keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Uusien laskelmien mukaan maapallon ilmasto lämpenee sittenkin

Viime vuosina on keskusteltu paljon ilmastonmuutoksen pysähtymisestä. Nyt tähän ongelmaan liittyen on tehty uusia analyysejä, joiden mukaan lämpenemisen hidastuminen ei ole niin selvää kuin aiemmat arviot ovat antaneet ymmärtää.

Uusien laskelmien tekijänä eivät ole ilmastotutkijat vaan proteiinikristallografit Cowtan ja Way. Heidän laskelmiensa lähtökohtana on ollut se, ettei brittien (HadCRUT) eikä amerikkalaisten (GISS) ilmastoasemaverkosto kata kunnolla koko maailmaa. Eristyisesti arktiselta alueelta puuttuu mittausdataa, minkä seurauksena lämpötilaennusteiden on jo aiemmin epäilty vähättelevän ilmaston lämpenemistä, koska ilmastomallien mukaan lämpeneminen on voimakkainta pohjoisessa.

Tämän ongelman ratkaisemiseksi kristallografit hyödynsivät satelliittidataa ja mittausdataa vailla olevien alueiden liepeillä olevien mittausasemien antamia lukemia, joiden pohjalta he laskivat arviot puuttuville lämpötilatiedoille. Näin laskettuna ilmaston lämpenemisen hidastuminen on vuoden 1997 jälkeen ollut vähäisempää kuin tähän asti on luultu.

Tarkalleen ottaen kristallografien mukaan vuoden 1997 jälkeen ilmasto on lämmennyt 0,114 asteella, kun HadCRUT ja GISS estimaatit antavat lukemiksi 0,046 ja 0,08 astetta. Ilmastomallien mukaan lämpenemistä olisi pitänyt tapahtua 0,102-0,412 astetta.

Työn tuloksena sekä britit että amerikkalaiset tulevat täydentämään mittausasemaverkostoaan, jotta kristallografien tulokset voitaisiin varmentaa. Sitä ennen jää nähtäväksi, johtavatko Cowtanin ja Wayn löydökset jonkinlaiseen yleiseen (esimerkiksi jonkinlaisen kertoimen avulla toteutettuun) muutokseen julkisesti esillä olevissa HadCRUT- ja GISS-aineistoon perustuvissa maapallon lämpenemisestimaateissa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
HadCRUT3, hiilidioksidi ja lämpötila
Globaalin keskilämpötilan ja hiilidioksidikonsentraation välinen yhteys heikkeni edelleen vuonna 2013
Elämme viileähkön ilmaston aikaa, mutta entä jatkossa?

tiistai 29. huhtikuuta 2014

Karjalaiselle kultaa - mutta onko kaikki nyt hyvin?

Dopingista sen verran, että Olli-Pekka Karjalainen näyttäisi saavan EM-kisojen kultamitalin jälkikäteen, koska voittaja kärysi dopingista. Kaikki vaikuttaisi siis olevan kahdeksan vuoden odotuksen jälkeen hyvin. Vai onko?

Ei ole, sillä asia on laajempi. IL:n näkökulman mukaan Karjalaiselta sai saamatta viisi- tai jopa kuusinumeroinen euromäärä bonuksia, jotka hän olisi saanut ellei edellä olisi ollut huijaria.

Tässä tapauksessa kulminoituu se, miksi dopingrikkomuksia ei pitäisi käsitellä pelkkinä urheilurikkomuksina. Siis ikään kuin viattomana pikku huijauksena harrastustoiminnassa. Sen sijaan ne pitäisi rinnasta muihin suuriin omaisuusrikoksiin. Sellaisiin kuin petos tai kavallus; joissa rikolliset aiheuttavat vahinkoa viattomille ihmisille.

Vaihtoehtoisesti dopingsäännöistä voitaisiin luopua, mutta siinä tapauksessa pitäisi ensin päättää kenen maksettavaksi tulevat dopingista aiheutuvat terveydenhoitokulut, inhimillinen kärsimys ja muut seuraukset. Ja hyväksyä se, että vanhempien into ohjata lapsensa urheilun pariin vähenee merkittävästi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Nicklas Bäckström - doping-valvonnan viaton uhri
Onnea Venäjälle tuplahopeasta olympialaisten pariviestissä ja jääkiekossa!
Kari-Pekka Kyrön karu kohtalo



Hiiriä ja ihmisiä

Luin tänään tiedelehti Naturesta lyhyen jutun, josta selvisi, että kansainvälinen hiiren ilmiasukonsortio - niminen tutkijaryhmä aikoo systemaattisesti tuottaa hiirilinjoja, joista jokaisessa on mutaatio yhdessä geenissä.

