maanantai 19. tammikuuta 2015

Kuinka vallankäyttö, islam, terrori ja maahanmuutto ohjaavat tulevaisuuttamme?

Mikä yhdistää Afganistania, Irakia, Syyriaa, Egyptiä, Libyaa ja Jemeniä? No tietenkin länsimaiden avulla tehty sekasortoon johtanut "demokraattinen vallankumous".

Afganistanissa Taleban-hallintoa seurannut länsimielinen hallitus pitää valtaa suurimmissa kaupungeissa. Maaseutu lienee paikallisten heimopäälliköiden ja äärimuslimien hallussa. Maan uusi presidentti pyysikin pari viikkoa sitten amerikkalaisia harkitsemaan maasta lähtemistä.

Irakissa länsimielinen hallitus on saanut massiivista apua länsimailta ja hallitsee pientä osaa maasta. Nyt vallassa olevat shiiat aloittivat kostamalla aiemman maallistuneen sunni-hallinnon vääryyksiä ja lopulta tätä eripuraa käytti hyväkseen ääri-islamistinen ISIS-järjestö, joka otti viime kesänä valvontaansa laajoja alueita.

Kun kansa nousi Assadin hallintoa vastaan Syyriassa oli jälleen länsimaiden optimisteilla aika iloita. Seurauksena ei kuitenkaan ollut demokratia, vaan pitkittynyt sisällissota, jonka pyörteisiin on sekaantunut myös islamilaisisten kiihkoilijoiden synnyttämä ISIS.

Egyptissä käytiin diktaattorin kaatumisen jälkeen jopa demokraattiset vaalit, joissa kansa osoitti olevansa ääri-islamilaista äänestäessään muslimiveljeskunnan valtaan. Maan siirtämistä kohti keskiaikaa kesti hetken, kunnes armeija puuttui peliin ja otti vallan.

Maahan on nyt luvattu uudet demokraattiset vaalit, joihin muslimiveljeskunnalla ei tule olemaan osanotto-oikeutta. Aina näyttää löytääkö maan ääri-islamia edellisellä kerralla äänestänyt enemmistö uuden edustajan näkemyksilleen - tai ovatko vaalit edes rehelliset.

Libyassa länsimaat osallistuivat näyttävästi entisen diktaattorin kaatamiseen. Voittajat kiittivät ja julistivat maahan sharian. Tosin jäljelle jäi joukko aseistettuja porukoita, jotka nyttemmin ovat käyneet sisällissotaan Gaddafin jälkeistä hallitusta vastaan - mukaan on liittynyt myös ISIS.

Ja tänään saimmekin lukea Jemenistä, jossa myös kaadettiin arabikevään pyörteissä vanha diktatuurihallitus. Myös siellä on valta lähiaikoina siirtymässä äärimuslimeille, mutta ei ISIS:ille vaan Al-Qaidalle.

Arabikevään demokratiavallankumouksen tähtimaista vain Tunisia ei kuulu joukkoon. Siellä käytiin vaalit ja maltillisten islamilaisten voitettua valta näyttää pysyneen yksissä käsissä. Tai ainakaan maa ei ole joutunut sekasorron valtaan, vaikka sielläkin on esiintynyt poliittisia vaikeuksia.

Edelle lyhyesti referoimieni tapahtumien, eli länsimaiden tuella toteutettujen vallankaappausten, seurauksena olemme saaneet länteen islamistiterrorismin. Syyskuun 11 päivän terrori-iskujen syyksi Al Qaida ilmoitti amerikkalaisten läsnäolon muslimimaissa. Madridin vuoden 2004 junahyökkäys lienee motivoitunut Irakin sodan tapahtumilla ja seuraavan vuoden Lontoon metro-iskut länsimaiden läsnäololla Irakissa ja Afganistanissa.

