perusteita. Kuten yllä yksi anonyymeistä kommentoi, risusavottapäivä toisensa jälkeen pakkasessa käy vain niille, joilla on todellinen turvapaikantarve ja halu kotoutua.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.