Tämän mutanttitehtailun tuloksena selviää mikä vaikutus kunkin geenin vioittumisella on hiiren ilmiasuun eli fenotyyppiin. Tästä voidaan ainakin teoriassa sitten päätellä se, mikä geeni vastaa mistäkin osuudesta hiiren muodostumisessa ja toiminnassa.

Tavoite on kunnianhimoinen ja erityisen mielenkiintoinen, koska hiiri on nisäkäs kuten myös ihminen. Toisin sanoen tutkimuksen tuloksena saamme tietoomme valtavan määrän geenejä, jotka saattavat osoittautua myös erilaisten ihmisen sairauksien aiheuttajiksi sekä elintoimintojemme poikkeamien, käyttäytymisen lainalaisuuksien tai vaikkapa parinvalinnan kriteereiden ymmärtämiseen.

Näin tällä hiiritutkimuksella on valtavat lääketieteelliset sovellusmahdolliset sekä potentiaali tyydyttää inhimillistä uteliaisuutta, joka kohdistuu siihen kaikista mielenkiintoisimpaan eli meihin itseemme!

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Perunarutto kulkee ihmisen mukana
Miten neandertalilainen poikkesi meistä?
Tieteen tekemisestä

torstai 24. huhtikuuta 2014

Montako syyrialaista pakolaista kuuluu Suomen vastuulle?

Syyrialaisista on pakolaisina 2,5 miljoonaa ihmistä. Se on valtava määrä sekä ihmisiä että inhimillistä kärsimystä.

Kriisin lievittämiseksi Suomeen otetaan nyt vuosittain 500 syyrialaista pakolaista. Mutta miksi ei enempää, sillä tulijoita riittäisi. Tai miksi ei vähempää, sillä jo tästäkin määrästä on odotettavissa monikulttuurisuuteen liittyviä ongelmia?

Jos lähdetään siitä, että kaikki pakolaiset pitäisi sijoittaa jonnekin, ja sijoitustaakkaa jaettaisiin tasaisesti koko maailmaan voidaan laskea lukuja esimerkiksi seuraavista kolmesta eri lähtökohdasta.

Koska maailmassa on 195 itsenäistä valtiota, olisi Suomen osuus 2,5 miljoonaa jaettuna 195:llä. Se tekee 12 820 pakolaista.

Koska maailmassa on yli 7 miljardia ihmistä, joista suomalaisia viitisen miljoonaa, olisi suomalaisten osuus 1785 syyrialaista.

Koska Suomen BKT on 270 miljardia USD ja koko maailman BKT 69 990 miljardia USD, olisi Suomen taloudellisen toimeliaisuuden mukainen osuus 9525 pakolaista.

Nämä luvut eivät siis ole vuosittaisia vaan kokonaismääriä. Tämän mukaan nykyinen 500 hengen syyrialaiskiintiö kattaa Suomen koko vastuun joko 25 (pakolaiset tasan valtioiden kesken), 3,5 (pakolaiset tasan ihmisten kesken) tai 19 (pakolaiset tasan taloudellisuuden toimeliaisuuden suhteen) vuodessa.

Tätä taustaa vastaan suomalaiset tulevat siis nykyisellä menolla kantaneeksi kortensa ja väitetyn vastuunsa kokooon muutamassa vuodessa. Sen sijaan Suomen talouden kannalta tarkasteltuna aikaa menee lähes kaksikymmentä vuotta ja mikäli toimimme valtiona valtioiden joukossa joudumme ottamaan syyrialaisia vastaan neljännesvuosisadan.

Tässä herääkin kysymys siitä, mikä näistä kriteereistä on se oikea? Ja miksi juuri se on se oikea?

Vai olisiko sittenkin tällaisia tarkasteluita oikeampi se, että annettaisiin vastuu syyrialaisille itselleen ja pyydettäisiin heitä lopettamaan keskinäinen nahistelunsa, heittämään ulkomaiset fanaatikot maastaan ulos ja ryhtymään yhteistuumin rakentamaan syyrialaista hyvinvointia? Jos ei, niin miksei?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomalaisnuorukainen lensi paratiisiin nauttimaan 72 neitsyen suloista
Maassa rauha ja ihmisillä hyvä tahto
Islamistitaistelijoita Suomeen

Onko Ghanalla malttia vaurastua?

Kirjoitin aikanaan tekstin siitä, onko vasta itsenäistyneellä Etelä-Sudanilla malttia kehittyä. Ei ollut, vaan uuden valtion kehitys on ollut surullista seurattavaa, kuten olen jo ehtinyt toteamaan ja minkä myös Desmond Tutu on vahvistanut

Tätä taustaa vasten on ollut mielenkiintoista seurata että juuri nyt suomalaisessa mediassa puhutaan Ghanasta tähtenä, joka osoittaa että myös mustaan Afrikkaan voi syntyä hyvinvointia. Tarkastellaan siis hiukan maan tilannetta ja tulevaisuudennäkymiä.