Toisaalta pilakuviin ja taiteeseen liittyvät terrori-iskut lienevät liittyneet lähinnä muslimien vaikeuteen hyväksyä länsimaista sananvapauskäsitettä. Jäädessään verbaalisesti ja taiteellisesti länsimaalaisten jalkoihin, muslimimaahanmuuttajat pyrkivät ratkaisemaan ongelmaa siten kuin heidän kulttuuripiirissään on totuttu tekemään; siis väkivallalla.

Suomalaisena ihmisenä näen tässä asiassa kaksiosaisen ratkaisun. Ensin länsimaiden tulisi lopettaa sekaantuminen muslimien hallitsemien maiden politiikkaan ja toiseksi sulkea rajat länsimaiden poistuessa todennäköisesti entistä sekasortoisemmiksi muuttuvia oloja pakenevilta.

Jälkimmäinen on välttämätöntä sekä meidän sisäisen turvallisuutemme kannalta, että osoittaaksemme länsimaiden poistuvan muslimimaista rationaalisista syistä. Terroristejahan ei kannata palkita myöntämällä heidän voittonsa, vaikka se onkin de facto tässä tapauksessa järkevää.

En kuitenkaan odota, että ehdottamaani kaksiosaista ratkaisua tultaisiin näkemään nyt tai tulevaisuudessa. Sen sijaan yksi kaikkien aikojen suurimmista kansainvaelluksista tulee jatkumaan ja aiheuttamaan turbulenssia pitkälle tulevaisuuteen.

Syntyykö sen jälkeen seesteisempiä aikoja jää nähtäväksi, mutta varmaa lienee, ettei sellainen turvallinen ja tasa-arvoinen yhteiskuntajärjestelmä, joka nähtiin 1980-luvun pohjoismaissa tule aivan pian palaamaan. Ruotsista se on monin paikoin jo kadonnut, ja myös Tanskassa, Norjassa ja Suomessa on syntymässä uskonnollis-etnisesti leimautuneita sosiaalis-taloudellisesti erottuneita asuinalueita ja ihmisryhmiä.

Rikkaimmat siirtynevät muurien ja vartijoiden taakse jo lähiaikoina Ruotsin suurimmissa kaupungeissa ja myöhemmin myös täällä. Samalla uskonnollis-etnisesti leimautuneiden köyhien katkeruus valtaa pitäviä kohtaan kärjistyy; rikkaan valkoisen yläluokan epäluottamus etnistä alaluokkaa kohtaan kohtaan kasvaa ja köyhiin oloihin syntyneiden nuorten mahdollisuus yhteiskunnalliseen nousuun omin ansioin vaikeutuu entisestään.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Maahanmuuton kustannuseriä lisättäväksi kannattavuuslaskelmiin
Angela Merkel tivaa selitystä imaameilta ja muita kysymyksiä
Atte Kaleva johtaa vaalikarjaa harhaan kertomalla totuuden islamista

11 kommenttia:

  1. Hassua että sinäkin puhut maltillisista muslimeista ISIS:n ja Muslimiveljeskunnan vastapainona.

    Täytyy nyt kuitenkin rehellisyyden nimissä muistaa, että sellaisia maltillisia, mitä ovat esim. maltilliset kristityt, eivät nämä maltilliset muslimit suinkaan ole. He vastaavat tosielämässä kuitenkin melkoisiä äärifundamentalistikritittyjä hekin.

    Vain merkityksetön osuus muslimeista noissa maissa on meidän mittapuullamme maltillisia ja vieläkin merkityksettömämpi osuus maallistuneita, siten kuin se meillä käsitetään. Ateisteja siellä on äärimmäisen vähän, ja tuskin yhtään julkiateistia. Ainakaan hengissä.

