keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Biokaasua tankkiin

Gasum on palkinnut idean biometaanin uudenlaisesta pienen mittakaavan valmistuksesta ja jakelusta maanteiden varsilla. Näin syntyisi pieniä, minimissään sata ajoneuvoa päivässä huoltavia jakeluasemia isojen kaasuverkkojen ulkopuolelle. Tämä täydentäisi tankkauspisteverkostoa ja helpottaisi siten ympäristöystävällisten kaasuautojen käyttöä Suomessa.

Mikäpä siinä. Kehitystyö on jo käynnissä Tekesin rahoituksella, joten asian kanssa ollaan tosissaan.

Itsekin uusien innovaatioiden tuottajana näen tässä pari suurehkoa ongelmaa. Ensimmäiseksi pitäisi varmistaa, että pienissä yksiköissä tuotettavasta liikennekaasusta saadaan muiden polttoaineiden kanssa hinnaltaan kilpailukykyisiä. Mikäli siihen ei pystytä, jää innovaatiokilpailun voittoidea vain kovimpien ympäristöuskovaisten hyödynnettäväksi - jos edes sitä.

Toinen ongelma on siinä, että miten pienen tuotannon laitosten jakeluvarmuus saadaan riittäväksi. Mikäli tavallinen asiakas joutuu muutamankin kerran jättämään autonsa tienvarteen tankkauspaikan "ei oo" -tarjouksen seurauksena, katsoo hän uuden polttoaineratkaisun itselleen.

Itse palkittu ajatus on kuitenkin erittäin kannattava, sillä siihen sisältyy ympäristöystävällisen, kotimaiseen energiaan perustuvan ja maaseudulle työpaikkoja tuottavan uuden liiketoiminnan mahdollisuus. Toisin sanoen idea on monia akuutteja ongelmia, ainakin periaatteessa, yhdellä iskulla ratkaiseva.

Toivotan siis kilpailun voittajalle lisää hyviä ideoita ja ratkaisuja, jotta palkinnosta ja Tekes-rahoituksesta seuraisi aikanaan todellista liiketoimintaa. Sillä sellaista talousvaikeuksissa rypevä Suomi tarvitsee kipeästi - niin pienessä kuin suuressakin mittakaavassa,

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Uusiutuvien luonnonvarojen tutkimus yhteen laitokseen
Suomen biotalous on täynnä mahdollisuuksia
Metsänomistajat tukevat Suomen raskasta metsäteollisuutta

18 kommenttia:

  1. Olipa kyse valtioista, kunnista tai yrityksistä, kaikessa vannotaan suuruuden nimiin. Ainoan poikkeuksen tuntuu tekevän energian tuotanto, jossa hajautus ja paikallisuus saavat kannatusta.

    100 auton vuotuinen polttoaine on erittäin pieni, joten ajatus kuulostaa samalta kuin Teksasissa jokaisen poraustornin rinnalle olisi rakennettu oma pikku jalostamo ja jakeluasema. Jotenkin panee väkisinkin epäilemään, kun tässä maajussien pitäisi vielä kuskata raaka-aineet sinne tien varteen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikäs paha siinä energiantuotanno hajauttamisessa on? ei se sulje isompiakaan laitoksia, vai meinaatko että se heikentäs isojen yhtiöitten monopolia ?

      Poista
    2. Kyll se "sulkee pois" isompia laitoksia, mutta voit itse perehtyä aiheeseen, jos kiinnostaa. Helpoimmalla pääset kun otat yhteyttä vaikka Energiateollisuus ry:hyn ja kysyt sieltä.

      "Isojen yhtiöiden" monopoli on oksymoroni. Monopolissa on yksi toimija, joten "isojen yhtiöiden oligopoli" on hakemasi termi. Joillain markkinoilla ei ole tilaa kuin yhdelle, kahdelle tai muutamalle pelurille. Se ei silti tarkoita, että markkinat toimisivat tehottomasti. Tai voivat ne toki toimiakin, mutta ei kilpailun vähyyden takia sinänsä automaattisesti.

      Nää on vaikeita asioita nää vapaan markkinatalouden käytännöt. Mutta kysymällä oppii.

      Poista
    3. BIokaasun ja tms tuottamisessa ei ole järkevää tehdäkään jumalatonta jalostamoa jonneki ja rahdata ne jätteet kaukaa sinne, vaan pienempnä tuotantona tehdä ja kuljettaa se lopputuote keskitetysti jakeluun loppukäyttäjille.

      Poista
  2. Tuo voisi toimiakin, jos homma tehdään alusta asti kunnolla ja jos siihen on riittävästi poliittista tahtoa. Kumis jo mainitsi energiatuotannon: samalla logiikalla yhteiskunnan "pitää" tukea myös biokaasun pientuottajia.

    Pientuottajat voisivat toimia samoilla periaatteilla kuin aikoinaan osuusmeijerit. Ei niitäkään ihan joka pikkukylässä ollut, mutta maitoautot sielläkin kiersivät.

    Yksi nimikin tuli heti mieleen: Mika Anttonen. Jos Anttosen saa tähän mukaan, varmasti alkaa tapahtua.