Kuten Etelä-Sudan, on Ghanakin luonnonvaroiltaan erittäin rikas ja omaa kaikki edellytykset nousta taloudellisesti riippumattomaksi ja vauraaksi kansakunnaksi. Valitettavasti rikkaus ei aina ole ollut onneksi, kuten nyt vaikka mainitsemani Etelä-Sudanin esimerkki osoittaa


Öljyvarojen varaan näyttäisi kuitenkin olevan muodostumassa vauras Ghanan valtio. Porausten alkamisen seurauksena on yhteiskuntaan virrannut rahaa ja ainakin osa väestöstä on vaurastunut. Rauhattomuuksia ei kuitenkaan ole syntynyt, ehkä siksi että Ghanassa on ainakin tällä hetkellä toimiva demokratia, jossa toteutuu myös sananvapaus. 

Sananvapaus tarjoaa mille tahansa maalle aivan erinomaiset lähtökohdat. Niinpä myös ghanalaisten on syytä vaalia sananvapauttaan aivan erityisesti, sillä afrikkalaisilla demokratioilla on ollut valitettava taipumus ajautua epädemokraattisiksi. Toivotaan siis kovasti, että ghanalaiset onnistuvat säilyttämään sananvapautensa myös siinä tilanteessa, kun rikastuvaa kansanosaa aletaan julkisesti arvostella. 

Afrikassa yksi suurimmista ongelmista on aina ollut valtioiden monikulttuurisuus. Myös Ghanan väestö koostuu useista etnisistä ryhmistä. Yksi niistä, akanit, on kuitenkin niin selvästi muita suurempi, ettei mikään muu ryhmä voi tosissaan haastaa sitä. 


Silti akanienkin osuus on alle puolet koko väestöstä, mikä tarjoaa kyllä mahdollisuuden kansankiihottajille. Afrikkalaisittain helppo väestörakenne tarjoaa kuitenkin Ghanalle poikkeuksellisen hyvät lähtökohdat etnisten konfliktien välttämiselle.

Ghanan väestörakenteen kannalta lienee edullista myös kristittyjen selvä enemmistö ja erityisesti viime aikoina monissa paikoissa vaikeuksia aiheuttaneiden muslimien pienehkö määrä, noin 15%. Tosin samaan hengenvetoon on todettava, että radikalisoituessaan näinkin pieni vähemmistö voi aiheuttaa melkoisia paikallisia ongelmia, kuten esimerkiksi Ranskan kymmenen prosentin muslimiväestö on osoittanut.

Sivistys on ensimmäinen edellytys sille, että matka hyvinvointivaltioksi voi onnistua. Siten ghanalaisten tulevaisuuden valoisuuteen viittaa myös se, että maan kansalaiset ovat ainakin afrikkalaisittain poikkeuksellisen sivistyneitä: käytännössä kaikki yli 15-vuotiaat osaavat lukea

Samaan hengenvetoon on todettava, että maa on alkanut houkutella myös muualla korkeampaa sivistystä hankkineita paluumuuttajia. Heidän mukanaan maahan tulee uutta osaamista, joka toivottavasti realisoituu talodelliseksi yrittelijäisyydeksi. Todellinen hyvinvointi ei nimittäin synny raaka-aineiden viennistä, vaan korkeasta jalostusasteesta - ja siihen tarvitaan runsaasti kärsivällisyyttä ja osaamista.

Lopuksi on pantava merkille, että Ghana ei ole nousemassa kehitysavun turvin, vaan omien kansallisten vahvuuksiensa varassa. Myös tämä on nähtävä vahvuutena, sillä ainakaan toistaiseksi maailmassa ei ole yhtään maata, joka olisi noussut hyvinvointiin kehitysavun varassa. Syynä tähän lienevät kehitysavun varaan rakennetun talouden korruptoiva ja markkinavetoista taloutta passivoiva vaikutus.

Kaikkiaan on tietenkin todettava, että vain aika näyttää, onnistuuko Ghana tiellään afrikkalaiseksi hyvinvointivaltioksi. Lähtökohdat sillä ovat poikkeuksellisen hyvät, mutta kaiken hyvän edellytyksenä on korruptoituneen, heimo-orientoituneen, uskonkiihkoisen ja aikaansaamattoman afrikkalaisen tradition pitäminen marginaalissa. 