    Sama koskee Eurooppaa. Äärimuslimeiksi voidaan tutkimusten valossa meidän mittapuullamme, laskea 70% Euroopassa asuvista muslimeista, pelkiksi uskovaisiksi lopuista 20% ja ehkä kymmenisen prosenttia maallistuneiksi ja ateisteiksi siten kun se käsitetään paikallisiin verraten. Aivan ääriäärimuslimeita on noista 70%:sta noin 30% eli sellaisia joiden mielestä väkivalta on nasta juttu ja allahin terrroristia ei pidä käräytt'. Sharian tänne haluaa tuo 70% ja minusta se on jo merkki ääri-islamista, ei mistään maltillisuudesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Islamilla ja kristinuskolla on tosiaan sellainen ero, että siinä missä kristinuskosta on vuosisatojen aikana syntynyt niin paljon opissaan väljähtyneitä lahkoja, että alkuperäinen kristinoppi tuntuu nykyihmisistä täydeltä hihhulismilta, Näin jopa teologien piirissä.

      Sen sijaan väljähtyneitä tulkintoja ei ole juuri syntynyt islamin piirissä. Toki on yksittäisiä muslimeita, jotka eivät juuri pidä uskonsa opeista kiinni. Näitä lienee esimerkiksi länsimaisittain elävä Turkin keskiluokka, jota "maltillisen islamistinen" presidentti on tuntunut viime aikoina ahdistelleen.

      Luulen syyksi islamin puhtaampana pysymiselle sen, että islamin piirissä tuomitaan kristinuskoa vahvemmin harhaopit eli valtavirrasta poikkeavat tulkinnat.

      Toki kristitytkin aikanaan tuhosivat islamistien lailla esimerkiksi gnostilaiset ja kataarit, joita voi pitää kristinuskon erilaisina tulkintoina. Tänä päivänä kristittyjen teologien enemmistö saati tavalliset kristityt eivät todennäköisesti edes lotkauttaisi korvaansa moisille kristinuskon tulkinnoille; eivät ainakaan tuomitsevia puheita enempää.

      Mutta toisin on siis islamissa; tai ainakin sen "oppineistossa" (s.o. uskonnolliset oppineet eli imaamit yms). Ja heillä on valitettavasti edelleen keinonsa saada islam-uskovaiset toimimaan. Valitettavasti myös länsimaissa.

      Poista
  2. Maltillisia muslimeita..Jepjep - Oliko heidän pyhä profeettansa mohammed joka oli siis täydellisen ihmisen esimerkki muuten maltillinen ja mainitkaapa yksikin asia mitä esim ISIS on tehnyt sellaista jota joko kyseinen henkilö ei olisi tehnyt omakätisesti tai määrännyt jonkun tekemään?????Niinpä.
    Mitä tulee islamilaiseen demokratiaan lienee riittää kun ymmärtää että teokratia on sisäänrakennettuna kyseiseen kulttiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvannet miksi laitoin ensimmäisessä kappaleessa sanat "demokraattinen vallankumous" lainausmerkkeihin. Voi olla, että Afganistanin, Irakin ja arabikevään vallankumouksia oli ajamassa jonkin verran länsimaista elämänmenoa toivoviakin, mutta tuskin kuitenkaan enemmistönä. Sen sijaan haettiin omaa valtaa länsimaiden avustuksella.

      Poista
    2. Libanonissa sodittiin parikymmentä vuotta, mutta en muista, että sieltä olisi ollut uutiskuvia, joissa olisi leikattu päätä irti, vaikka paljon ruumiita syntyikin.

      Israel on sotinut moneen kertaan naapuriensa kanssa, mutta eipä ole niistäkään sodista tuollaisia kuvia. Voi totta kai olla, että vanha on unohtanut.

      Kyllä tämä ISIS on jotain aivan muuta, ei tällaista ole nähty pitkiin aikoihin. Kun suomalaisia uskonsotureita kotiutuu, niin näemme varmaan täällläkin vielä ruumiita ilman päätä.

      Poista
    3. Kyllä. Ensin Al Qaida ja myöhemmin ISIS ovat ainakin onnistuneet käyttämään mediajulkisuutta hyväkseen entistä tehokkaammin. Sitä en tiedä, onko tapahtunut muutos myös väkivallan laadussa.