    VastaaPoista
  3. ST1 ei tohon lähde. Niillä on jalostamo - oikea sellainen. Ymmärtävät nypläämisen ja tekemisen eron.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koollako se jalostamo määritetään?

      Poista
    2. Eri jalostamot on suunniteltu eri raaka-aineille. Eli vastaus kysymykseesi: kyllä.

      Poista
  4. Toi on jo vanha juttu.

    Saksassa on paljon tuulivoimaa jota ei ole kytkettävissä
    valtakunnanverkkoon, ja haluavat tukiaisensa vaikkapa tekemällä huonolla hyötysuhteelle tehdäkseen "bio" polttoainetta joka maksaisi karkeiden arviointini mukaan
    20€ litra, jota sitten subventoitaisiin "kilpailukykyiseksi"
    luopumalla oikeista polttoaineista.

    Kyllä suomipoika ostaa ja maksaa Saksan energiakämmäyksen siirtymällä esiteolliseen aikaan.

    http://renewable.50webs.com/

    Ilkka

    VastaaPoista
  5. Kumis, onhan sähköyhtiöilläkin ihan oikeita voimalaitoksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä tapauksessa paras vertailukohta ovat tuulimyllyt. Hajautettua ja epävarmaa energiantuotantoa hemmetin kalliilla tukiaisilla, melulla, maiseman pilaamisella jne.

      Luoja meidät armahda näiltä tavoitteilta.

      Poista
  6. Saanen esittää aiheeseen liittyvän näkökannan.

    https://www.youtube.com/watch?v=Ha7lUWlZaOY

    Ilkka

    VastaaPoista
  7. Fuel Freedom sivustolta löytyy paljon aiheeseen liittyvää tietoa: http://www.fuelfreedom.org/who-we-are/

    VastaaPoista
  8. Kummasti ne biopolttoainelaitokset alkaa kannattaa kun öljy alkaa pikkuhiljaa kallistua, vaikka joidenki mielestä öljy ei lopu ikinä ...

    VastaaPoista
  9. Kun Thaimaassa loppuu autosta kaasu, käy moottori
    bensalla kunnes taas tankataan kaasua.

    VastaaPoista
  10. Jos Suomella olisi Tarton rauhan rajat eli Karjala ja Petsamo, niin tällöin Suomen aluevesillä ja talousvyöhykkeillä olisi öljy- ja kaasuesiintymiä. Petsamossa olisi öljynjalostamo sekä kaasuterminaali. Näin ollen ainakin osa öljystä saataisiin oman tuotannon kautta.

    Jos raakaöljyn pörssihinta nousee niin heti sen jälkeen öljyä tuntuu löytyvän "yllättäen" sieltä mistä sitä ei ehkä odottaisi. Jokin vuosi sitten kukaan ei tiennyt Kyproksen ja Israelin välisen merialueen pohjassa olevista öljy- ja kaasuesiintymistä.

    VastaaPoista
  11. kaasuautoista lisää tietoa vaikka tuolta: http://www.suomenbioauto.fi/

    Eli ei tarvitse olla huolissaan tien varteen jäävistä autoista varmasti sen enmpää kuin nytkään.

    Kyllähän ideaa kannattaa ehdottomasti tutkia tarkemmin. Kaasun valmistaminenhan on edullista, eikä puhdituskaan ilmeisesti ole kallista ja kehitys kehittyy.

    Kun vielä ajattelee että että raakaine on oikeastaan ilmaista ja täydellisen kotimaista, niin tällöinhän koko rahankierto pysyy kotimaassa eikä valu ulkomaille. Ei tarvitse uhrata peltoja jonnin joutaviin biopolttoaineisiin, mestäteollisuuden ja kemianteollisuuden ei tarvi pelätä puun ja mäntyöljyn loppumista jne.

    Metaani voidaan säilöä tilalla tankkiin josta se voidaan kuljettaa siedettävän matkan päässä olevaan puhdistuslaitokseen, jonne toimitetaan useamman alueen tilan metaanit. Ainakin kuljetuskustannuksissa säästyy ja alentaa kyllä hintaa.

    Tuttavani tilalla on ollut jo 7-8v käytössä oma metaanilla toimiva energialaitos. Tuottaa sähköä muistaakseni vuodessa jotain 200 MWh ja saman verran lämpöä. Kustannus oli silloin melkonen, mutta lypsyrobotti pyörii aina myrskyistä riippumata.

    Vaikka investoinnit alkuun saattavat vaatia tukea, niin olisihan se kansantaloudelle erittäin kannattavaa jos itse tuotanto ei tarvitse tukea. Vielä pitäisi saada kaasuautot yleistymään, mutta sehän on helppo asia hoitaa verotuksen kautta.

    -Jussi-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisäänpä vielä että jos hommasta saadaan järkevää ja tiloille tuottoisaa niin työpaikkojen ja kotimaisuuden lisäksi saattaa olla mahdollista että maatalouden tukiakin voidaan vähentää. Kaikille eläintiloille pakkoinvestoinniksi. Vaikka kyllähän sen demarit taas verottaa senkin kuoliaaksi kun taas valtaan pääsee...

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!