Jos tässä onnistutaan, saamme nähdä todellisen Afrikan tähden, joka näyttää suuntaa koko mustalle maanosalle. Mutta siihen tie on vielä pitkä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Auta siinä sitten
Pelko palasi Afrikkaan - mutta voiko se palata Eurooppaan?
Varokaa demokratian kasvattamia diktaattoreita!

tiistai 15. huhtikuuta 2014

Kaupunginmuseon ristiretki homeisen kirkon puolesta

Helsingin sanomien mukaan kirkkobussi vie väkeä Tikkurilasta Ilolaan kuulemaan sanan julistusta. Syynä on vuonna 1956 valmistuneen kirkon huono ilmanlaatu, joka on vienyt seurakunnan työntekijöiden terveyden.

Tässä tilanteessa seurakunta haluaisi purkaa koko rakennuksen ja rakentaa tilalle uuden. Niin minäkin tekisin; onhan viimeisten vuosikymmenien aikana nähty väärin rakennettuihin rakennuksiin syntyneiden homeongelmien aiheuttaman huonon sisäilman massiivinen vaikutus suomalaiseen väestöön. 

Kyseessä on itse asiassa kansallinen katastrofi. Tämän uutisen mukaan huonolle sisäilmalle sairastuu Suomessa peräti 600-800 tuhatta ihmistä ja niistä suomalaisille aiheutuneet vahingot arvioidaan 450 miljoonaksi euroksi vuodessa. 

Tätä taustaa vasten tuntuu suorastaan irvokkaalta, että alussa siteeraaamani HS:n uutisen mukaan Vantaan kaupunginmuseo vastustaa kirkon purkamista pontevasti, sillä epäonnistunut rakennus on aikanaan suojeltu asemakaavassa. Kaupunginmuseon rakennustutkija Anne Vuojolaisen mukaan "kirkko on kulttuurihistoriallisesti merkittävä. Se on rakennettu kaupunkikuvalliseksi pariksi kaupungintalon kanssa."

En voi olla ihmettekemättä Vuojolaisen ja hänen työnantajansa asennetta. Sinänsä varsin vaatimaton kirkkorakennus halutaan suojella sen täydellisestä epäonnistumisesta huolimatta koska se muodostaa "parin" toisen varsin vaatimattoman rakennuksen kanssa. Näin siitä huolimatta, että korjauksia on kyllä yritetty tehdä, mutta ongelmat ovat säilyneet - vain rahaa on palanut.

Onneksi terveyshaittoja ei enää synny, sillä työsuojeluviranomaiset ovat sentään käyttäneet järkeään ja asettaneet rakennuksen käyttökieltoon. Sen sijaan maankäytön ongelma on ilmeinen, koska korjaus- ja käyttökelvoton homekirkko vie tilaa nopeasti kasvavan Tikkurilan parhaalta paikalta niin kauan, kunnes se lopulta päätetään purkaa. 

Tässä tilanteessa toivoisinkin kaupunginmuseon väen ammentavan jostain edes tilkkasen järkeä ja luopuvan ristiretkestään Tikkurilan seurakuntaa ja koko Tikkurilan keskustan kehittämistä vastaan ja keskittyvän antamaan ohjeita siitä, minkälainen rakennus olisi hyväksyttävä kaupungintalon pariksi. 

Näin kirkkomaa saataisiin takaisin sellaiseen käyttöön mihin se on alun alkaen tarkoitettukin; eikä tikkurilalaisille tarvitsisi enää järjestellä viiden kilometrin bussikyytejä peräkylän seurakuntakotiin.

Laajemmin tarkasteltuna tämä merkillinen episodi näyttäisi viittaavan siihen, että rakennusten suojelu on sellainen toiminto, johon vakituisesti palkattu henkilöstö näyttäisi olevan riski koko yhteiskunnalle. Kun henkilö on palkattu tällaiseen vain ajoittain järkevää tekemistä tarjoavaan tehtävään kokopäiväisesti, syntyy hänelle tarve osoittaa oma tarpeellisuutensa ja löytää itselleen työtehtäviä jokaiseksi päiväksi. 

Tämä on tietenkin ymmärrettävää ja inhimillistä. Mutta hintana tällaisesta oman aktiivisuuden osoittamisesta saattaa pahimmillaan olla jopa sellainen homeenpalvonta kuin Tikkurilassa on parhaillaan menossa. Koko yhteiskunnan kannalta saldo on tietenkin vahvasti negatiivinen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Monikulttuurinen kansallisraati ja muut maahanmuuttajien kotoutumista ehkäisevät ratkaisut
Alahärmän junaseisake eli PowerParkin pysäkki
Vipinää talviseen Helsinkiin

keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Hoitovirheiden karsintaa hölmöläisten keinoilla

Muistatteko sadun hölmöläisistä, jotka yrittivät pidentää liian lyhyttä peittoa leikkaamalla palan toisesta päästä liittääkseen sen toiseen päähän? Tuloksena ei tietenkään ollut peiton pidentyminen, vaan runsaasti työtä sekä arvatenkin entistä huonompi peitto.