      Poista
  3. Professori on sanonut ettei ole uskonnollinen joten voi olla ettei hän täysin hahmota uskontojen toimintamekanismeja ja uskonnon merkitystä toiminnan motiivina. Tai hän näkee ne maallistuneen ja rationalistisen ateistin, agnostikon tai nimikristitityn tavoin. Älä ota tätä minään moitteena. Totesin vain että uskonnollinen henkilö pystyy yleensä helpommin hahmottamaan ja päättelemään tuollaiset seikat, oli kyse sitten omasta uskonnosta tai toisesta uskonnosta, oli se toinen uskonto sitten vihollisuskonto tai ei.

    Islam on valmis, se lyötiin lukkoon melko varhaisessa vaiheessa. Koska se on valmis, sitä ei voi muuttaa sen omista lähtökohdista käsin. Sen voi joko ottaa tai jättää. ei muuta. Islamissa uskonpuhdistus ei suinkaan tarkoittaisi mitää vesittämistä ja maallistamista. Islamin uskonpuhdistus tarkoittaisi paluuta Muhammedin aikaan tai aikaan joka oli hieman Muhammedin kuoleman jälkeen. Islamin opit sanovat että Allahin mielestä Muhammed oli synnitön ja täydellinen ihminen. Kaikki mitä Muhammed teki, sillä oli Allahin pyhitys. Jokaisen muslimin tulee noudattaa Muhammedin esimerkkiä. Se mitä Muhammed teki, sen voi tarkistaa islamin kirjoituksista eli Koraanista ja haditheista.

    Kristinuskon uskonpuhdistus pyrki palaamaan alkuseurakunnan tavoille koska se oli uskollisempi Raamatun opeille ja Raamatun mukaisille käytännön toiminnalle. Sille löytyi perusteet sen omista lähtökohdista käsin.

    Ehkä on joidenkin mielestä tympeää mutta täytyy todeta että kova-asenteinen "alkuseurakunnallinen hihhuli-kristillisyys" pystyy pistämään paremmin hanttiin islamille kuin miten opillisesti löysä, maallistunut, liberaali, vasemmistoväritteinen tapakristillisyys ja valtavirtakristillisyys pystyisi. Syynä on se että "alkuseurakunnallinen hihhuli-kristillisyys" uskoo itseensä ja "omaan juttuunsa" ja on uskollinen sille vaikka oma henki menisi. Näin ollen se on henkisesti ja hengellisesti vastustuskykyinen itsensä kannalta haitallisia ilmiöitä kohtaan, kuten maallistumista tai islamia kohtaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti olet islamin suhteen väärässä. En kylläkään jää pidättämään henkeäni nähdäkseni sen.

      Joka tapauksessa on selvää, ettei länsimailla ole keinoa muuttaa islamin sisältöä.

      Poista
  4. " Ensin länsimaiden tulisi lopettaa sekaantuminen muslimien hallitsemien maiden politiikkaan ja toiseksi sulkea rajat länsimaiden poistuessa todennäköisesti entistä sekasortoisemmiksi muuttuvia oloja pakenevilta."

    Kyllä, joskin poliitikkomme eivät tätä uskalla tehdä. Kun shiat ja sunnit ovat kohtsiltään 1400 vuotta tapelleet keskenään kaikin mahdollisin keinon, välillä passiivisemmin, välillä täyttä sotaa, ei meno muutu ennen kuin saavat ITSE tuon skisman ratkaistua.
    Vrt Ruotsi: jos sisään lappaa toisesta ovesta shioja ja toisesta sunneja, eipä aikaakaan kun sama kahina alkaa täälläkin.
    Vrt:
    http://rahmispossu.net/2015/01/17/vastakkainasettelun-kasvattaminen-on-vaarin/

    -Beowolf-

    VastaaPoista
  5. Proffa,
    Kiitos hyvästä kirjoituksesta.

    Vieras,
    Upea puheenvuoro.

    VastaaPoista
  6. On teillä ongelmat... Muistakaa päästää kissat ulos.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!