Satu tuli mieleeni kun luin Yle:n nettisivulta eilisessä Ajankohtaisessa kakkosessa esitetystä ohjelmasta, jossa käsiteltiin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n rajujen budjettileikkausten seurauksia. Niiden myötä mm. hoitovirheiden karsimisohjelma on päätetty lopettaa.

Vaan eipä hätää, sillä ministerillä on tähän ongelmaan "ratkaisu". Itse Paula Risikon sanoin: "vaikka hanke loppuu Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksella, niin meillä otetaan koppi sosiaali- ja terveysministeriössä. Juuri tänä aamuna olen saanut siitä dokumentin, että miten se täällä jatkuu". 

Ja edelleen Ylen mukaan "Risikon mukaan strategia päivitetään, tutkimukseen panostetaan ja potilaita osallistavia menetelmiä lisätään yhteistyössä Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen kanssa."

Arvoitukseksi tästä kaikesta jää, mitä tästä kustannussäästöstä jää veronmaksajalle ja terveydenhuollon asiakkaalle käteen? 

Vastaanpa itse, tuskin yhtään sen enempää kuin peittoaan jatkaneelle hölmöläiselle - ellei mukaan sitten lasketa hoitovirheiden karsimisohjelman uudelleen organisoimisesta aiheutuvia huomattavia lisäkustannuksia. Hölmöläisen hommaa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomen alasajo alueellistamalla?
Tieteen innovatiivisuus ja strategisen tutkimuksen rahoitusväline
Miljoonia poliittisiin pamfletteihin - näin on hallitus päättänyt

tiistai 8. huhtikuuta 2014

Suomen alasajo alueellistamalla?

Suomi on pinta-alaltaan suuri, mutta väestöpohjaltaan pieni maa. Nämä faktat olisi ymmärrettävä silloin, kun maan kehittämiseksi tehdään isoja ratkaisuja.

Suomessa on selkeä yhteisymmärrys siinä, että koko maa pidetään asuttuna. Tälle on paljon hyviä perusteluja; niistä vähäisin ei ole turvallisuuspolitiikka, joka on Ukrainan tapahtumien yhteydessä jälleen korostunut. Valtakunnan oikeus asumattomaan maahanhan on aina vähäisempi kuin asuttuun seutuun.

Suomessa maan asuttavana pitämistä on hoidettu aluepolitiikalla jo ainakin puolen vuosisadan ajan. 1960-luvulta alkaen on meille perustettu maailman tihein korkeakouluverkko, joka on taannut hyvät edellytykset nuorisolle hankkia koulutusta ympäri maan.

Kukaan tuskin kiistää, että Suomen aluekeskuksista parhaiten ovat kehityksen kelkassa pysyneet sellaiset, jotka aikanaan saivat yliopiston alueelleen. Varjopuolena on kuitenkin todettava, ettei Suomessa ole muita tieteellisesti mainittavia yliopistoja kuin Helsingin yliopisto, tuo jo1600-luvulla perustetun Turun akatemian seuraaja.

Tutkimusresurssien hajottaminen ympäri maata saattaakin olla syynä siihen, ettei suomalainen tutkimus ole tuottanut esimerkiksi Nobelin palkintoja likimainkaan samaan tahtiin kuin vaikkapa väkiluvultaan vain hieman suuremmat Sveitsi tai Ruotsi. Eikä siten myöskään näitä maita vastaavaa korkeimpaan tieteelliseen tietoon ja osaamiseen perustuvaa hyvinvointia.

Tähän liittyy tämän päivän uutinen, joka kertoo kuinka lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimean alueellistaminen on epäonnistunut. Syynä ongelmiin on se, että alkujaan siirrettäväksi määrätyn viraston henkilöstö nousi kapinaan ja ilmoitti mieluummin eroavansa kuin lähtevänsä. Koska kyseessä on erittäin kapea-alaista ja korkeaa osaamista hyödyntävä asiantuntijavirasto, jonka vaatimukset täyttävät työntekijät ovat kortilla, on laitos joutunut hyväksymään tehtävien hoitamisen Fimean muista yksiköistä - siis käytännössä Helsingistä.

Samasta ongelmasta kertoo myös esimerkiksi se, että vaikka Maatalouden tutkimuskeskus MTT:n pääkaupunkiseudun toiminnot siirrettiin aikanaan Jokioisille; jouduttiin laitoksen molekyylibiologinen tutkimus joitain vuosia sitten palauttamaan Helsingin yliopiston Viikin kampuksen yhteyteen.

Saamieni tietojen mukaan tämä johtui rekrytointivaikeuksista Jokioisille, joten kelvollisen tutkijavoiman saamiseksi aluepolitiikan vastainen siirto oli yksinkertaisesti pakko tehdä mikäli suomalaisen maataloustutkimuksen ei haluttu katoavan kokonaan uuden biologian kehityksen kelkasta. Myöhemmin molekyylibiologiaa on seurannut myös MTT:n taloustutkimus.

Tästä kaikesta näemme, että poliitikkojen olisi hyvä ottaa tosiasiat huomioon alueellistamispäätöksiä tehdessään. Muuten saattaa lapsi mennä pesuveden mukana.

Tarkoitan tällä sitä, että aluepolitiikasta tuskin on suurta haittaa silloin, kun työtehtävät eivät vaadi sellaista asiantuntemusta, jota löytyy vain hyvin pieneltä joukolta - siis käytännössä vain pääkaupungista. Tällöin rekrytointi on vaikeaa, koska nämä harvat asiantuntijat ovat yleensä jo ehtineet asettumaan opiskelupaikkakunnalleen, jolloin jo pelkästään puolison työpaikan puuttuminen alueellistamispaikkakunnalta aiheuttaa ongelman.

Jos siis korkean tason asiantuntijatehtäviä halutaan edelleen alueellistaa, pitäisi löytää keino tuottaa tarvittavat osaajat paikallisessa korkeakoulussa. Näin sieltä valmistuneille  tarjoutuisi työpaikka koti- tai ainakin opiskelupaikkakunnalleen; jonne myös perhesiteet ovat jo muodostuneet.

Tämä edellyttäisi maaseutuyliopistojen keskittymistä omille kapeille sektoreilleen, joilla ne voisivat saavuttaa maailmanluokan tason - ehkä - mikäli tarjoaisivat alan parhaille nuorille tutkijoille selvästi paremmat edellytykset työnsä tekemiseen kuin Helsingissä on tarjolla. Alueellistamiseen pitäisi siis panostaa sekä resursseja että sellaista luovaa ajattelua, jonka seurauksena toiminnot alueellistuvat vapaaehtoisesti pakon sijasta.

Sen sijaan en näe mitään esteitä sellaisten valtion toimintojen alueellistamiselle, joissa ei tarvita erityisen harvinaista erityisosaamista. Onnistunut esimerkki tällaisesta alueellistamisesta on vaikkapa verohallinnon hajasijoittaminen ympäri maata.

Samalla tavoin suurin osa ministeriöiden tehtävistä voitaisiin ongelmitta sijoittaa mihin tahansa osaan maata - riittävän osaavia ihmisiä heidän töihinsä löytyisi varmaankin jokaiselta suuremmalta paikkakunnalta. Alueellistamista helpottaisi vielä se, että nykyaikaiset internetyhteydet tarjoavat hyvän tiedonkulun valtioneuvoston suuntaan; sillä sieltähän ministeriön virkamiehiä käskytetään.

Kaikkiaan on selvää, että järjen käyttö olisi suositeltavaa myös alueellistamistehtävissä. Nykyisen kaltainen kuvitelmiin perustuva alueellistamispolitiikka on kyllä kaunis ajatus, mutta valitettavasti kestävää kehitystä voidaan saavuttaa vain pitkäjänteisellä toimintatavalla.

Onnistumisen saavuttamiseksi tarvitaan sekä keskushallinnon että paikallisten toimijoiden yhteen hiileen puhaltamista. Jos siinä onnistutaan, voidaan myös koko Suomi pitää asuttuna ja hyvinvoivana, eikä alueellistamisen sivutuotteena synny pelkästään alueellistamisratkaisujen vesittämistä pakon edessä, työn heikkoa laatua ja lopulta koko Suomen alasajoa.

Vielä on kuitenkin todettava, että kestävin ratkaisu koko maan asuttuna pitämiseksi löytyy koko maan asukkaiden aktivoitumisesta kehittää omaa kotiseutuaan - rohkeudesta ryhtyä yrittäjäksi, alttiudesta hakeutua paikallisen yrityksen palvelukseen sekä luovasta ajattelusta löytää keinoja elämän edellytysten turvaamiseksi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suo siellä, vetelä täällä
Miten työntekijästä saadaan puristettua viimeinenkin pisara?
Neuvoja Suomen tulevaisuuden takaamiseksi
Toimiiko alueellistaminen hyvinvoinnin lähteenä?


lauantai 5. huhtikuuta 2014

Auta siinä sitten

Joskus ei voi kuin hämmästyä lukiessaan uutisia. Näin tänä aamunakin, kun luin Ylen nettisivulta Guineassa tehdystä hyökkäyksestä, joka oli tehty lääkärit ilman rajoja -järjestön tiloja vastaan. Näissä tiloissa pidettiin ebola-tartunnan saaneita ihmisiä eristyksissä muusta maailmasta.

Ebolaanhan ei ole sinänsä hoitokeinoja, mutta sen leviämistä voidaan ehkäistä eristämällä sairastuneet muusta väestöstä. Ja juuri näin lääkärit ilman rajoja olivat tekemässä; muun Guinean ja koko Afrikan väestön suojelemiseksi.

Tapaus muistuttaa minua siitä, kuinka Suomessakin on ihmisiä, jotka vastustavat nykyaikaista lääketiedettä milloin  mistäkin syystä. Onneksi meillä ei kuitenkaan ole nähty väkivaltaisia hyökkäyksiä terveyskeskuksia tai sairaaloita vastaan. Ehkäpä tässä kulminoituu länsimaisen sivistyksen saaneen ihmisen ero kouluttamattomaan afrikkalaiseen?

Niin tai näin. Tapaus kertoo siitä kuinka vaikeaa on länsimaisen ihmisen mennä auttamaan afrikkalaisia. Teet parhaasi, mutta pahimmillaan joudut itse hyökkäyksen kohteeksi. Auta siinä sitten.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Pelko palasi Afrikkaan - mutta voiko se palata Eurooppaan?
Homoseksuaalien urheilijoiden turvallisuus on taattava myös tulevaisuudessa
Miksi Etelä-Sudanilla ei ole malttia vaurastua?

perjantai 4. huhtikuuta 2014

Poliisi on pop

Ylen mukaan muuan tuntematon nainen on hakenut poliisiammattikouluun, mutta pääsy evättiin koska hän olisi halunnut käyttää työssään huivia. Naisen mukaan "huivi on identiteettini ja uskontoni, enkä voi siitä työaikana luopua".

Vaatimuksessaan huiviuskoinen vetosi Ruotsin esimerkkiin, sillä siellä uskonnollisten päähineiden käyttö on sallittu myös lainvartijoille, "koska Ruotsin poliisi haluaa eri taustoista tulevia poliiseja". Lisäksi nainen moitti suomalaista yhteiskuntaa siitä, että hän haluaisi "olla osa yhteiskuntaa, mutta yhteiskunta ei halua minua".

Saatan tässä kirjoituksessa tiedoksi oman näkemykseni, jonka mukaan minä haluan eri taustoista tulevien ja omaa erilaisuuttaan korostavien lainvartijoiden sijaan suomalaiseen kulttuuriin sopeutuneita rehellisiä poliiseja, jotka kohtelevat kaikkia kansalaisia samalla tavalla ja oikeudenmukaisesti. 

Se, että nainen ilmoittaa osaavansa "varmasti ratkoa maahanmuuttajien ongelmia eri tavalla kuin muut poliisit" ei kuitenkaan viittaa asiakkaiden samanarvoisuuteen tai oikeudenmukaisuuteen, vaan maahanmuuttajien ja muiden ihmisten eriarvoiseen kohteluun. Siis etniseen syrjintään.

Kaikkiaan en Ylen uutisen perusteella panisi lainkaan pahaksi, jos huivin sallimista poliisitehtävissä vaativa nainen toteuttaisi uhkauksensa ja muuttaisi pois Suomesta. Näin siksi, että erityisoikeuksien myöntämisen tiedetään ulkomaisten kokemusten perusteella ehkäisevän maahanmuuttajien sopeutumista; enkä halua Suomeen etnistä alaluokkaa. Ylen uutisesta päätellen tämä huivi-identiteetin ja -uskonnon omaava nainen kuitenkin haluaa sellaisen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Huivituomion seuraus
Halla-aho-sitaatteja Husulle ja muille kiinnostuneille
Romaninaisen puku ja suomalainen kansallispuku

keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Pelko palasi Afrikkaan - mutta voiko se palata Eurooppaan?

Viime päivinä olemme saaneet seurata ebola-virusepidemiaa Afrikan länsirannikolla. Muutama tunti sitten Iltalehti uutisoi, että tämänvuotiseen epidemiaan on kuollut 80 ihmistä. Tartunnan saaneita on noin 120.

Uutisen otsikon mukaan "pelko palasi Afrikkaan" ja sain tuosta muotoilusta aiheen kirjata muutaman ajatuksen aihepiiristä tähän blogiin. Kiitokset inspiraatiosta menevät siis Iltalehdelle.

Ebola ei nykyisin pysty aiheuttamaan maailmanlaajuisia pandemioita, koska tauti on niin ärhäkkä, ettei se leviä kovin tehokkaasti, kunhan ihmiset vain osaavat olla varuillaan. Niinpä kaikki tähän mennessä esiintyneet epidemiat ovat pysyneet paikallisina.

Mutta entäpä jos ebola-virus muuntuisi siten, että se kykenisi maailmanlaajuiseen epidemiaan influenssa tapaan. Mutta aiheuttaisi edelleen jopa 90% kuolleisuuden.

Tällaisia epidemioita ei ole ollut oikeastaan koskaan, mutta keskiaikainen rutto, musta surma, pääsi lähelle. Tarkastellaan siis hetki sitä.

Wikipedian mukaan "yleisesti arveltiin, että rutto levisi ilman kautta – näin asia toki keuhkoruton kohdalla lähes olikin. Jos taudin leviämisen syynä olisi ollut ilma, eristäminen olisi auttanut. Tiukka eristäminen oli kuitenkin hankalaa, ja kirppuja oli lähes mahdotonta saada eristettyä....

Milanossa ruttoon sairastuneiden ihmisten talojen ikkunat ja ovet laudattiin umpeen. Täydellinen rutolta eristäytyminen olisi kuitenkin vaatinut niin tiiviin suojautumisen, että rottien ja kirppujen olisi ollut mahdotonta levitä, minkä järjestäminen oli hyvin vaikeaa. Siksi rutto levisi eristäytymisestä huolimatta, vaikka se ehkä joissain tapauksissa auttoikin jonkin verran."

Opimme siis, että ebolan kaltaisen uhan edessä ihmiset pyrkivät eristäytymään. Ongelma on siinä, että mikäli länsimaisessa yhteiskunnassa ihmiset tekevät näin, romahtaa koko yhteiskunnan infrastruktuuri. 

Ensin loppuu kansainvälinen matkailu ja hetken kuluttua myös kaupankäynti. Seuraavassa vaiheessa pysähtyy liike-elämä: kaupat eivät ole enää auki, energian tuotanto loppuu ja kaikki palvelulaitokset ja julkinen liikenne kärsivät suunnattomasta työvoimapulasta. 

Tämän kaiken seurauksena koko yhteiskunnan perusta sortuu, jolloin jää vain kaksi vaihtoehtoa: joko valtava määrä ihmisiä kuolee viruksen kourissa tai ennemmin tai myöhemmin syntyy nälänhätä. Joka tapauksessa väestössä käy samankaltainen kato kuin keskiajalla. 

Ja vielä pitkään epidemian jälkeen ihmiset tuntevat suurta epäluuloa toisiaan kohtaan, sillä kaikki pelkäävät edelleen tartuntaa. Vähänkin sairaan oloista ihmistä karsastetaan varmuuden vuoksi.

Pahimmillaan tällä kaikella voi olla koko kulttuurin romahduttava seuraus. Koulutuksen ja tieteen hävitessä myös korkean tekonologian osaaminen katoaa. Ja epäluulon vallitessa yhteisöllisyys kärsii. Näin myös länsimainen yhteiskunta voi palata takaisin barbariaan ja keskiajalle, josta paluu demokratiaan ja hyvinvointiyhteiskuntaan saattaa kestää vuosisatoja, tai jäädä tapahtumatta kokonaan.

On siis syytä toivoa, ettei ebola muunnu helposti tarttuvaksi. Eikä synny mitään muutakaan ennen näkemättömän tuhoisaa viruskantaa. Tämä toive lienee varsin perusteltu, sillä eihän sellaista virustautia ole syntynyt aiemminkaan. 

Toisaalta ei se aivan mahdotontakaan ole, kuten mustan surman esimerkki osoittaa. Tätä todennäköisyyttä lisää entisestään se, että nykyisessä maailmassa taudit kulkevat lentokoneen mukana ympäri maailmaa - jota kansoittaa suurempi ihmismäärä kuin koskaan ennen maapallon historiassa. Näin virusten evoluutiolle on paremmat ososuhteet kuin milloinkaan ennen.

Toisaalta mustan surman esimerkki osoittaa toisenkin asian. Bakteeritautina se ei olisi nykyisin edes mahdollinen. Näin siksi, että systemaattinen tiede ja tutkimus ovat tehneet bakteeritaudeista antibiooteilla hallittavissa olevan anekdootin. 

Virustautien kohdalla kehitys on ollut hitaampaa, mutta myös niiden kohdalla on saavutettu valtavaa edistystä, kuten isorokon hävittäminen maailmasta osoittaa. Tai se, kuinka nopeasti HIV muuttui lähes varmasti tappavan taudin aiheuttajasta vain hieman elämää rajoittavaksi virustartunnaksi.

Paras vakuutus maailmanlaajuisen pandemian osalta löytyykin siis tieteellisen tutkimuksen ylläpitämisestä. Sen seurausta on paitsi nykyinen tietoon ja osaamiseen perustuva hyvinvointimme, niin myös tulevaisuuden riskien hallinta. On siis syytä toivoa tieteen voivan hyvin myös tulevaisuudessa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vuoden myönteisin kehityskulku löytyi Afrikasta!
Influenssavirus ja sen kaveri?
Nujertaako banaanikärpäsen bakteeri Dengue-kuumeen?